Elämä (ja paino) junnaa paikoillaan

Tänään on sellainen päivä että on hankala pysyä positiivisena. On lamauttavaa olla työtön, ilman mitään toiveita työpaikasta tai koulutuksesta. Opinnot odottaa että työkkäri suostuu jälleen tukemaan, byrokratia estää koulunpenkille palaamisen ennen ensi maaliskuuta. Ainakaan samalle alalle. Ja alanvaihdossa ei ole mitään järkeä, kun opintoja on jäljellä muutama hassu kuukausi. Tosin valmistuminen venyy jokatapauksessa kun ei voi nyt opiskella. Ärsyttää. Opintotuella opiskelu kolmen lapsen lähihuoltajalle on aivan kuolleena syntynyt ajatus. Tosin juuri nyt kyllä tuntuu siltä että olisi pitänyt vain valita se vaihtoehto, Kituuttaminen koulussa olisi sentään mielekkäämpää kuin kituuttaminen kotona.

Lisäksi opinnot jotka odottavat ovat kaupallista alaa, jolle en usko edes suuntautuvani. Entistäkin enemmän kiinnostaa terveys ja hyvinvointi, hieronta ja liikunta. Kun sen merkityksen kokee omassa elämässään niin suuresti (vaikka juuri nyt se merkitys on taas jossain hukassa ajatuksista) niin oppii tajuamaan miten isoja asioita ravinto ja liikunta on. Hierontahan minulla onkin aina ollut mielenkiinnon kohteina, olen sitä opiskellutkin, tosin hevoshierontaa, en ihmisten.

Ja juu, se painokin junnaa. Tuntuu olevan suoraan sidoksissa omaan mielialaan, kun on ankeaa ja harmaata mielessä, ei painonpudotus onnistu. Syön väärin enkä liiku. Kyllä mä sen tiedän. Mutta mistä taas motivaatio??

Nyt sujuu

Ainakin syömiset on olleet aivan kohdallaan jo tovin, nyt saisi alkaa sitten niitä tuloksiakin tulemaan. Koitan ajatella positiivisesti, ja olla stressaamatta, koska se nyt ei ainakaan auta painoa tippumaan, taitaa vaan nostaa painoa nuo stressistä johtuvat hormonit.

Tässä elämänmuutosta ja päänupinremppaa tehdessä olen paljon kästellyt laihduttamiseen ja minäkuvaan liittyviä asioita. On helppoa laihtua,teoriassa. Pitää vaan kuluttaa ennemmän kuin saa energiaa. Mutta käytännössä se ei sitten enää olekaan niin yksinkertaista. Siihen lihomiseen on kuitenkin aina jokin syy. Ensin pitää päästä niistä syistä eroon, ennenkuin laihtumisesta tulee pysyvä muutos. Ja niitä muutoksia on valtavan paljon. Usein kuulee että laihduttaminen on paljon helpompaa kuin esimerkiksi tupakasta luopuminen. Joillekin se varmasti onkin. Mutta sitten olemme me addiktit, joille olisi paljon helpompaa lopettaa kokonaan. Ja ruokaa on kuitenkin pakko syödä. Ei voi vain lopettaa kokonaan. Ruokakaupassa on pakko käydä, ravintoloiden ohi kävellä, telkku suoltaa ruokaohjelmia jatkuvasti. On aika hankala olla ajattelematta ruokaa. Siksi se henkinen muutos on niin tärkeä. Ruoka, ja varsinkin ne omat heikkoudet (kellä makea kellä suolainen) on pakko oppia näkemään eritavalla.

Itse olen kiinnostunut ravitsemuksesta syvemminkin, ja ilmottauduinkin avoimenyliopiston ravitsemustieteen peruskurssin jaksoille. Toivon saavani lisää tietoa ja työkaluja itseni auttamiseen. Ehkä joskus tulevaisuudessa voin sitten auttaa muitakin.

Ohhoo mikä päivitystauko!

Täällä ollaan vielä, enempi vähempi aktiivisesti karppauksessa kiinni. Tuloksia näkyy suoraan verrannaisesti aktiivisuuteen, eli enempi vähempi. Pääsen siihen kahdeksaanviiteen, sitten paino nousee vähän, sitten taas laskee siihen kahdeksaan viiteen, sitten taas pikkuisen nousee... Jep jep. Hankalalta on tuntunut kun koko lokakuussa ei oikeastaan tulosta tullut, ja nytkään ei lupaavalta näytä. Mutta en ole luovuttamassa. Päinvastoin, päätin jo (ja puhuinkin siitä parin ihmisen kanssa niin en sitten voi jänistää) että pidän joulukuun alusta ruokapäiväkirjaa, niin näkee konkreettisesti että missä se vika on. En alota heti koska mun päänuppi koittaa kovasti yhdistää ruokapäiväkirjailut aiemman elämän kalorilaskentaan ja sitä seuranneisiin jojoiluihin ja itsetunto-ongelmiin, joten tarvin tälläisen siirtymäajan että saan nuppini tajuamaan että ruokapäiväkirjan pitäminen ei tarkoita että suhtautuisin painooni pakkomielteisesti.

Positiivisuus kun kauttalinjan ollut mun elämäni kantava voima, niin sen nimissä on sanottava että kyllä sitä osaa nainen olla onnellinen silloin kun on ihastunut. Varsinkin kun on ihastunut ihmiseen joka kannustaa ja on tukena, mutta silti tykkää musta just sellaisena kuin olen.