Täällä ollaan vielä, enempi vähempi aktiivisesti karppauksessa kiinni. Tuloksia näkyy suoraan verrannaisesti aktiivisuuteen, eli enempi vähempi. Pääsen siihen kahdeksaanviiteen, sitten paino nousee vähän, sitten taas laskee siihen kahdeksaan viiteen, sitten taas pikkuisen nousee... Jep jep. Hankalalta on tuntunut kun koko lokakuussa ei oikeastaan tulosta tullut, ja nytkään ei lupaavalta näytä. Mutta en ole luovuttamassa. Päinvastoin, päätin jo (ja puhuinkin siitä parin ihmisen kanssa niin en sitten voi jänistää) että pidän joulukuun alusta ruokapäiväkirjaa, niin näkee konkreettisesti että missä se vika on. En alota heti koska mun päänuppi koittaa kovasti yhdistää ruokapäiväkirjailut aiemman elämän kalorilaskentaan ja sitä seuranneisiin jojoiluihin ja itsetunto-ongelmiin, joten tarvin tälläisen siirtymäajan että saan nuppini tajuamaan että ruokapäiväkirjan pitäminen ei tarkoita että suhtautuisin painooni pakkomielteisesti.
Positiivisuus kun kauttalinjan ollut mun elämäni kantava voima, niin sen nimissä on sanottava että kyllä sitä osaa nainen olla onnellinen silloin kun on ihastunut. Varsinkin kun on ihastunut ihmiseen joka kannustaa ja on tukena, mutta silti tykkää musta just sellaisena kuin olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti