Epätodellinen fiilis.

Tänään oli koulun kevätjuhla, ja valmistuimme. On tosi kummallinen fiilis, kun ajattelee että nyt se oli siinä. Nyt en enää aamulla herää ajaakseni 60 km kouluun. En näe niitä ihmisiä. En ihanaa opettajaa. Tänään on itketty meikit levälleen ja naurettu ja itketty taas vähän lisää. Onhan se uskomaton tunne, valmistua. Tammikuusta asti painettu duunia, ja siitä on nyt näyttää todistus, jossa komeilee 34 opintopistettä. Se vastaa muuten 918 käytettyä työtuntia, joista reilu 120 tuntia fysiologiaa ja anatomiaa hierojaopiskelijoiden kanssa. Ei ollenkaan huonosti, mutta ei ollenkaan ihme sekään että tuntuu että on ollut aivan järkky kiire koko alkuvuoden.

Mitä jäi käteen? Siis muuta kuin todistus? Ihania muistoja, uusia ystäviä, rakkaus liikuntaan, jano oppia lisää, haastaa itseään lisää, tehdä enemmän. Valtava määrä tietoa jota soveltaa käytäntöön ja rutkasti lisää itseluottamusta. Pienempi rasvaprosentti, parempi kunto, tasapainoisempi vartalo. Ja haikea, epäuskoinen fiilis siitä että homma on ohi. Ehkä sen tajuaa vasta vähän myöhemmin?

Mulle tämä valmistuminen on tosi iso asia. Olen valmistunut aiemmin vain ylioppilaaksi, enkä juuri sitä itse arvostanut. Ja siitä on 14 vuotta aikaa. Sen jälkeen olen ollut pätkätöissä, tehnyt paskaduunia niin kirjaimellisesti kuin kuvainnoillisesti, kokeillut yrittäjyyttä, saanut lapsia, eronnut, tehnyt lisää pätkätöitä, ollut työttömänä, opiskellut kaupan alaa joka ei tuntunut loppua kohden enää omalta (mutta saatanpa silti jossain välissä suorittaa ne loppuun) ja kokoajan ajatellut että mikä se mun juttu voisi olla. Luulin pitkään että se olisi hevoset ja hevosala, ja ehkä se olisi toisenlaisissa olosuhteissa ollutkin. Mutta ei tässä elämässä. Ja nyt mä sen sitten olen löytänyt, 33-vuotiaana, puolivahingossa. Se on valtavan iso juttu. Huge.

Olen pelännyt sitä miten liikunnan nyt käy. Kun koulun rutiinit ei enää vie liikkumaan. Mutta juttelin rakkaani kanssa ja hän lupasi tehdä mulle 6 kk ohjelman, niin pelot hälveni. Osaisin toki tehdä nyt ohjelman itsekin. Mutta koen että noudatan paremmin ohjelmaa jonka  Juha on tehnyt. Joten liikunta jatkuu. Ja haluan haastaa itseni, haluan olla vieläkin vahvempi, nopeampi ja tehdä juttuja joihin en ole aiemmin pystynyt. Olen löytänyt itsestäni puolia, joita en uskonut että minussa onkaan.

Nyt makaan lattialla patjalla muuttolaatikoiden keskellä. Huomenna viimeiset pakkaamiset, ja lauantaina itse muuttorutistus. Ja sitten mä alotan elämän äitinä, äitipuolena, avovaimona, personal trainerina ja  tulevana lähihoitajaopiskelijana Raisiossa. Kukapa olisi uskonut. En ainakaan minä itse. Ja haaveilen liikuntalääketieteen opinnoista avoimen yliopiston kautta. Katsotaan, mahdollista sekin..

peace  and love people!

Aika juoksee kuin hirvi

Huh huh mitä haipakkaa aika kuluu! Nyt on jo tiistai, mikä merkitsee että ylihuomenna loppuu koulu ja valmistun personal traineriksi. En ole oikein vieläkään sopeutunut siihen ajatukseen, vaikka aika konkreettisestikin sitä on joutunut miettimään kun olen tehnyt koulua varten liiketoimintasuunnitelmaa.

Itse en aio yritystä perustaa, sain siitä tarpeekseni hevosalalla kiitos vain, mutta kevytyrittäjällekin tekee ihan hyvää tuo liiketoimintasuunnitelma tehdä, on sitten parempi käsitys siitä miten haluaa hinnotella työnsä ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa tuloina. Omassa liiketoimintsuunnitelmassani olen ottanut sen lähestymistavan että teen työtä vain osapäiväisesti, ja varsinaiset tulot saan muualta. Samaa ajatusta käyttäen olen hinnotellut palveluni mahdollisimman alas, jotta ne olisivat sellaistenkin käytössä jotka eivät perinteisiä PT palveluita välttämättä osta. Edelleen tarvitsisi miettiä markkinointia ja brändäystä, en haluaisi kuitenkaan antaa kuvaa että olen huono, ja halpa hinta ikävä kyllä usein yhdistetään heikkoon laatuun.

Pakkaamista riittää, niinkuin varmaan voitte kuvitella. Nyt alkaa onneksi näyttää siltä että olen voiton puolella, mutta jotenkin ällistyttävä on tämä määrä tavaraa mitä tälläiseen 70 neliöiseen kolmioon mahtuu. Paljon olen karsinut pois, pakkokin. Tilaa seuraavassa asunnossa on vain 15 neliötä enemmän, ja sinne tulee myös Juhan kaksion sisältö... Sitten seuraavaksi voi stressata siitä mahtuuko kaikki pakuun vai joudutaanko kuinka monta kertaa ajamaan. Ei ihan kevyt lenkki tollainen 600 km ajella pakulla. Lähes kaikki huonekalut olen myynyt pois, Juhalta kuitenkin tulee kaikki tarpeellinen, turha täältä asti roudata. Vain likkojen kerrossänky ja pyykinpesukone ja telkut tasoineen on lähdössä mukaan noista isommista.

Ikäväkseni tää muutto on ollut mulle sitten riittävä tekosyy löysäillä syömisissä, ja jään itse itselleni asettamasta tavoitteesta painaa alle 80 kiloa kun valmistun. Mutta en jää siitä paljoa. Mutta harmittaa se silti. Mutta turha sitä nyt on enää murehtia, kahdessa päiivässä kun ei ihmeitä tehdä.

pudotussarja ja hyvänmielen liikuntaa

Eilen oli tosiaan koulussa taas kuntosalia, ja tehtiin vähän raskaampi treeni. Pareittain taas kierrettiin, se on ihan hyvä systeemi, saa toinen olla toiselle PTnä ja palautuskin tulee siinä samalla kun kaveri tekee puolestaan liikkeet. Oli kyllä raskas mutta tosi mukava treeni. Ideana oli että tehdään kolmea eri lihasryhmää, ja kaikissa kolmessa on kaksi liikettä. Ensimmäinen jota tehdään 4*8 ja semmoisilla painoilla että oikeasti jo väsyy siinä vaiheessa. Toista liikettä sitten pudotussarjana, ensin 10 toistoa niin isoilla painoilla että juuri ja juuri jaksaa tehdä, sitten pikkuisen painoa pois ja niin monta toistoa kuin vaan pystyy tekemään. Ja tämä toistetaan kolme kertaa. Kuullostaa simppeliltä, mutta kyllä vaan ihan erilailla oli tekemisen makua kuin omissa treeneissä, ei tule vain itsestään puristettua kaikkea irti yksin. Meillä oli kohteena pakarat/jalat, olkapäät/kädet ja hartiat/yläselkä. Eli loppupeleissä aika kokovartalotreeni, mutta tarkoitus olikin lähinnä että tajutaan mistä pudotussarjassa on kyse, miten sitä kannattaa käyttää ja missä hyödyntää.

Illalla kävin vielä koiran kanssa tunnin lenkillä, juoksin pari pientä pätkää, mutta palauttavana kävelynä pidin suurimman osan lenkkiä.

Tänään sitten taistelinkin auton kanssa, katsastuksesta ei mennyt läpi mutta saa sillä nyt sitten sen kuukauden vielä ajella. Huoh. Onneksi on tuo mies joka osaa katsoa sitä, muuten tulisi tosi kalliiksi.

Ja illalla käytiin lasten kanssa ulkoilemassa reilu tunti. Käveltiin kallioilla ja hypittiin puron yli. Kaksi vanhempaa kasteli sukkansa. Pienin oli fiksuna likkana laittanut kumpparit jalkaan. Koirakin nautti kun sai rauhassa haistella ja nuuskuttaa enkä ollut kokoajan hoputtamassa eteenpäin.

Juosten kohti kesää

Päivät kuluu ihan hullua vauhtia! Nytkin mun oikeastaan pitäs olla jo autossa matkalla kohti koulua, mutta sen verran kiristän ruokatauosta että kirjoitan muutaman rivin. Kesä tulee kohisten kohti, koulu loppuu jo ihan kohta! Jotenkin tuhottoman nopiaa on aika kulunut, vaikka toisaalta tuntuu kyllä kuin tammikuusta olisi jo ihmisikä, niin erilaisena sitä nykyään itsensä näkee. Vaikka matka on pahasti kesken, niin kuitenkin kaukana ollaan siitä mukavuudenhaluisesta sohvaperunasta jonka käsitys liikunnanilosta oli että se on jotain huuhaata jolla koitetaan saada laiskat liikkeelle.

Kotona on paljon pakkaushommia, tavaraa pitää käydä läpi ja leijonan osa menee myyntiin ja kierrätykseen (ja roskiin) en ala raahaamaan koko omaisuutta toiselle puolelle suomea. Viedään vaan se mitä tarvitaan. Pakko kuitenkin nipistää aikaa liikunnalle, mulla on kasvavana murheena ja huolena se että kun koulu loppuu, saanko ylläpidettyä tätä liikunnan määrää. Ehkä kesällä vielä jos en ole töissä, mutta entäs sitten elokuussa kun koulu alkaa... On pakko koittaa sovittaa jo nyt liikuntakertoja arkeen koulun ulkopuolellekin että tapa sitten siirtyisi tulevaisuuteenkin. Vaikka toisaalta olen niin koukussa liikkumiseen etten usko että se noin vain loppuisi, niin toisaalta tiedän että vanhat tavat ja tottumukset istuu tiukassa, ja pelkään että jos löysäilen liikaa niin lössähdän taas vanhoihin tapoihin takaisin.

Juoksuun olen ihan koukussa, nyt kun kunto on noussut sen verran että ei ihan heti ole aivan piipussa kun pari juoksuaskelta ottaa, niin kyllä tuota vaan haluaisi lisää ja lisää. Tämän aamun lenkki oli n. 5 km ja aikaa meni 45 minsaa, josta yhteensä 35 minsaa juoksin. Kyllä tuntuu tosi hyvältä, kun ajattelee että vielä viime kesänäkin olin jo 200m hitaan hölkän jälkeen aivan kuollut. Nyt nää lenkit on kokoajan olleet sellaisia ns. hyvänmielen lenkkejä joista jää kaipaamaan lisää ja lisää.

Mutta nyt on pakko hypätä autoon ja kouluun että ehdin koulun salaattia syödä ennenkuin tunnit alkaa. Tänään ohjelmassa ravitsemusta ja kuntosalia!

Voi itku!

Mulla on ollut tosi antoisa suhde mun harjoitusasiakkaaseen. Olen päässyt tekemään niin kuntosaliohjelmaa ja -ohjausta kuin kotijumppaa, pallojumppaa, kuminauhajumppaa ja pilatesrullajumppaa. Ja tein vielä kaupanpäälliseksi sellaisen pienen lihastenaktivointijumpan jota voi tehdä autossa istuessaan, kun asiakas lähtee nyt reissuun kolmeksi viikoksi matkailuautolla. Oon tehnyt intervallihajoituksen ja liikuntaohjelman kuudeksi viikoksi sekä antanut ruokavalio-ohjeita. Ja olen nauttinut valtavasti.

Tänään meillä oli sitten se viimeinen tapaaminen, jotenkin kovin haikeaa, vaikka samalla olen tyytyväinen että koulu pikkuhiljaa alkaa lähetä loppuaan. Tulee valtavan tyytyväinen olo kun saa näitä projekteja valmiiksi, vaikka toisaalta olisikin voinut vielä jatkaa. Sain asiakkaalta pienen lahjan, se oli niin ihana että melkein tuli tippa linssiin. Oivaltava ja hauska, ja samalla niin mieltä lämmittävä.

Voi että, tuli melkein itku.

Itku meinasi tulla myös tänään koulussa, kun tehtiin sykeohjattuatreeniä pareittain. Ensin lämmittelyksi reilun 3 km lenkki pururadalla sauvakävellen, ja sitten vaatimattomasti mäkivetoina 4 kertaa sotkanrinne ylös.

Wohoo!

Kotiuduin eilen illalla ja kaivelin täyden postilaatikon tyhjäksi. Mainosten ja laskujen seassa oli odottamani suuri valkoinen kirjekuori Turusta. Voin sanoa että hilppasen jännitti kun sitä revin auki. Pitkään ei tarvinnut kirjettä tavata että pääsi siihen kohtaan jossa sanottiin, Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi, Wohoo! Jes! Jes! Eilen järjestyi kyllä monta asiaa, saatiin asunnon vuokrasoppari tehtyä (siistii! Ihan mahtavien lenkkeilymaastojen läheltä) ja sain jalan oven väliin siihen firmaan jossa kävin työhaastattelussa, en vakivirkaa koska etsivät jo koulutuksen käynyttä henkilöä, mutta keikkaa ja kesäduunia. Ja sitten vielä tuo kouluun pääseminen. Nyt juuri elämä hymyilee.

Enää viimonen rutistus nykyistä koulua, ja sitten onkin edessä muutto ja uudet kuviot. Muutun kolmen lapsen yksinhuoltajasta osaksi perhettä johon kuuluu arkena 4 lasta ja pyhänä 6. Ja saan rinnalle miehen joka on paitsi kannustava, myös vastuunsa kantava. Tuleva koti on tosi siisti, aika uudessa talossa sijaitseva rivarin pätkä, ei ihan niin iso kun olisi voinut toivoa, mutta toistaiseksi näillä tuloilla ei voi kaikkea saada. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut että elämä voisi olla tässä pisteessä.

Nyt aamukahvia naamariin ja aamupalaa, sit koulua kohti. Tänään onkin sitten sykeohjattua harjottelua ja pari on suunnitellut mulle mäkivetoja... Voin sanoa että sen jälkeen pitäs tehdä asiakkaan kanssa kuminauhajumppa niin voi olla että asiakas tekee ja mä vaan ohjeistan...

Ammatillinen kehitys

Se on jännä miten opintojen edetessä sitä ihan oikeasti oppii ajattelemaan että voisi olla ihan oikea Personal Trainer. Kun alotin koulun menin eri linjallekin, koska mulla ei käynyt pienessä mielessäkään että voisin olla PT. Sitten pikkuhiljaa se ajatus sitten alkoi itää, liikunnalla lannoitettuna ja motivaatiolla kasteltuna siitä tuli aika vahva taimi. Nyt ollaan ehkä suunnilleen sirkkalehdillä, alkaa orastaa ajatus siitä että hei, mustahan tulee ammattilainen. Toki hieman erilainen ammattilainen kuin median luotsaama kuva personal trainereista on, ja hieman erilainen kuin moni muu alalle hakeutunut. Mutta nyt olen käsittänyt että sehän on vahvuus. Sen voi kääntää hyödykseen. Mulla on vain erilaiset vahvuudet kuin monilla muilla.

Olen hakenut jatko-opintoihin ja toki menen onnesta kiljuen jos kouluun pääsen (tietoa odotellessa, pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla), mutta kyllä mä haluaisin jatkaa tätä ammatillista kasvua myös PT:nä. Toki jatko-opinnot on sitä myös, mutta eilen kun asiakkaan kanssa juttelin näistä menneistä viikoista ja huomasin hänessä niin ihanan positiivisen energian ja ilon omasta onnistumisesta, niin tuli sellainen olo että haluan tätä lisää. Se asiakkaan kanssa tekeminen on mulle tuossa työssä se juttu. Ei mua kiinnosta niinkään tehdä mitään nettiohjauksia, jätän sen puolen rahastukset suosista muille. Mä haluan tehdä töitä kasvotusten, osallistuen ja kannustaen.

Mulla on nyt edessä kartta jossa on näkyvissä lähtökohta ja maali. Reitti vaan on vielä täysin valittavissa. Mutta on niin paljon asioita joita haluan tehdä, niin paljon juttuja mitä tahdon kokeilla, ihmisia joita haluan auttaa yksilöinä ja ryhminä... Olkoonkin että osapäiväisesti ja sen mukaan miten asiakkaita sitten ilmenee, niin tätä mä haluan tehdä. Ja se on kuulkaa aika mieletön fiilis ihmiselle joka on etsinyt sitä omaa juttuaan kohta 34 vuotta. Ja löysikin sen aivan eri suunnasta kuin kuvitteli.
Elämä todella on ihmeellinen.

Kissanpäivät, vaiko sittenkin yöt?

Adoptoin löytökissan pari vuotta sitten. Pekka oli silloin jo aikuinen, en osaa sanoa minkä ikäinen se mahtaa olla. Kollikissa jolla taipumusta lihomiseen, syö kuin viimeistä päivää vaikka viimeiset pari vuotta onkin saanut ruokaa aina kun tarvii, eikä sen tosiaan ole tarvinnut toimeentulostaan ja elostaan murhetia. No, viimevuonna Pekka oli aika hiljainen kissa, vähän varautunut ja piileskeleväinen, vaikka kiltti kuin mikä. Tänävuonna olen iloinnut siitä että se on selvästi kotiutunut ja alkanut luottaa meihin perheenjäseniin. Juhasta se tykkää jostain syystä erityisesti.

No ei siinä, se on oikeasti ihanaa että Pekka kokee olevansa täällä turvassa. Mutta. Kyllä mun teki viimeyönä mieli tehdä siitä tuluskukkaro. Nyt on huhtikuu, ja Pekka kun on miehinen mies niin sillä ilmeisesti  on kevättä rinnassa. Päivät se viettää makoillen saunan lauteilla tai mun sängyssä, mutta auta armias kun me muut koitetaan nukkua. Sitten alkaa mouruaminen, ovien raapiminen, tavaroiden tiputtelu pöydiltä, lisää raapimista ja mouruamista, se hyppää päälle ja leipoo jaloillaan ja kehrää niin että korvissa soi... Ihan kiva Pekka, mut kello on kolme aamuyöllä!

Mutta tulipa kerrankin lähdettyä aamulla ennen koulua oikein lenkille, sen sijaan että pikaisesti vain pissattaisin koiran. Mitäs sitä muutakaan kun on hereillä viiden aikaan eikä enää saa unta kun kissa on niin villillä päällä.

Huoh. Sulkisin sen kylppäriin mutta sitä mouruamista ja oven raapimista... Pallit siltä lähtee tätä menoa hyvin äkkiä.

Koulussa oli tänään enin teoriaa hermostosta, ja sitten kuntotestit, ja jo valmiiksi erittäin kipeillä lihaksilla ne meni vähintäänkin mielenkiintoisesti... Staattiset pidot mulla meni hyvin, mutta vatsalihasliike jäi taas nollaan (mikäköhän ihme siinä on??) ja kyykyt oli ihan tuskaa kun takareidet ja pakarat poltteli. Mutta osataanpa nyt ajatuksen tasolla erilaisia tapoja testata, laskettiin myös kolmen toiston maksimista maksimipainot laskukaavalla jne. Testejen jälkeen vielä pidin jättipallojumpan asiakkaalle.

ja sitten vähän jumppaa!

Olipas kuulkaa varsin tehokas rääkki meillä koulusa tänään. Painisalin matolla harjoiteltiin. Kesto 1h 15 min ja nyt huutaa lihakset hoosiannaa. Ensin tehtiin muutamia toiminnallisia harjoitteita parin kanssa, jotka nekin varsin haastavia, ja myös yksistään, jotka otti käsiin ja jalkoihin. Erilaisia hyppyjä ja punnerruksia, ja sitten loppuun kuntopiiri keskivartalolle jonka jälkeen oisi voinut vaikka vähän itkeä tirauttaa kun vatsalihakset oli niin tulessa. Jos joku luulee ettei oman kehon painolla voi saada hyvää treeniä aikaan niin tervetuloa vaan meidän tunneille testaamaan...

Nyt sitten särkee jalkoja aika kokonaisvaltaisesti, ja voisin lyödä vaikka vetoa että huomenaamulla kun nousen sängystä, niin huomaan ne kadoksissa olleet vatsalihaksetkin... ja huomenna meillä on lihaskuntotestit :D Jep jep..

Mutta kyllä on kivaa kun koulussa on taas paljon liikuntaa, johan tossa olikin teoriapainotteisempi jakso.

Pitsaperjantai ja salivierotusoireita

Eilen tehtiin murun kanssa pitsaa. Söin koko ison pitsan, nautinnolla ja hyvällä omallatunnolla. Nautiskelin oikein, itsetehty pitsa on kyllä herkkua. Mutta sitten siinä mahan vieressä sohvalla pötköttäessä muistin kyllä miksi en enää toimi noin useammin. Maha oli pinkä ja olo ähkyinen. Kyllä kunnon iso iltapalasalaatti voittaa pitsaperjantain.

En ole ollut viikkoon salilla. Alkaa olla semmoinen olo että ratkean saumoistani. Eilen oli vesijumppaa, mutta eihän se nyt mitenkäänpäin toimi korvikkeena. Mutta pakko sanoa että nyt ymmärrän paremmin mitä ope tarkoitti sillä että joskus on hyvä pitää kevyempi viikko, että herää nälkä treenata. Mulla todella on herännyt nälkä, en malta odottaa että pääsen maanantaiaamuna salille. Ja toki samalla tuo lonkka on toipunut, enää ei ole särkenyt ollenkaan. Uudella innolla heti maanantaista siis salille, kokeilemaan miltä se rauta nyt tuntuu.

Tulevaisuus on ollut viimeaikoina aika paljon mielessä, millon mietin jatko-opintoja miltäkin kannalta. Kovin pitkät opinnot ei välttämättä kiehdo, haluaisin kuitenkin päästä jo ihan työelämässä uraa luomaan ja leivän syrjään kiinni. Mutta katsellaan nyt, kun pitää silmät auki ja vaihtoehdot avoimina niin tiedä mitä vielä tulee vastaan.

Myös painonpudotuksen tavoitteet ja aikataulu on ollut mielessä, ei sillälailla epäterveen fanaattisesti kuin joskus, mutta sillälailla että olen laskeskellut mikä se mun painoni voisi realistisesti olla jos tähtäisin vaikka 25 % rasvaprosenttiin. Matikkaahan se vaan toki on ja tosielämä voi olla toisenlainn, mutta jos saisin rasvatonta massaa kasvamaan muutaman kilon (siis ajan kanssa, en tod. oleta että se nousisi nopeasti, nyt pitää muistaa että mä teen tätä lopun ikää, enkä odota pikaratkaisuja) ja tähtäisin tuohon edellä mainittuun rasvaprosenttiin joka musta ainakin tällä hetkellä tuntuu aika hyvältä koska kuten olen monesti ennenkin maininnut, pidän siitä että nainen on pehmeä, ja olen isopovinen jo luonnostaan, niin sillon mun tavoitepainoni olisi n. 70 kiloa. Joten olen ollut alusta alkaen aika oikealla tiellä. Vaikka tiputtaisi ihanneprosentit 20% niin paino olisi n. 66 kiloa. Joten aika hyvin olen osannut asiaa arvioida ilman tuota kehonkoostumusmittaustakin, vaikka se sitten varmisti tuon tämänhetkisen rasvattoman massan painon. Nyt koitan päästä alle 80 kilon valmistumiseen mennessä, sopivan hidas tahti kun matkaa on alle 2,5 kiloa, ja valmistun toukokuun 29. päivä.

Haasteeksihan tässä muodostuu se, että miten pystyisi laihtumaan samalla kun lihasmassa kasvaa. Käytännössä taitaa mennä niin että se rasvatonmassakin aina pienenee, kun ollaan miinuskaloreilla. Mutta riittävän hidas tahti ja kova treeni ainakin auttaa asiaa, ja jahka paino alkaa olla tavoitepainoa liki niin sittenhän voi lisätä vähän kaloreita ja siirtää fokuksen siihen lihasmassaan.

Liikunnallisia tavoitteitakin olen pohdiskellut, vaikka edelleen olen niiden suhteen vähän hakusessa. Mutta nyt ajattelin ottaa alkuun tavoitteeksi cooperin testistä tuloksen Hyvä, (mikä on mulle jo aika hankala saavuttaa, mutta koitan nyt tsempata) ja toisena tavoitteena saada penkistä nousemaan 50 kiloa. Se tuntuu nyt tosi isolta, mutta käytännössä pitäisi olla ihan mahdollinen kohtuullisessa aikataulussa, kun nyt nousee jo 40 kiloa. Eihän se ole kuin vitosen kiekot lisää... jep jep... No, eipä tavoitteessa ole järkeä jos sen saavuttaminen olisi liian helppoa :D

Personal trainereita kuin sieniä sateella...

Olen tässä linjaa vaihdettuani miettinyt tätä Personal trainerin "ammattia". Nythän on tulossa tälläinen "auktorisoitujen personal trainereiden" hakemisto, johon automaattisesti kuuluu parin ison firman kouluttamat PT:t. Kuullostaa toki kovin ammattitaitoiselta, varsinkin kun heidän sivujaan katsoo, missä ei nyt suoraan sanota mutta vihjataan että kaikki jotka eivät tähän hakemistoon sitten kuulu, niin ovat ammattitaidottomia puoskareita. Kuitenkaan missään sivulla ei kerrota miten muualta valmistunut PT sitten voisi rekisteriin hakeutua. En voi tähän asiaan sanoa oikein juuta enkä jaata kun en siihen ole sen enempää perehtynyt, mutta vähän kummalliselta haiskahtaa, ellei sitten muuallakin opiskelleille tarjota mahdollisuutta päästä rekisteriin ilman lisämaksua, kenties jotenkin tarvittavat tiedot ja taidot testaten.

No, ei siinä mitään, olen itseasiassa sitä mieltä että tutkinnon yhtenäistäminen on hyvä ajatus, ja että tulevaisuudessa PT voisi sitten ollakin oikea ammatti, eikä tälläinen että ihan kuka tahansa voi sanoa olevansa PT. Itsehän valmistun rekisteröidyksi Personal Traineriksi. Suurin osa kaikista PT opinnoista (ainakin pikaisen googlettelun pohjalta) on monimuoto-opintoja, joissa lähiopetusta on muutaman modulin verran. Vastuu oppimisesta ja ammattitaidon kehittymisestä on siis pitkälti opiskelijalla itsellään. Se on varmasti monelle työssäkäyvälle ainoa vaihtoehto opiskella, ja toki ison organisaation tuki ja tunnettu nimitys auttaa varmasti myös työllistymisessä. Hinta opinnoilla on myös sitä luokkaa että pakko on ollakin työssäkäyvä että sellaiseen voi osallistua. En voi noiden muiden kouluttajien opintojen sisältöjä kommentoida koska en niihin ole perehtynyt. Sen sijaan voin kertoa omasta koulustani.

Me opiskelemme päiväopintoina, joka päivä. Opinnot kestävät 5 kuukautta, ja opintojen laajuus on 550 h. Mistään kirjekurssista ei siis ole kyse. Opintosisällöksi luetellaan koulun nettisivulla muunmuassa:

Anatomia ja fysiologia (eikä tosiaan mitään pintaraapaisua, sillä opiskelemme urheiluhierojien kanssa samoilla tunneilla, ja hehän joutuvat osaamisensa todistamaan näytöissä, ja hieroja on terveysalan ammattilainen. Meidän koulusta valmistuu siis KOULUTETTUJA hierojia, joilla on näyttöjen jälkeen valmistuttuaan oikeus kutsua itseään koulutetuksi hierojaksi.)

Lisäksi
Liikuntafysiologia
Liikunnan Didaktiikka: ohjauksen perusteet ja ohjausnäyte (ryhmäliikuntatuntien suunnittelua ja ohjausta oikeille asiakkaille, sekä valmennuksen perusteita, sisältäen henkisen valmentamisen)
Liikunta ja Terveyskasvatus
Liikunta II: Lajitaidot (pääsemme kokeilemaan erilaisia lajeja, ja perehdymme yleisimpiin syvällisemmin)
Ravitsemus
Kuntosaliohjaajan kurssi
Kuntokartoitus & Testaus
Sykeohjattu harjoittelu
Harjoitusohjelmien suunnittelu
Uintitekniikat ja ohjaaminen
Vesiliikunta
Erätaidot ja patikointi
Urheiluvammat
Teippaus
Tautioppi
Klassinen hieronta
Urheiluhieronta
Ensiapu I
Yritystalous ja Markkinointi

Lisäksi meillä on opintojen aikana kaksi harjoitusasiakasta joista saamme tärkeää käytännön kokemusta ja palautetta. Anatomian ja hieronnan tunnit ovat mielenkiintoisia, vaikka opettaja opettaa pääasiassa hierojille muuten, noilla tunneilla hän ottaa huomioon myös meidät PT opiskelijat ja kertoo meidän ammattiamme koskevia kokemuksiaan. Kaikki opettajat ovat äärimmäisen päteviä, meidän koulussa ei PT opeta tulevia PTtä, vaan kaikki opettajat ovat terveysalan ammattilaisia (fysioterapeutti, urheilufysioterapeutti jne.) joilla on lisäksi joko liikuntalan koulutus ja/tai kilpaurheilijan tausta joko urheilijana tai valmentajana, tai molempina, sekä vuosien työkokemus opettamisesta.

Jotenkin olisin taipuvainen uskomaan että 550 tunnin koulutus, jossa opiskellaan joka ikinen päivä ja samalla liikutaan ja ohjataan muita, voisi antaa aika hyvät valmiudet personal trainerin uralle. Ei sillä etteikö nuo viikonloppukurssitkin antaisi, ja paljonhan on kiinni asiakkaan ja PTn taustoista,  tavoitteista ja kemioista. Ja loppuviimeksi kaikkihan on kiinni asenteesta.

Ehkä meidän koulutus on vaan vähemmän tunnettu kuin näiden itseään voimakkaasti markkinoivien yritysten. Mutta kurssit on täynnä ilman voimakasta markkinointiakin, ja toisaalta kun itse tietää että mikä se oma ammattitaito on, ja missä sen rajat menee, niin sillä pääsee jo pitkälle.

Kaupunkisuunnistusta

Aamupäivä anatomiaa, ruoan jälkeen valmennuksen perusteita. Ja sitten päästiin kokeilemaan kaupunkisuunnistusta. Oli muuten tosi hauskaa, semmosta rentoa yhdessä tekemistä. 7 rastia vihjeillä, paikallisille olisi ollut vähän helpompi, mutta aika hyvin mekin suoriuduttiin. Vaan yhtä ei hoksattu. Ja sitten lopetettiin suunnistus paikalliseen kahvilaan jossa nautiskeltiin suunnistuskaverin kanssa ihana suklaakakun pala puoliksi. NAM. Ja hyvällä omallatunnolla.

Lisäksi sain tänään tiedon että työkkärissäkin on nyt mun opinnoiksi muutettu Personal trainer, joten nyt se on sitten ihan oikeasti virallista. Valmistun keväällä PTksi. Miten siistiä :) Mitä enemmän tätä koulua käyn, sitä enemmän tuntuu siltä että olen oikealla alalla.

kaikkensa antanut

Päivä alkoi ennen kuutta. Kahvia, aamupala, tarkastus että kaikki on varmasti mukana. Sitten soveltuvuuskokeeseen. Info, psykologin haastattelu ja muutama tunti luppoaikaa. Onneksi oli tukikohta liki ja mies saikulla sain siis viettää väliajan kainalossa. Sit takaisin koululle kirjalliseen osioon. Matikkaa, päättelyä, ideointia, luetun ymmärtämistä. Uskon et meni ihan hyvin. Sitten kävely linja -autoasemalle ja semmonen 5h bussissa. Vihdoin kotona. Nyt nukkumaan.

mielihalujen jäljillä

Nyt on ollut taas vaikeaa syödä oikein. Istuin oikein alas miettimään että mistä se nyt oikein johtuu, enkä keksinyt kuin yhden asian. Mun on niin ikävä Juhaa. Viikonloput on ihania, saadaan olla yhdessä ja se mies on mulle niin oikea. Oli lapset sitten paikalla tai ei, niin se arki yhdessä on helppoa ja mukavaa. Mutta sitten Juha joutuu lähtemään takaisin kotiin ja ikävä iskee. Se iskee lujaa, tuntuu kaikkein pahimmalta alkuviikon, sitten hieman helpottaa. Ja vanha tunnesyöppö mun sisällä nostaa päätään. Ikävöin ja olen vähän surullinen ja kaipaan ja tekisi mieli syödä kaapit tyhjiksi. Olen kyllä pystynyt syömään oikein (toistaiseksi), mutta epäilen että ihan alitajuisestikin syön kuitenkin enemmän määrällisesti kuin olisi tarpeen. Tuntuu ettei paino laske. En tiedä, en ole käynyt puntarilla, mutta jotenkin oma tunne on se. En tiedä. Tosi omituinen fiilis.

Miksi sitä omaa oloa pitäisi koittaa paikkailla ruoalla? Olen edelleen tunnesyöppö sisimmässäni, enkä tiedä muuttuuko se koskaan. Mutta niin kauan kun sen tiedostan ja mielihalut pysyy kurissa, lienee se ihan ok. Ehkä se vyyhti pikkuhiljaa lähtee aukeamaan kun sitä mietiskelee että miksi pitäisi toimia niinkuin ennen on toiminut. Ja miksi ei enää halua toimia niin.

Lisäys: Pohdin asiaa vähän lisää, juttelin Juhan kanssa ja luulen että tämä mielihalu syödä on pohjimmiltaan menettämisen pelkoa. Mä en mitään niin pelkää kuin sitä että koen uudestaan sen mitä Jarnon kanssa. Paitsi että nyt se olisi vieläkin pahempaa. Luotan kyllä Juhaan. Mutta pelot on syvempiä kuin järjellinen ajattelu. Ja tunnesyömisen taustalla voi olla menettämisen pelko ollut jo pitkään. Jos aletaan oikein tonkimaan ja leikkimään keittiöpsykologia, niin isä kuoli kun olin pieni... Mutta ehkä mä nyt keskityn näihin tuoreempiin menetyksiin.

No pikkuisen iloisempiin asioihin. Liikkumisen iloa on edelleen vaikka muille jakaa, ja sitä muille jakamistakin pääsen kohta harjoittelemaan ihan käytännössä, kun käydään harjotusasiakkaiden kanssa ohjelmat läpi. Jänskättää aika lailla tuo asia, mutta koen tehneeni hyvät ohjelmat. Voin tehdä vain parhaani, ja toivoa että se riittää.

Tänä aamuna mietin että mun ei ole varmaan koskaan ollut näin helppoa herätä ja nousta ylös aamuisin. Koska kaikesta huolimatta mä rakastan tätä mun uutta elämää. Ravitsemus on aikalailla kohdillaan mikä tottakai vaikuttaa myös vireystilaan, mutta onhan se nyt selvä että jos kouluun on kova halu mennä, niin herääminen sinne on helpompaa, kuin jos opiskelisi jotain mikä ei niin kiinnosta. Mä rakastan tätä alaa, ja haluan jatkaa polkua hyvinvoinnin ja liikunnan parissa jatkossakin, jos voin edes osan tästä omasta hyvästä olosta ja oivalluksista jakaa eteenpäin, niin koen onnistuneeni.

Tässä sitä ollaan. Salitreenin jälkeen ja siistiytyneenä. Alkaa olla se omenalihava yli satakiloinen nainen aikalailla historiaa. Tuosta vyötärön ympäriltä on lähtenyt semmoinen 34 senttiä läskiä. Että aika pitkälle on tultu. Toki matkaa on edelleen, mutta kun kiirettä ei ole, vaan hyvää oloa ja vieläkin parempaa oloa.

perusvoimaa hakemassa

Miten voi olla että koulussa joka päivä on vaan niin kiinnostava! Tänään jatkui anatomia ja valmennus, ja sitten iltapäivällä mentiin salille. Jalat aika tulessa jo valmiiksi, tää viikko on ollut reisille aika rääkki. Onneksi kyykkyhaasteesta on tänään vapaa, joten jalkareeniksi jäi jalkaprässi ja pakara/takareisi laite. Niiden lisäksi tehtiin sitten olkapäitä ja selkää. Ohjeeksi sain opelta että 3 sarjaa, ja toistoja 6-8, ja ei haittaa jos vikassa sarjassa painoa on niin paljon että jää keskenkin... no, ihan siinä en onnistunut, on vielä vähän itsellä hakusessa että paljonko voin painoa missäkin laitteessa käyttää, kun harrastustaustaa ei paljoa ole ja koululla teen vapailla painoilla.

No, muuta kummempaa mainittavaa ei ole, mutta jalkaprässissä päädyin tekemään sitten 5 sarjaa, kun halusin kokeilla että koska se paino oikeasti olisi sitten sellainen että ei enää liiku. 130 kiloa oli kohtuu vakuuttavan kuuloinen määrä tämän amatöörin korvaan, mutta olisi ehkä saanut olla vikalla sarjalla jopa 150 kg. Ensi kerralla sitten...

No olihan sekin toisaalta mukavaa että sain kannustettua luokkakaverin voittamaan kävelymaton pelkonsa. Kokeili ensimmäistä kertaa elämässään, eikä se nyt huonosti mennyt.

Työkkäristä tuli hyviä uutisia, saan vaihtaa linjaa :) Eli musta erittäin todennäköisesti tulee sitten Personal Trainer. Okei, en näe itseäni tekemässä kovinkaan paljon varsinaisia PTn töitä, en halua nimittäin alkaa yrittäjäksi, eikä kokemuspohja ole riittävän vahva muutenkaan vielä ihan kaikille asiakkaille. Mutta uskon että tulen jonkun verran niitäkin tekemään, sekä sitten mahdollisesti tulevien opintojen ohessa osapäiväisesti jotain jumppaa vetää tms. Olen erittäin tyytyväinen tähän, kerrankin työkkäri on mun kanssa samaa mieltä.

Superkivaa liikkumista

Oli taas tosi kiva koulupäivä. Anatomiaa aamu, sitten valmennuksen perusteita. On muuten tuo ihmisten valmentaminen hyvin liki hevosten valmentamista :D Hassu huomio, joka siis pohjaa mun vanhoihin hevostenvalmentajan ammattitutkintoon tähtääviin opintoihin. Mutta tottahan se on, nopeutta, voimaa ja kestävyyttä treenataan samoin periaattein, oli asiakkaalla sitten kaksi tai neljä jalkaa.

Ja iltapäivällä liikuntaa. Meidän liikuntatunnit on semmosia suunnilleen 90 minuutin pätkiä, joskus voi mennä pidempään joskus harvoin vähemmän aikaa. Tänään oltiin painisalilla ja tehtiin kaikkea hauskaa vähän leikkimielistäkin, mutta kyllä siinäkin tuli kuuma ja eilisen salitreenin jäljiltä kipeät ojentajat ja kyljet sai vähän lisätreeniä. Parin kanssa leikkimielistä painiakin tuli kokeiltua, ja se oli kyllä tosi kivaa. Sitten liikuttiin salin poikki milloin milläkin tyylillä, pyörimällä, rapukävelyä, varpaisillaan, kääpiökävelyllä, askelkyykyillä etuperin ja takaperin... En edes muista kaikkia mitä ope laittoi meidät tekemään. Kaikkein hankalinta oli maata selällään, kädet ja jalat ylhäällä, ja olisi pitänyt liikkua sivuttain nostamalla peppua ja hartioita vuorotellen. Oli muuten valtavan rankkaa. Sitten oli vielä 10 liikkeen kuntopiiri, venyttelyt ja kotiin. En tiedä millä sykkeillä tuolla tein, mutta tein kaiken täysiä ja hiki valui. Liikunta ei välttämättä ole kaunista, mutta kivaa se kyllä on!

Tämän illan haasteena on vielä 90 kyykkyä (liikuntatunnilla tein kyykkyjä jo pois alta) ja sitten alkaa vielä tuo vatsalihashaastekin. Huh huh, kyl nyt vatsat saa huomiota kun liikuntatunnillakin ne jo poltteli..

opittua käytäntöön ja ihan tosi kiva salitreeni!

Koulu alkoi reippaasti ohjatulla kuntosalitreenillä hierojien kanssa. PT:t oli vapaalla aamun, mutta mun maanantaihin kuuluu muutenkin salilla hikoilu erittäin olennaisesti, joten päätin mennä mukaan. Ja oli kyllä hyvä päätös, treeni oli pääosin tuttu edelliseltä kerralta kun oltiin tuolla isommalla salilla, joten pääsin tekemisessä heti alusta hyvään vauhtiin. Hierojat ei tuolla salilla olleet vielä käyneet, joten heille osa liikkeistä ja laitteista oli vieraita. Idea oli liikkua pisteestä toiseen parettain, 4*12 toistoa ja palautus sen aikaa kun pari tekee omaa sarjaansa. Mä päädyin tosin lopulta tekemään yksin, koska meitä oli pariton määrä. Ei haitannut mua yhtään, sehän oli helpompaa ja sai keskittyä kunnolla siihen omaan tekemiseen. Oli kyllä taas niin kivaa! Se kammottava smith-laitekin oli jo tällä toisella kerralla tutumpi eikä tuntunut niin ilkeältä nojata siihen kyykätessä. Sai laittaa painoakin tankoon. (Hurjat 13,5 kg, mutta kuitenkin :D )  Koska tein yksin olin usein nopeampi kuin mun edellä liikkuva pari, ja päädyin sitten tekemään odotellessa kyykkyhaasteen kyykkyjä. En vaan tajunnut että kyykkään vielä sen tangonkin kanssa, joten tulipa sitten kyykkyjä yhteensä semmoinen 118 kpl. Tuntui kyllä treeni mukavasti jaloissa.

Meidän ryhmä oli myös saanut kuntosalin käyttäjiltä positiivista palautetta siitä että opiskelijat on kohteliaita, käyttäytyy hyvin ja ovat tulleet tosissaan treenaamaan. Aika kiva kuulla :)

Sain myös ensimmäisen harjoitusasiakkaani! Jihuu! Tietenkään en voi blogissa käsitellä asiaa niin että asiakas olisi tunnistettavissa mitenkään, enkä haluaisikaan, mutta on kyllä todella innostavaa päästä soveltamaan kaikkea oppimaani (ja mitä tässä nyt tullaan vielä opiskelemaan) käytäntöön. Ensimmäinen tapaaminen on sovittuna ja sitten alkukartoituksen jälkeen pääsen suunnittelemaan ohjelmaa asiakkaalle seuraavaksi 6 viikoksi.

Ope myös kannusti mua tekemään itselle ohjelman katsottuaan läpi mun esimerkkiohjelmat. Sanoi että teoriatiedon taso on hyvä, nyt pitää saada itselle kokemusta siitä miltä erilaiset ohjelmat tuntuu.

Mitä tulee linjan vaihtamiseen tuohon Personal Trainer linjalle ihan virallisestikin, odottelen edelleen tietoa työvoimatoimistosta. Saas nähdä...

Painosta ei ole hajuakaan! Ja se jos mikä on positiivisen vapauttava tunne :) Kun ei tarvi välittää. Syön oikein ja liikun, joten paino kyllä laskee. Aikanaan.

kiirettä pidelly?

Olipa taas mukava viikonloppu.

Tää viikko on mennyt liikuntojen kannalta aika tosi rauhallisissa merkeissä, lähinnä kevyttä lenkkeilyä, siivoamista ja löhöilyä, joka sekin näissä määrin on melkein oma lajinsa... Niin ja aivot on joutuneet kyllä hommiin, kouluhommia on ollut molemmista opinahjoista, kuntosaliohjelmien värkkäilyä esimerkkitapauksille ja itselle ja lisäksi olen selvitellyt miten ja mistä saan kadonneet lukion päättötodistukset. En välttämättä mistään. OH, SHIT. Selvittelen vielä... Ylioppilaslautakunnasta saa toki ylioppilastodistuksen, mutta lukion päättäri onkin asia erikseen, kun ylioppilaaksi kirjoitin joskus dinosaurusten aikaan. Lukiosta sanottiin että kaupungin arkistosta ja kaupungin arkistosta sanottiin että lukiosta... No, saapa nähdä saako sitä sitten enää mistään. Tämän lisäksi tai oikeastaan takia, hain myös jo nyt yhteen oppilaitokseen aikuiskoulutukseen, eli ohi yhteishaun. Soveltuvuuskoe on 23.3.

Ensi viikolla sit tsempataan liikuntojen suhteen, koulu alkaa huomenna kuntosalilla, joten pääsen ohjatusti salille.

Nuorin lapseni täyttää tiistaina viisi. Viisi! Miten nopeasti aika meneekään. Tein kakun neidille jo lauantaina kun kummitäti ja mies lapsineen tuli käymään joten juhlittiin omalla porukalla jo nyt. Itse otin kakkua lusikallisen, koska halusin tietää miltä se maistuu. Ihan ok, ei onneksi niin hyvää että olisin enemmän kaivannut. Muutama fazerin sininen tuli syötyä. Ei mitään morkkista tai pelkoa ruokavalion kaatumisesta. Tämä salliva syöminen oikeasti on aika hieno juttu.

Ravitsemus ja liikunta, 3 op

Lopullinen arvosanasi tästä tentistä on: 28,75/39,00

Että sillälailla :) Läpi meni niin että helähti, mutta paremminkin tietysti olisi voinut mennä. Mutta tämä riittää mulle, nyt vaan tekemään sitten seuraavia kursseja (Ravitsemustieteen perusteet, syventävä kirjallisuus 3 op, ja Ravitsemus ja ruokavaliot 5 op) ja odottelemaan tästä arvosanaa. 

Ja nyt nukkumaan. Hyviä öitä!

Painivia pikkupoikia (ja pari isompaakin)

Paini on mulle aika vieraaksi jäänyt laji, vaikka isäpuoli on sitä joskus nuorempana harrastanut ja pikkuveljeäkin koitti lajin pariin pikkupoikana viedä. Mutta ei pikkuveikka koskaan oikein innostunut siitä.

Miehen pojat sitä harrastaa, ja mies itsekin kuntopainii (minkä nyt vammoiltaan ehtii, pari kertaa mennyt treeneissä kylkiluu). Nyt pääsin sitten lauantaina kisoihin mukaan, ja olihan se mielenkiintoinen kokemus. Päällimmäiseksi jäi mieleen se että pojilla (oli siellä muutama tyttökin, mutta selvästi vähemmistössä) oli valtavan hauskaa. Siellä oli aika rento ilmapiiri, ja huomasi että paikalle on kerääntynyt lajista pitäviä aikuisia ja lapsia, joilla on hauskaa yhdessä. Toki ottelut (onkohan se ottelu se painimatsi?) oli sitten enempi vähempi vakavia, ja muutama poika itkikin hävittyään. Otti miehen nuoremmalle pojallekin aika koville kun hävisi joka matsin, mutta aika hyvin kuitenkin sitten karisti pettymyksen harteiltaan.

Itse lajista en ehkä vieläkään kovin paljon ymmärrä, mutta vähäsen enemmän kuitenkin. Kotimatkalla mies kysyi että pitkästyinkö kuoliaaksi, mutta en suinkaan. Olin varautunut ottamalla mukaan ravitsemustieteen tenttikirjan ja kutimet, joten sen ajan kun mies jutteli samanmielisten kanssa ja pojat juoksenteli ympyrää oli itselläkin tekemistä. Ja kun pienen pojan häviöt painoi mieltä, sain ehkä hieman häntä harhautettua juttelemalla neuletyöstä josta sitten muotoutuikin hänelle pussukka, johon sai laittaa pokaalinsa, ja mies pystyi sitten keskittymään vanhempaan poikaan jolla oli vielä matseja jäljellä. Vanhempi poika päätyi voittamaan koko sarjansa :)

Kaikenkaikkiaan siis varsin mielenkiintoinen reissu, joka myös kyllä opetti vähän lisää myös tuosta mun hellustani. Aika ihanan osallistuva isä, kannustava ja vaativakin, mutta sopivassa suhteessa.

Mitä tähän mun painoprokkikseen tulee, niin huomenna ajattelin pitkästä aikaa käydä vaakalla. Katson vähän missä mennään. Liikuntaa tuli viikonloppuna vähän vähemmän, miehen kanssa käytiin kävelyllä ja tänäiltana ajattelin vielä kahvakuulaa heilutella, ja tietenkin tehdä kyykkyhaasteen ekat kyykyt! Mutta välillä on varmaan ihan fiksua ottaa vähän kevyemminkin. Torstain salitreeni oli niin tappaja sillon tekohetkellä, että olin varma etten kävele perjantaina. Mutta jalat ei tulleet yhtään kipeäksi! Mies kuittasi sen sillä että keho alkaa tottua treenaamiseen, että nyt sit vaan jatkaa samaan malliin. Ja niinpä teen, huomenna ennen koulunalkua taas salille :)

Vähän meinaa jänskättää kun teen tänään ravitsemustieteen tentin jahka tyttäret menee nukkumaan. Pitäkää peukkuja!