Ammatillinen kehitys

Se on jännä miten opintojen edetessä sitä ihan oikeasti oppii ajattelemaan että voisi olla ihan oikea Personal Trainer. Kun alotin koulun menin eri linjallekin, koska mulla ei käynyt pienessä mielessäkään että voisin olla PT. Sitten pikkuhiljaa se ajatus sitten alkoi itää, liikunnalla lannoitettuna ja motivaatiolla kasteltuna siitä tuli aika vahva taimi. Nyt ollaan ehkä suunnilleen sirkkalehdillä, alkaa orastaa ajatus siitä että hei, mustahan tulee ammattilainen. Toki hieman erilainen ammattilainen kuin median luotsaama kuva personal trainereista on, ja hieman erilainen kuin moni muu alalle hakeutunut. Mutta nyt olen käsittänyt että sehän on vahvuus. Sen voi kääntää hyödykseen. Mulla on vain erilaiset vahvuudet kuin monilla muilla.

Olen hakenut jatko-opintoihin ja toki menen onnesta kiljuen jos kouluun pääsen (tietoa odotellessa, pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla), mutta kyllä mä haluaisin jatkaa tätä ammatillista kasvua myös PT:nä. Toki jatko-opinnot on sitä myös, mutta eilen kun asiakkaan kanssa juttelin näistä menneistä viikoista ja huomasin hänessä niin ihanan positiivisen energian ja ilon omasta onnistumisesta, niin tuli sellainen olo että haluan tätä lisää. Se asiakkaan kanssa tekeminen on mulle tuossa työssä se juttu. Ei mua kiinnosta niinkään tehdä mitään nettiohjauksia, jätän sen puolen rahastukset suosista muille. Mä haluan tehdä töitä kasvotusten, osallistuen ja kannustaen.

Mulla on nyt edessä kartta jossa on näkyvissä lähtökohta ja maali. Reitti vaan on vielä täysin valittavissa. Mutta on niin paljon asioita joita haluan tehdä, niin paljon juttuja mitä tahdon kokeilla, ihmisia joita haluan auttaa yksilöinä ja ryhminä... Olkoonkin että osapäiväisesti ja sen mukaan miten asiakkaita sitten ilmenee, niin tätä mä haluan tehdä. Ja se on kuulkaa aika mieletön fiilis ihmiselle joka on etsinyt sitä omaa juttuaan kohta 34 vuotta. Ja löysikin sen aivan eri suunnasta kuin kuvitteli.
Elämä todella on ihmeellinen.

Forget the fitness feel the fatness.

Hiilari ja rasvaöverit. Ja suola. Ja kahvi. Olen mättänyt tänään niin paljon herkkuja, että voin sanoa ettei tee mieli ajatellakaan mitään muuta kuin oikeaa ruokaa. Ja sitäkään ei saisi uppoamaan juuri nyt. Nilkat on turvoksissa ja maha on pinkeä, olo tukkoinen ja päässä humisee. Nyt ei tarvikaan ennen juhannusta sitten herkutella, sain tarpeekseni. Kiitos nam. Tosin veikkaan etten vetänyt herkkuja yhtä paljon kuin olisin vuosi sitten upottanut. Jotain positiivista muutosta on tapahtunut, en tiedä johtuuko siitä ettei tarvi enää syödä kuin viimeistä päivää kun ei ole henkistä tarvetta, vai onko mahalaukku vaan pienentynyt :D Mutta hyvä näin. Nyt on mukava palata taas terveellisen ruokavalion pariin.

Tuli sitä toki pikkuisen jumpattuakin. Annoin siskolle lahjaksi kahvakuulan, joten näytin sitten myös muutamia liikkeitä hänelle joita voi kotosalla tehdä. Lisäksi tuli tehtyä oman tyttären ja äidin kanssa muutamia liikkuvuustestejä ja leikittyä rapukävelyllä ja kyykyillä.

Maailmaakin parannettiin, on nuo siskot vaan aika aarteita. Ja pikkuveljen poikakin kävi mummolassa kylässä vanhempineen, ihan mahtava pikkutyyppi. Vauvat <3

Leipomaankin pääsin pitkästä aikaa. Tuli siskolle luvattua turvepaloja (eli mokkapaloja pikkuisen perinteisestä poikkeavalla reseptillä) joten niitä sitten piti tehdä. En halunnut paitaa sotkea eikä essua ollut, mutta ei se mitään, nerokas tyttäreni keksi että muovipussista tulee hyvä essu. Pohja vaan leikattiin auki, kahvojen ala osaa vähän laajensin että oli helpompi pukea, ja sit vaan muovipaita päälle :D Hyvä oli ja jopa mahtui mun päälle, mitä en olis ihan heti uskonut.

Pyramidihuijaus?

No ei sentään. Vaan pyramiditreeni. Se oli meillä perjantain salitreenejen aiheena. Jokainen teki itselleen ohelman jossa kaksi pääliikettä, ja yhteensä neljä eristävää liikettä. Meitsi oli niin kipeä viikon treeneistä että oli vähän hankaluuksia miettiä mitä kahta ryhmää sitä nyt sitten voisi treenata, kun tuo pyramiditreeni ei ihan kevyt treeni ole. Päädyin sitten jalkoihin ja selkään. Jalkojen pääliikkeeksi jalkaprässi ja eristäviksi pakaraoille ja loitontajille. Ja selän pääliikkeenä ylätalja leveällä otteella ja eristävinä kulmasoutu ja alaselkä laitteessa.

Pyramidiharjoituksen idea on siis se että pääliikettä tehdään esim. 12-9-6-3-6-9-12 toiston sarjat, sellaisilla painoilla että juuri ja juuri jaksaa sen määrätyn määrän toistoja tehdä. Eli painoja nostetaan sarja sarjalta kunnes tehdään kolmen toiston sarja, ja sitten taas vähennetään. Eristäviä liikkeitä tehtiin 3*10.  Voin sanoa että treeni oli kohtuullisen tappava. Jalkapärssisä sain liikkeelle 3 toiston sarjassa koko painonipun 190 kiloa, 90 asteen kulmasta. Jatkossa noihin harjoituksiin pitää mennä alakerran salille missä saa prässiin lastattua monta sataa kiloa... Oli kyllä jalat aika spagettia tuon pyramidin jälkeen. Housuistakin katkesi vyötärönauha :D Muut liikkeet tuntui tuon jälkeen melko helpoilta, vaikka painoja saikin laittaa aika paljon. 

Yllätyksekseni en ole kipeänä. Siis sen enempää kuin olin jo valmiiksi. Vatsalihakset on edelleen kipeät, vaikka niitä en salilla edes tehnyt. Ilmeisesti palauttelu auttoi, ensin salilla ja sitten vielä käytiin miehen kanssa kävelyllä. 

Huomenna sitten isosiskon synttärit, mässäillen. Ja sitten vedän vyötä tiukemmalle hetkeksi, otan ns. ryhtiliikkeen ruokavalion kanssa muutamaksi viikoksi, että pääsen siihen tavoitteeseeni koulun loppuun. Eli paino alle 80 kg.  

röllipeikkoja paossa

Tänään oli koulussa yrittäjyyttä, juttua lihasvammoista ja sykeohjattua treeniä. Tehtiin lenkki laskettelurinteen maastoissa, 5 km oli tavoite mutta meikä hyytyi aivan totaalisesti isoon ylämäkeen, ja jäin pääporukasta. Ja kun maastot oli vieraat, niin oma lenkki jäi sitten reiluun kolmeen kilsaan, kun en uskaltanut oikein lähteä enää harhailemaan minnekään kun pullahdin lähtöpisteeseen metsästä. Voin sanoa että jo se reilu kolme kilsaa oli aika tiukka kun oli jo valmiiksi jumissa. Parilla vikalla lenkillä on myös tuntunut säärissä, joten koitan ottaa vähän rauhallisemmin hetken jottei penikat ärsyynny. Eli ei sinänsä harmittanut tuo lyhyempi lenkki. Lenkin jälkeen tehtiin kuusi vetoa ylämäkeen, ei onneksi kamalan pitkiä nousuja. Kaksi juosten, yksi askelkyykyin ja sitten taas kaksi juosten ja viimeinen askelkyykyin. Häpeäkseni pakko tunnustaa että luovutin askelkyykyissä matkan puolenvälin tienoilla. Ei vaan pystynyt. Tosin jälkikäteen mietin että olisinko pystynyt kuitenkin, että oliko kyse nyt vaan siitä etten ole tottunut vaatimaan itseltäni asioita jotka tuntuu ikäviltä. No, ensiviikolla mennään samoihin maastoihin ja tehdään parille treeni joka toteutetaan, ja sanoin jo kaverille että pistää mut sitten oikeasti koville silloin...

Illalla käytiin sitten vielä koiran ja nuorimmaisen kanssa lähimetsässä retkeilemässä, hiivittiin kuiskaillen röllipeikkojen pesän ohi, katseltiin pupun pesiä ja olipa siellä kuulemma karhunpesäkin jossa oli karhulla oma sohva :D Puronrantaa kierreltiin ja pelkäsin kokoajan että likka mulaa sinne puroon, mutta pakkohan sen oli antaa leikkiä, muistan miten kivaa se oli kun kaverin kanssa kakaroina vastaavanlaisessa paikassa leikittiin. Oltiin ulkona sellainen n. 40 minsaa, ja tyttö leikki koko sen ajan. Ihan parhautta <3

Huomenna onkin sit jännä päivä, kun lupasin likoille että ne saa valita mun vaatteet, let your toddler dress you-päivän hengessä. Ihan taaperoitahan nuo ei ole, mutta... :D

Kissanpäivät, vaiko sittenkin yöt?

Adoptoin löytökissan pari vuotta sitten. Pekka oli silloin jo aikuinen, en osaa sanoa minkä ikäinen se mahtaa olla. Kollikissa jolla taipumusta lihomiseen, syö kuin viimeistä päivää vaikka viimeiset pari vuotta onkin saanut ruokaa aina kun tarvii, eikä sen tosiaan ole tarvinnut toimeentulostaan ja elostaan murhetia. No, viimevuonna Pekka oli aika hiljainen kissa, vähän varautunut ja piileskeleväinen, vaikka kiltti kuin mikä. Tänävuonna olen iloinnut siitä että se on selvästi kotiutunut ja alkanut luottaa meihin perheenjäseniin. Juhasta se tykkää jostain syystä erityisesti.

No ei siinä, se on oikeasti ihanaa että Pekka kokee olevansa täällä turvassa. Mutta. Kyllä mun teki viimeyönä mieli tehdä siitä tuluskukkaro. Nyt on huhtikuu, ja Pekka kun on miehinen mies niin sillä ilmeisesti  on kevättä rinnassa. Päivät se viettää makoillen saunan lauteilla tai mun sängyssä, mutta auta armias kun me muut koitetaan nukkua. Sitten alkaa mouruaminen, ovien raapiminen, tavaroiden tiputtelu pöydiltä, lisää raapimista ja mouruamista, se hyppää päälle ja leipoo jaloillaan ja kehrää niin että korvissa soi... Ihan kiva Pekka, mut kello on kolme aamuyöllä!

Mutta tulipa kerrankin lähdettyä aamulla ennen koulua oikein lenkille, sen sijaan että pikaisesti vain pissattaisin koiran. Mitäs sitä muutakaan kun on hereillä viiden aikaan eikä enää saa unta kun kissa on niin villillä päällä.

Huoh. Sulkisin sen kylppäriin mutta sitä mouruamista ja oven raapimista... Pallit siltä lähtee tätä menoa hyvin äkkiä.

Koulussa oli tänään enin teoriaa hermostosta, ja sitten kuntotestit, ja jo valmiiksi erittäin kipeillä lihaksilla ne meni vähintäänkin mielenkiintoisesti... Staattiset pidot mulla meni hyvin, mutta vatsalihasliike jäi taas nollaan (mikäköhän ihme siinä on??) ja kyykyt oli ihan tuskaa kun takareidet ja pakarat poltteli. Mutta osataanpa nyt ajatuksen tasolla erilaisia tapoja testata, laskettiin myös kolmen toiston maksimista maksimipainot laskukaavalla jne. Testejen jälkeen vielä pidin jättipallojumpan asiakkaalle.

ja sitten vähän jumppaa!

Olipas kuulkaa varsin tehokas rääkki meillä koulusa tänään. Painisalin matolla harjoiteltiin. Kesto 1h 15 min ja nyt huutaa lihakset hoosiannaa. Ensin tehtiin muutamia toiminnallisia harjoitteita parin kanssa, jotka nekin varsin haastavia, ja myös yksistään, jotka otti käsiin ja jalkoihin. Erilaisia hyppyjä ja punnerruksia, ja sitten loppuun kuntopiiri keskivartalolle jonka jälkeen oisi voinut vaikka vähän itkeä tirauttaa kun vatsalihakset oli niin tulessa. Jos joku luulee ettei oman kehon painolla voi saada hyvää treeniä aikaan niin tervetuloa vaan meidän tunneille testaamaan...

Nyt sitten särkee jalkoja aika kokonaisvaltaisesti, ja voisin lyödä vaikka vetoa että huomenaamulla kun nousen sängystä, niin huomaan ne kadoksissa olleet vatsalihaksetkin... ja huomenna meillä on lihaskuntotestit :D Jep jep..

Mutta kyllä on kivaa kun koulussa on taas paljon liikuntaa, johan tossa olikin teoriapainotteisempi jakso.

cooperin testi

Noniin, nyt se on sitten juostu. Oli aika jännää, sykkeet pomppi 135 jo ennen juoksua. Koen että oisin voinu paremminkin pärjätä, nyt kun tiedän miten se 12 minsaa kannattaisi juosta, olisi tulos kenties parempi. En nimittäin ole koskaan ennemmin juossut coopperia, meillä oli peruskoulussa vain tonniviissataa.

No kuitenkin on oltava tyytyväinen. 1750 metriä. 250 metriä HYVÄn alarajaan. Kuitenkin vielä puoli vuotta sitten en juossut yhtään. Joten keskitasoinen suoritus on sekin jo tosi hyvä. Tuo tulos tekee 8,75 km/h, mikä on enempi kuin mun lenkkivauhdit on olleet, joten kai se on uskottava että parhaani tein. Jalat olisi jaksaneet, pää olisi jaksanut, mutta keuhkot ei. En kertakaikkiaan saanut vedettyä henkeä enää enenpää, kurkku oli ihan liekeissä. Syksyllä sitten uudelleen!

Sitten kävin salilla asiakkaan kanssa ja tehtiin vähän erilaiset treenit. Loppuverkat ulkona auringonpaisteessa. Illalla vielä pieni kävelylenkki koiran ja pojan kanssa.

Aika ihana päivä, liikunnallinen ja reipas. Nyt voikin vetää levyksi sänkyyn...

huomenna juostaan.

Se on sitten se pelätty odotettu Cooperin testi huomenna. Hui! Saas nähdä kuin ämmän käy. Nyt en ole koko viikonloppuna juossut, kävellyt kyllä lasten kanssa ulkona. Ja olen syönyt. Paljon. En tiedä onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, mutta koska pitää pysyä positiivisena, niin sanotaan että olenpahan ainakin levännyt ja tankannut kropan hiilarivarastot täyteen... Miehen kanssa mietin miten se nyt sitten pitäs juosta, ja samoilla linjoilla oltiin että pitänee alottaa hyvää vauhtia jossa on sit varaa hyytyä loppua kohden, ettei käy niin että lopussa olis viä ollut paukkuja jäljellä mutta aika loppuu kesken. Sillä idealla mä sinne lähden että kaikkeni annan, katsotaan millaiseen tulokseen se sitten riittää.

Sen jälkeen sitten asiakkaan kanssa tapaaminen, saan alkaa miettiä korvaavaa jumppaa kun asiakkaalle on tapahtunut jokin haaveri. Sekin on ihan mielenkiintoista.

Sitten olisi paljon kirjallisia töitä ja jännitän myös tuloksia siitä pääsenkö kouluun ja asuntoasioita. Huoh. Olisi nyt jo kesä.

Lasten kanssa ulkoilua

Tänään on ollut jännä ja kiva päivä.  Aamulla käytiin tutustumassa noiden kahden vanhemman muksun tulevaan kouluun ja sitten katselemassa asuntoja.  Taisin löytää sen jonka haluan, nyt pitää vaan vakuuttaa tuleva avomies siitä että meillä on siihen varaa :D

Ja nyt illalla käytiin lasten kanssa kävelyllä, metsässä ja leikkipaikalla ja kaupan kautta kotiin.  Pienin väsähti ja kannoin sitä osan matkaa reppuselässä.  Tajusin siinä kun ei se likka painanut mitään, että oon  pudottanut painoa enemmän kuin se painaa.  Aika hurjaa. 

Oli taas nii  upea fiilis kun jaksoi juoksennella ja leikkiä muksujen kanssa.  Ja kaikkein oudoin olo tulee siitä ettei haittaa yhtään että poika tahtoo ottaa kuvia.  Aiemmin olisin vältellyt kameraa.  Nyt musta on jopa kiva että se kuvaa :) näen itsekin sen muutoksen. 

Ei se paino kaikkea kerro.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että vaaka on aivan kamala kapistus, josta ei ole painonsa ja ulkomuotonsa kanssa painiville kuin haittaa. Törmäsin instagramissa tälläiseen kuvaan:

Ja tässä kyllä juurikin kiteytyy se pohjimmainen kultainen ajatus. Ensinnäkin itseäni ajatellen, ei sen painon ole niin väliä jos olo kevenee, kunto kohoaa ja vaatteetkin alkaa istua paremmin. Mitä väliä sillä painolla siinä vaiheessa on? Toiseksi painoindeksi. Se on hyvä mittari. Jos olet täysin tavallinen normi-ihminen joka ei liiku ja jolla ei ole lihaksikas ruumiinrakenne luonnostaan. Mutta se ei todellakaan toimi jos on lihasta, tai jos on ruumiinrakenteeltaan johonkinsuuntaan normista poikkeava. Ja aika moni on. Montako talvallista normi-ihmistä tunnette? Ja kolmanneksi se miten arvioimme ja arvostelemme muita. Kaikki tekevät sitä, vaikkei todellakaan pitäisi. Ja jos nyt sanot että et sinä ainakaan, niin mietihän uudestaan. Ihmisen on todella vaikeaa olla muodostamatta mielipiteitä toisista. Eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta siinä on, jos ne mielipiteet perustuvat puutteellisiin tietoihin tai pahantahtoisuuteen. Netissä on paljon sivustoja, blogeja, ryhmiä tms joissa laihduttajat tai kuntoilijat kokoontuvat. Usein niissä on myös jokin ketju, jossa on esimerkiksi käyttäjien paino ja pituus. Mitä ne lopulta meille kertovat? Eipä oikeastaan mitään. Kun se 80 kiloa voi olla aika erinäköinen, jos siitä 40 % on rasvaa, tai jos siitä onkin rasvaa vain 25%... Noin kärjistettynä.

Tein omat versioni tuosta kuvasta. Koska kuva oikeasta ihmisestä kenties olisi vakuuttavampi. Ikävä kyllä kuvan laatu on huono, joudun käyttämään näihin vertailukuviini läppärin verkkokameraa... Mutta toisaalta en kyllä haluaisikaan että nuo kuvat olisi teräväpiirtona, on ne sen verran karua katsottavaa. Vaikka itsestäni tykkäänkin.

Kuvien välillä on aikaa n. 2 kk. Paino on aikalailla sama, vain vajaa 2 kiloa olen kevyempi uudemmassa. Mutta senttejä onkin sitten ropissut ihan eri tavoin. Itse näen eron. Näettekö te?

Mahaani minun on hankala oppia rakastamaan. Vaikka koitankin vakuutella itselleni, että kolmen lapsen äidin maha nyt vaan on mikä on. Onneksi sitä on kuukausi kuukaudelta vähemmän, on helpompi suunnata se rakkaus jäljelle jäävälle masulle kun se on pienempi.

Lahjakortti saapui

Voi ihanaa, nyt voin alkaa haaveilla mitä kaikkea voisin hankkia tuolla voittamallani lahjakortilla.

Kyllä tuli pitkäksi aikaa hyvä mieli kun voitin RunFest2015 kuvakisassa 50 euron lahjakortin intersportiin.

Haluaisin juoksuhousut, joita en vielä ehkä kuitenkaan tarvi, vaikka vanhat onkin vähän isot.. Ne kuitenkin toimii vielä ihan hyvin. Haluaisin uudet tossut, mutta niitäkään en ehkä vielä tarvi, mutta nyt olisi mahdollisuus ostaa kalliimmat kuin normaalisti kun saisi tuon 50 euroa pois hinnasta. Haluaisin oikein hyvät urheilurintaliivit. Ne varmaankin myös tarvisin. Mutta kaikkein eniten ehkä haluaisin kuitenkin kunnollisen sykemittarin. Semmoinen vaan on sitten jo aika paljon kalliimpikin... mutta tottahan semmoinen miinus 50 euroa ois siinäkin aika kiva. Onneksi tässä voi rauhassa haaveilla, lahjakortti on vuoden voimassa.

Eilen kävin salilla aamulla ennen koulua, oli vähän väsy ja vähän jotenkin heikko olo. Mutta tein kuitenkin ohjelmani. Jospa huomenna olisi taas parempi meno sielläkin. Tänään kävin juoksemassa saman lenkin kuin maanantaina, ja pikkuisen reippaammin. Meillä onkin se cooperin testi jo maanantaina, joten... Vähän hirvittää. Tiedän nyt että jaksan sen juosta, mutta mulla ei oikein ole hajuakaan miten lujaa. En oikein tiedä millaista tahtia mun pitäisi sitä koittaa mennä. No, se selviää. Ja saanpa ns. pohja-ajan itselleni jonka voin sitten vaikka syksyllä koittaa voittaa.

Kuvapäivitystä

Tänäaamuna FB heitti seinälle tälläisen kuvan, jonka siis olin lisännyt tasan vuosi sitten:

Tuosta vaaleatukkaisesta kuvasta olen laihtunut vielä vajaan 5 kiloa, mikä ei kyllä vuoden saldoksi kuullosta kovin isolta määrältä... Mutta pääasia että mennään alaspäin. Ja nämä viimeiset 10 kiloa tai vähän päälle, eipä haittaa vaikka niihin meinisikin vielä 2 vuotta.

No, piti sitten koittaa napata tuore kuva, tosin ihan samanlaisten kuvien ottaminen tuommoisesta kulmasta on vähän haasteellista. Mutta...

Vuosi vuodelta vaan parempaan suuntaan <3 Ensi vuonna jos olen 5 kiloa kevyempi kuin nyt, ja samalla lisännyt lihasmassaani, niin olen oikein tyytyväinen.

Juoksukunto kohoaa

Mulla on ollut tässä vähän semmoinen suunnittelematon juoksukunnonkohotuskausi- Siinä mielessä suunnittelematon etten varsinaisesti etukäteen ajatellut toteuttaa tätä näin, mutta toisaalta päätin kyllä että treenaan juoksua että ei tule siitä cooperin testistä aivan ala-arvoinen tulos. Olen siis lenkkeillyt, en tehnyt lihasvoimaa. Osittain sen takia että olen ollut niin paljon reissussa etten ole päässyt salille, osittain sen takia että se on nyt tuntunut niin kivalta. Mikäpä tässä, joskus näinkin ja kiva huomata että juoksukunto on kohonnut siirtovaikutuksena kun muukin kunto on kohonnut. Ja toki senkin takia on helpompaa kirmailla kun painoa on vähemmän.

Muistan kun aloitin juoksuharjoittelun viime kesänä. Jaksoin hölkätä ihan maksimissaan minuutin kerrallaan, ja sittenkin tuntui että kuolema korjaa. Talvella en hölkkäillyt ollenkaan. Nyt on juoksua tullut vähän koulussa intervallitreeneissä ja sitten alkuverkkana, ja olen parin viikon aikana käynyt muutaman kerran vetämässä intervallitreenit lenkillä. Ja äsken tein lenkin niin että kävelin ja hölkkäsin vartin verran yhteensä, sitten juoksin vartin, yhtäjaksoisesti, putkeen, ja sitten kävelin/hölkkäsin kotiin. Oli alku ja loppuverkassakin pakko hölkätä vähän, kun muuten syke laski liian alas ja meinasi tulla kylmä. Ihan mieletön fiilis! Kunto on kohonnut tosi paljon.

Poika oli mukana alkulenkin, ja otti kuvan kun keskustelin koiran kanssa sopivasta etenemistahdista. Koiralla on vähän vaikeuksia ymmärtää tätä emännän uutta liikkumisintoa välillä. Se meinaa sitten juostessa villiintyä kokonaan...

Ja sit kun sujuu niin sujuu!

Pieni lepo teki terää! Nyt on liikunnat painottuneet lenkkeilyyn koska olen ollut paljon reissunpäällä. Ja kotona kun olen niin on lapsetkin, joten salille en ole päässyt. Mutta lenkki on kyllä sujunut hyvin, juoksentelin Raisiossa kevyen oloisesti ja joka lenkin jälkeen on olo että olisin jaksanut enemmänkin, Pidän sitä tässävaiheessa tärkeänä etten treenaa liikaa ja joko telo itseäni (en todellakaan halua esimerkiksi sitä bursiittia) tai väsy itse treenaamiseen.

Eilen mentiin lasten kanssa lenkille, tytöt tuli pyörillä ja poitsu jalan. Ihan kunnon lenkkiä siitä ei vielä tullut, mutta ehkä tänään sitten kun eilen treenattiin sitä yhdessä kulkemista sujuvasti. Vielä oli sellaista pysähtelyä ja pyörien taluttelua joka hidasti tahtia, vaikka sitten pätkiä sainkin hölkkäillä likkojen vierellä. Mutta tärkeintä lienee että oli kivaa ja lapset näkee hyvää esimerkkiä liikkumiseen. Poikakin alkoi innostumaan lenkkeilystä.

Nykyinen koulu vähän on kärsinyt kun pitää rampata Turussa tulevan (toivottavasti) koulun pääsykokeissa, infoissa ja maanantaina vielä haastattelussa. Mutta onneksi nyt käyvät koulussa ravitsemusta yms josta minulla on jo aika vahva tietämys, ja ensi viikolla pystyn osallistumaan EA1 koulutukseen, ja sitten ensi viikon jälkeen taas täysipainoisesti omaa koulua.

Voitin myös RunFestin kuvakisassa lahjakortin, joten jahka se tulee voin mennä uusimaan juoksukuteet :) Ihan mahtavaa, kun nyt lenkkeillen tuulihousuissa jotka on nähneet parempia päiviä, eikä sopivia vaatteita oikeastaan ole kun painoa on tippunut niin  paljon.

Jos ei suju niin ei suju.

Treenata ei voi vaikka väkisin. Salille ois ollut paukkuja tänään vaikka kuinka, mutta kun lapset sairastaa niin ei ollut asiaa kotoa mihinkään. Edes pidemmälle lenkille ei päässyt, koira joutui tyytymään pihassa pyörintään.

No, ajattelin että kun lapset menee nukkumaan niin sitten teen jonkun aerobisen treenin, pistin musat valmiiksi ja avasin youtubesta sopivalta tuntuvan treenivideon. Mut ei. Alkuverkan sain tehtyä, mutta noin vartin kohdalla treeniä mä luovutin. Ei vaan ollut fiilistä, lonkkia särki ja koko homma maistui ihan puulta. En mä tämmösen fiiliksen takia liiku. Joten pistin musan ja videon pois, kaivoin sen sijaan aloittelijoille sopivan rentoutusjoogapätkän ja tein 20 minsaa venytyksiä ja hengittelyä. Ja nyt olo on hyvä ja levollinen, ja huomenna jaksaa taas. Yhteensä n. 40 minsaa liikkumista, vaikkakin rauhakseen kehonhuolon merkeissä. Joskus pitää vaan tietää koska on aika höllätä.

RunFest 2015

Mun suurimpia motivaattoreitani PT-linjalle vaihdossa oli ihan tavallisten ihmisten liikuttaminen. Olen osallistunut aiemmin Motiviren Kyykkyhaasteeseen, ja samaisen järjestäjän kesäkuntoon haasteseen liityin myös, koska minusta on tärkeää koittaa saada kansa liikkeelle, ja mistäpä muustakaan aloittaa kuin itsestäni. Samaisesta syystä innostuin mukaan RunFestiin.

Matka ei ole liian pitkä aloittelijallekaan, 4,2 km voi myös kävellä, mutta toisaalta aikaa on vaikka treenailla juoksuakin koska tapahtuma on vasta elokuussa. Joukkueeseen mahtuu maksimissaan 5 henkeä, eli neljä itseni lisäksi. Tai muuten joudun kiskaisemaan sitten kaikki osuudet viestistä itse :D puolimaraton voisi kyllä tuntua pikkuisen pitkältä vielä tässä vaiheessa... Mutta enköhän saa houkuteltua mukaan muutaman muunkin. Suurin ongelma on se että vaihdan paikkakuntaa kesän alussa. Täältä Etelä-Pohjanmaalta saisin helposti jengin kasaan, mutta koska muutan Turun lähelle niin pitänee koittaa houkuteltua ihmisiä sieltä suunnalta.

Tänään kotiuduttiin pohjoisen lumisista maisemista. Lapset kotiutui ja koirankin hain mummolasta hoidosta. Oli rentouttava, mukava reissu, mutta on kyllä silti kiva että arki alkaa. Kauhea ikävä tulee vaan taas miestä, mutta onneksi nyt on Turussa pääsykokeita yms niin tiuhaan tahtiin että meillä on nämä kevään viikot aika lyhyitä ja saadaan olla paljon yhdessä.

Intervallitreenit

Kävin äsken uudestaan tekemässä eilisen lenkin, sain ajasta kiristettyä pari minuuttia pois vaan pikkusen nopeuttamalla juoksuvauhtia. Oli muuten ihanaa kirmailla tuolla auringonpaisteessa kuivalla asvaltilla.  Sykkeet nousi hyvin mutta laskikin nopeasti palautusten aikana. 

RunFest oli tykännyt instagramissa eilistä intervallitreenikuvaa. Päädyin tutkimaan mistä on kyse, ja kyseinen juoksutapahtuma järjestetään elokuussa Turussa. Päätin samantien että haluan osallistua. Nyt uupuu enää joukkue..  mutta eiköhän sekin järjesty.

Pääsiäinen

Suklaamunien, mämmin ja hyvän ruoan aikaa. Saunajuomaa ja kystä kyllä on tarjolla päivästä toiseen.  Laihduttajan painajainen, eikö?  Ei.  Sallivan syöjän, elämäntapansa pysyvästi muuttaneen ja itsensä hyväksyvän painonpudottajan on helppoa nauttia.  Kohtuudella.  On melkein itselläkin vaikeuksia uskoa miten helppoa tämä on. Mutta kun ei kiellä itseltään mitään, ei tule morkkista.  Joo okei, paino varmaan nousee mutta sitten se taas laskee kun arki alkaa.

Eilen oltiin monta tuntia järvenjäällä ja kävin vielä illalla intervallilenkillä. Alkaa tuo juoksukunto pikkuhiljaa parantua.

Aprillipilaa?

Aloin tänään hieman pohtimaan elämääni. Mä elän nyt semmoista elämää, jota 31-vuotias minä ois pitänyt aprillipilana.  Opiskelen personal traineriksi. Haaveilen urasta liikunnan parissa. Rakastan treenaamista. Jaksan ja pystyn olemaan sellainen aktiivinen ja osallistuva äiti joka näyttää hyvää esimerkkiä lapsilleen.  Olen hakenut kouluun Turkuun. Ja vielä terveydenhoitoalalle. Olen syvästi rakastunut ihmiseen joka on minulle hyväksi. Siinäpä iso pino asioita joita en olisi uskonut.  Eikä uskoisi moni vanha tuttavuuskaan.

Jos minä pystyn kääntämään elämäni suunnan, kuka vaan pystyy. Eläkää. Älkää luovuttako. Rakastakaa. Olkaa rehellisiä, varsinkin itsellenne. Älkää stressatko rahasta. Tai kiloista. Nauttikaa. Älkää välittäkö muiden puheista. Paskanjauhajiahan riittää.

 If I did it, You can do it.

Täyttä höyryä eteenpäin!

Aamulla heräsin kuudelta, että ehdin salille ennen koulua.  Tällä kertaa menin pitkästä aikaa uimahallin salille.  Oli aika tosi kiva treeni. Aamulla treenaaminen sopii mulle.  Lähtee päivä hyvin käyntiin.  Loppuverryttelyksi juoksin 15 min juoksumatolla. Vähän noin niinkun tekstinä et jaksanko edes hölkätä sitä tulevaa Cooperin testiä kokonaan..  ihan hyvin jaksoin, syke ei noussut edes kovin korkealle. 

Koulussa oli anatomiaa, yrittäjyyttä ja liikuntaa. Liikuntatunnilla tehtiin eräänlainen kuntopiiritreeni. Tein sen sata lasissa ja olin aivan kuollut jälkeenpäin, mutta olo oli kyllä mahtava.

Illalla käytiin lasten kanssa mummolassa. Äidilläni on keittiössä räsymatto jossa tasaisin välimatkoin raitoja. On noi muksut vaan fiksuja ja niillä on luonnostaan halu liikkua. Tekivät ihan samoja toiminnallisia harjoitteita siinä kuin me ollaan tehty koulussa. Kävelivät varpaisillaan koskematta raitoihin, sama takaperin, hyppien, karhunkävelyä, rapukävelyä ja voi miten monella tapaa keksivät.

Tuli valtavan hyvä mieli kuin tajusin olevani sellainen aktiivinen osallistuva äiti joka kannustaa lapsiaan liikunnalliseen elämäntapaan ihan vaan omalla esimerkillään.  Ja osallistuu lasten hassutteluun.  Saatiin mummikin innostumaan!  Lopuksi tytöt riehaantuivat vähän liikaakin tanssimaan ja laulamaan. Siitä menosta oli hiljainen viikko kaukana. Pistin pätkän myös instagramiin.