Tytötkin painii!

Olen aika fiiliksissä siitä, miten upea painiseura meillä on. Pakko kehua, Raision Voimamiehet rocks! Seuraan voi tutustua nettisivuilla ja facebookissa. Seuralla on myös tulossa 30-vuotis juhlakisat 1.10. missä allekirjoittanutkin on mukana hääräämässä,

Ensin ottivat avosylin vastaan myös meidän likat, mieheni pojathan ovat jo painineet pidempäänkin. Siellä ne neidit meni poikien messissä. Sitten yksi valmentajista otti asiakseen pistää likoille myös oman ryhmän pystyyn, ja tänään likkojen treeneissä oli jo kahdeksan pientä painijaa. Likat pääsee nyt sitten maanantaisen sekaryhmän lisäksi treenaamaan nimenomaan heille tärkeitä vapaapainin asioita, kokeneen valmentajan johdolla. Voiko sitä enää enempää toivoakaan, kahden tyttären äitinä ja kolmannen äitipuolena. No voi, nimittäin sitä että äiti pääsisi itsekin kokeilemaan. Raision voimamiehillä on kyllä aktiivinen kuntopainiryhmä mihin naisetkin ovat tervetulleita, mutta minulle se ei aikataulujen puolesta oikein passaa, ja toisaalta se on myös mieheni oma juttu, johon en viitsisi tuppautua.

No, viimeksi juttelin valmentajien kanssa asiasta, ja tänään osallistuin treeneihin :D Oli muuten valtavan hauskaa! Roolini oli ehkä jotain apuohjaajan ja valmennettavan välistä, välillä jeesasin tyttöjä ja välillä pääsin painimaan toisen valmentajan kanssa. Mutta olipa yllättävän raskasta, ja ihan sika kivaa! On tosi hienoa kun pääsee  vähän kokeilemaan niitä juttuja joita on koittanut treenailla kuunteluoppilaana aina kun ollut treenejä seuraamassa. Ja osallistuin tietenkin täysillä treeneissä alkulämmittelyyn yms. ja voin sanoa että kyllä se kuntoilusta käy :D

Upea oppimisviikonloppu!

Osallistuin viikonloppuna Liikuntaleikkikoulu ohjaaja koulutukseen, ja voin sanoa että oli kyllä niin mahtava kokemus. Sain siitä paljon enemmän kuin olisin uskonutkaan, ja tuntuu että palo lasten liikuttamisen pariätin vaan voimistuu. Opin uutta, tapasin ihania, positiivisia, samanhenkisiä ihmisiä ja sain takataskuun ohjaajan pätevyyden, ja valtavan paksun ohjaajan kansion, joten kaikenkaikkiaan todella onnistunut koulutus. Luulin tietäväni aika paljon aiheesta jo valmiiksi, mutta paljon sain vielä käytännön vinkkejä ja oppia. Oli hienoa kun sekä kouluttajat että muut osallistuvat olivat rautaisia alan ammattilaisia, valtavan paljon sai hyviä vinkkejä omaan ohjaamiseen.

Oma innostus hakeutua yhä enemmän ja enemmän lasten ja nuorten liikuttamisen pariin vaan kasvaa. Onneksi olen nyt päässyt mukaan myös tyttärieni painiseuran toimintaan kunnolla, joten sitäkin kautta saan itseäni toteuttaa.

Koulutuksessa liikuimme ja ohjasimme muita, leikimme, opiskelimme ja puhuimme. Niin ja nauroimme paljon. Nyt on mieli täynnä uusia ideoita ja ajatuksia ja intoa on vaikka muille jakaa.

Lapset liikkumaan

Lähes päivittäin törmään mediassa uutisiin siitä miten nykyään lapset ei enää liiku vapaa-ajallaan, ja siitä joko suoraan tai välillisesti johtuvat ongelmat ovat vain kokoajan lisääntyneet. Eikä ihme, jos vertaa lapsen elämää nyt siihen mitä se oli vaikkapa vielä 80-luvulla, niin onhan se nyt aivan erinäköistä. En kuitenkaan menisi syyttävällä sormella osoittelemaan teknologiaa tai teollisuutta, kyllä vastuu siitä miten lapset vapaa-aikansa käyttävät on ensisijaisesti meillä vanhemmilla. On surullista että niin monet vanhemmat eivät joko pidä liikuntaa ja leikkiä tarpeeksi tärkeinä, tai heiltä puuttuu työkalut motivoida ja jopa määrätä lapsensa liikkeelle. Ihminen on mukavuudenhaluinen otus, on selvää että jos passivoituminen on jo tapahtunut, on uudelleen liikkeelle lähtö hankalaa, eikä se onnistu ihman että joku vähän (tai vähän enemmänkin) houkuttelee, ohjaa ja töniikin tarvittaessa.

Oman elämänmuutokseni myötä myös lasteni liikuntatottumukset ovat muuttuneet. Yleensä sitä ei tule ajatelleeksi, mutta jos olisin jäänyt siihen entiseen elämääni, olisi myös lasteni elämä melko erinäköistä. En usko että yksikään heistä liikkuisi enempää kuin koiranlenkityksen tai satunnaisen viikkosatujumpan verran. Vanhin olisi todennäköisesti edelleen ylipainoinen, eikä 13-vuotiaan pojan elämä ainakaan helpompaa olisi huonossa fyysisessä kunnossa ja ylipainoisena. Puhumattakaan siitä miten väsynyt ja jaksamaton olo on väärällä ravinnolla. Siihen kun lisäisi alkavan murrosiän ja lievän autisminkirjon piirteet niin ei kovin voittajakortit olisi kädessä. Tytöistä isompi olisi varmaankin myös ylipainoinen, hän kun tuntuu myös perineen minun taipumukseni kerätä helposti vararavintoa. Pienin sen sijaan ei välttämättä olisi, tosin hänestä on vaikea sanoa miten asia olisi jos liikuntaa ei olisi, koska pikkulintuni lentää tauotta paikasta toiseen.

Eikä kyse ole siitä että meidän muksuille mitenkään tuputtaisin liikuntaa. Ihan esimerkin voiman tässä on saanut nähdä. Kun itse liikkuu ja jopa nauttii siitä, kiinnostuu lapsetkin liikkumisesta ihan itsestään. Ja kun itse arvostaa liikettä ja oikeanlaista ravintoa, niin tietenkin ne hyvät eväät haluaa tarjota myös lapsilleen. Toki välillä joutuu sanomaan että nyt pihalle leikkimään, puhelimet parkkiin ja että aloitettuun harrastukseen mennään myös jatkossa, mutta pääsääntöisesti kun alkusysäys on annettu niin liikunnan ilo ja onnistumiset vie mennessään.

On totta että moni liikuntaharrastus maksaa paljon. Mutta ei liikkumisen tarvitse olla aina ohjattua, ihan jo luonnossa kävely vanhempien kanssa on monelle lapselle hieno kokemus. Toki sitten pitää vanhemmankin nostaa perseensä sohvalta ja lähteä ulos. Mutta kyllä se vaan kannattaa! Ja on myös edullisia harrastuksia, joita voi kokeilla. Monilla työväenopistoilla on varsin huokeita kursseja myös lapsille. Myös pienemmät seurat saattavat etsiä uusia harrastajia ja pitävät seuramaksut pieninä saadakseen enemmän väkeä mukaan. Pienillä lapsilla lajilla ei edes ole kamalasti väliä, treenit on pienillä hyvin samanlaisia perustaitojen opettelutreenejä lajissa kuin lajissa.

Joten eikun lapset liikkumaan. Se on sijoitus heidän tulevaisuuteensa. Ja sinun.