älä häpeile

Unohda häpeily. Siinä neuvo joka mun pitäisi ottaa onkeeni. Luulin jo aika pitkälti tällä positiivisella asenteellani omaa kroppaani kohtaan suurimman osan syyllisyydentunnosta ja häpeästä selättäneeni, mutta ei, siellä se lurkkii vieläkin.

Vaikka olen aina ollut iloinen, ulospäinsuuntautunut ja itsevarma, on vuosien ja taas vuosien syyllistäminen kuitenkin uponnut aika syvälle. Ei sitä kai kukaan ole tehnyt syyllistämistarkoituksessa, enkä edes osaa nimetä ketään yksittäistä henkilöä, mutta yhteiskunta jossa elämme ei ole lihavalle otollinen ympäristö, eikä se myöskään kannusta laihtumaan. Se kyllä kertoo että läski on rumaa ja laiha kaunista, että lihava on saamaton, tyhmä, avuton ja ruma. Ja että lihavuus on oma vikasi. Mitäs söit, senkin porsas. KUKAAN ei halua olla merkittävän ylipainoinen. Väitän että nekin jotka ihannoivat läskiä, olisivat mieluummin normaalipainoisia (joskin ehkä pyöreämmästä päästä) ja terveitä, kuin lihavia, tai sitten on nupissa vikaa. (Siis siinä mielessä kuin minusta myös laihuuden ihannoijilla on. Puhun nyt sairaanloisesta, terveydelle vaarallisesta yli- tai alipainosta. Kaikki siltä väliltä olkoon makuasia) Joten lihominen ja ylipaino ei voi olla ihan niin yksiselitteinen asia, että mitäs söit niin paljon. Siihen on  aina syy, miksi ihminen syö niinkuin syö. Ja syitä miksi se ruokavalion muuttaminen on vaikeaa joillekin, on varmasti yhtä paljon kuin on ylipainoisia. Suurin osa ylipainoisista tietää miten pitäisi syödä. Tietää miksi ja miten ja  ja yrittääkin. Muttei onnistu.

En jaksa uskoa, että se että kuulee joko suoraan tai välillisesti olevansa huonompi, laiskempi ja tyhmempi kuin hoikemmat ainakaan auttaa taistelemaan ylipainoa vastaan. Häpeä omaa kehoa kohtaan on usein niin suuri, ettei hakeudu liikkumaan. Ei kehtaa. Ei kehtaa hakea apua, koska syvällä sisimmässään USKOO sen että on oikeasti huonompi, eikä kuitenkaan onnistu. Ja sitten häpeää.

Nyt se häpeily saa luvan loppua. Olen mikä olen. Olen ylipainoinen, olen mahakas. Olen syönyt väärin. Se on johtanut tähän tilanteeseen. Mutta se miten olen aiemmin toiminut, ei saa määritellä sitä miten tulen jatkossa toimimaan. Minulla on yhtä suuri oikeus harrastaa ja liikkua kuin laihemmilla. Minulla on jopa suurempi velvollisuus itseäni kohtaan liikkua, vaikka sitten naama punaisena hikeä valuen. Entäs sitten jos en näytä hyvältä, ainakin teen jotain asian eteen. Ja ruoka. Minulla on oikeus hakea apua. Ei siinä ole MITÄÄN hävettävää, että olen aiemmin syönyt väärin. Olen nyt hakemassa apua, joten häpeäisin sitä miten olen aiemmin toiminut. Näkeehän sen nyt päältäkin että olen syönyt väärin, ei se ole mikään salaisuus.

Tämä ajatusten sekamelska johtuu siitä että läheiseni on tehnyt paljon ruokavaliota. Hän lupasi tehdä minullekin, kunhan ensin teen ruokapäiväkirjan. Ja en vaan ole onnistunut siinä. Se on ollut niin vaikeaa merkata rehellisesti ylös mitä syön, että aloin ihmettelemään missä vika oikeasti onkaan. Ja se on se häpeä. Se iän ikuinen häpeä siitä että on lihava.

Tujaus positiivisuutta

Olen nyt vyötärönympärysmitan mukaisesti enää vain lievän riskin ryhmässä, ainakin joidenkin lähteiden mukaan. Toisissa sanotaan että pari senttiä vielä pois niin sitten olen enää vain lievän riskin ryhmässä. Tuntuu aika mukavalta, kun on ollut pitkään vyötärölihava omppu, niin tälläinen havainto oli oikein tervetullut.

Vyötärölantio-suhdekin on alle suositellun 0,8, mutta sehän nyt on sinänsä kiinni vain siitä että lantio on riittävästi leveämpi kuin vyötärö... Mutta naiselle joka on pitänyt itseään lantiottomana omenana, oli tämäkin ihan hauska huomio.

Painoindeksi on nyt 32 eli edelleen merkittävän lihavuuden puolella, mutta on se melkoisesti tullut alaspäin alkutilanteen huikeasta 39,25 ja vaikean lihavuuden ylärajalta. Ja montaa kiloa ei enää ole, että päästään lievän lihavuuden puolelle.

Painoindeksi sinänsä tälläiselle tavalliselle pulliaiselle on kohtuullisen ok tapa seurata tilannetta. Pitäisi vaan kaikkien sitä käyttävien muistaa että esimerkiksi 18,5-24.99 väliin sopiva paino on henkilöstä riippuen normaali. Se ei siis ole automaattisesti normaalipaino kaikille, eikä se ole niin että painoindeksi 19 on normaali ja ihanne jota tavoitellaan, ja painoindeksi 24,5 taas olisi lähes  ylipainoinen. Vaan tulkitaan henkilön ruumiinrakenteen ja lihasmassan yms mukaan, jolloin kaksi henkilöä jotka näyttävät täsmälleen yhtä hoikilta, voivat olla 19 ja 24 painoindekseiltään, ja kumpikin täysin normaalipainoisia. Minun mittaiselleni pätkälle normaalipainon alaraja menisi 48 kilon kieppeillä. Voin sanoa sataprosenttisella varmuudella että en olisi terveen näköinen siinä painossa. Mutta tunnen pituiseni naisen joka oli täysin terveen hoikan naisen näköinen niin kevyenä. Joten yksilöllisyys pitäisi tosiaankin ottaa huomioon.

84 kg

Jopas otti aikansa saada se 85 kiloa rikki. Kaksi kuukautta tappelin itseni kanssa, syömisien ja aikataulujen ja ihan puhtaasti itsekurin kanssa, enkä tiedä olisiko tämä vieläkään onnistunut jos en olisi sairastunut viiden vuorokauden vatsatautiin. Mitään ei oikein tehnyt mieli syödä kun kaikki tuli nesteenä ulos, ja olo oli kohtuu surkea. En puntarilla kipeänä käynyt joten en tiedä miten paljon kehosta poistuneet nesteet kuivatti, mutta pari pv ruokailuun palailtuani, oli tänään aamulla paino 84 kiloa tasan. Nyt sitten vaan alaspäin, ettei nouse takaisin tuon 85 kilon haamurajan yli, jos se on näin vaikea alittaa niin paras ettei sinne mennä enää koskaan.

Lupasin tosiaan myös pitää viikon ruokapäiväkirjaa joulukuun alusta. No arvatenkaan siinä ei olisi mitään järkeä ollut kipeänä, mutta nyt sitten tällä viikolla koitan muistaa laittaa ylös mitä syön. Varmaan tulee ihan jo sen takia syötyä enemmän oikein, ja tällähetkellä otan kaiken avun vastaan päästäkseni kauemmas karkuun tuota pelottaa 85 kiloa... ja johan tässä sitten taas seuraava tavoitekin alkaa olla liki.

Elämä (ja paino) junnaa paikoillaan

Tänään on sellainen päivä että on hankala pysyä positiivisena. On lamauttavaa olla työtön, ilman mitään toiveita työpaikasta tai koulutuksesta. Opinnot odottaa että työkkäri suostuu jälleen tukemaan, byrokratia estää koulunpenkille palaamisen ennen ensi maaliskuuta. Ainakaan samalle alalle. Ja alanvaihdossa ei ole mitään järkeä, kun opintoja on jäljellä muutama hassu kuukausi. Tosin valmistuminen venyy jokatapauksessa kun ei voi nyt opiskella. Ärsyttää. Opintotuella opiskelu kolmen lapsen lähihuoltajalle on aivan kuolleena syntynyt ajatus. Tosin juuri nyt kyllä tuntuu siltä että olisi pitänyt vain valita se vaihtoehto, Kituuttaminen koulussa olisi sentään mielekkäämpää kuin kituuttaminen kotona.

Lisäksi opinnot jotka odottavat ovat kaupallista alaa, jolle en usko edes suuntautuvani. Entistäkin enemmän kiinnostaa terveys ja hyvinvointi, hieronta ja liikunta. Kun sen merkityksen kokee omassa elämässään niin suuresti (vaikka juuri nyt se merkitys on taas jossain hukassa ajatuksista) niin oppii tajuamaan miten isoja asioita ravinto ja liikunta on. Hierontahan minulla onkin aina ollut mielenkiinnon kohteina, olen sitä opiskellutkin, tosin hevoshierontaa, en ihmisten.

Ja juu, se painokin junnaa. Tuntuu olevan suoraan sidoksissa omaan mielialaan, kun on ankeaa ja harmaata mielessä, ei painonpudotus onnistu. Syön väärin enkä liiku. Kyllä mä sen tiedän. Mutta mistä taas motivaatio??

Nyt sujuu

Ainakin syömiset on olleet aivan kohdallaan jo tovin, nyt saisi alkaa sitten niitä tuloksiakin tulemaan. Koitan ajatella positiivisesti, ja olla stressaamatta, koska se nyt ei ainakaan auta painoa tippumaan, taitaa vaan nostaa painoa nuo stressistä johtuvat hormonit.

Tässä elämänmuutosta ja päänupinremppaa tehdessä olen paljon kästellyt laihduttamiseen ja minäkuvaan liittyviä asioita. On helppoa laihtua,teoriassa. Pitää vaan kuluttaa ennemmän kuin saa energiaa. Mutta käytännössä se ei sitten enää olekaan niin yksinkertaista. Siihen lihomiseen on kuitenkin aina jokin syy. Ensin pitää päästä niistä syistä eroon, ennenkuin laihtumisesta tulee pysyvä muutos. Ja niitä muutoksia on valtavan paljon. Usein kuulee että laihduttaminen on paljon helpompaa kuin esimerkiksi tupakasta luopuminen. Joillekin se varmasti onkin. Mutta sitten olemme me addiktit, joille olisi paljon helpompaa lopettaa kokonaan. Ja ruokaa on kuitenkin pakko syödä. Ei voi vain lopettaa kokonaan. Ruokakaupassa on pakko käydä, ravintoloiden ohi kävellä, telkku suoltaa ruokaohjelmia jatkuvasti. On aika hankala olla ajattelematta ruokaa. Siksi se henkinen muutos on niin tärkeä. Ruoka, ja varsinkin ne omat heikkoudet (kellä makea kellä suolainen) on pakko oppia näkemään eritavalla.

Itse olen kiinnostunut ravitsemuksesta syvemminkin, ja ilmottauduinkin avoimenyliopiston ravitsemustieteen peruskurssin jaksoille. Toivon saavani lisää tietoa ja työkaluja itseni auttamiseen. Ehkä joskus tulevaisuudessa voin sitten auttaa muitakin.

Ohhoo mikä päivitystauko!

Täällä ollaan vielä, enempi vähempi aktiivisesti karppauksessa kiinni. Tuloksia näkyy suoraan verrannaisesti aktiivisuuteen, eli enempi vähempi. Pääsen siihen kahdeksaanviiteen, sitten paino nousee vähän, sitten taas laskee siihen kahdeksaan viiteen, sitten taas pikkuisen nousee... Jep jep. Hankalalta on tuntunut kun koko lokakuussa ei oikeastaan tulosta tullut, ja nytkään ei lupaavalta näytä. Mutta en ole luovuttamassa. Päinvastoin, päätin jo (ja puhuinkin siitä parin ihmisen kanssa niin en sitten voi jänistää) että pidän joulukuun alusta ruokapäiväkirjaa, niin näkee konkreettisesti että missä se vika on. En alota heti koska mun päänuppi koittaa kovasti yhdistää ruokapäiväkirjailut aiemman elämän kalorilaskentaan ja sitä seuranneisiin jojoiluihin ja itsetunto-ongelmiin, joten tarvin tälläisen siirtymäajan että saan nuppini tajuamaan että ruokapäiväkirjan pitäminen ei tarkoita että suhtautuisin painooni pakkomielteisesti.

Positiivisuus kun kauttalinjan ollut mun elämäni kantava voima, niin sen nimissä on sanottava että kyllä sitä osaa nainen olla onnellinen silloin kun on ihastunut. Varsinkin kun on ihastunut ihmiseen joka kannustaa ja on tukena, mutta silti tykkää musta just sellaisena kuin olen.

nyt en ihan ymmärrä...

Viime viikolla jätin synttäreiden takia punnituksen väliin. Ja hyvä niin, koska ilmeisesti tulos olisi ollut järkyttävä, ainakin siitä päätellen, että nytkin tulos oli +-0. Edelleen siis 85 kiloa. Ei alle. Vähän olen kyllä pettynyt koska olen syönyt mielestäni aivan oikein. Mutta koitan hokea itselleni että pudotus on voinut olla suurikin, jos synttäri tosiaan painoa nosti.

Ensiviikolla sitten toivon mukaan laskee taas lisää.. ois jo kova hinku seiskytluvulle :)

Muutoskuva

Löysin koneen syövereistä kuvia ajalta  jolloin olin lihavimillani. On välillä tosi hyvä asia verrata kuvia ihan vieretysten, niitä vanhoja, ja nykyisiä. Eilen meinasin lähteä livemusaa kuuntelemaan, mutta väsähdin tämän lunssani takia. Joten jätin väliin. Mutta koska olin jo pynttäytynyt, otin sitten muutamia kuvia.

Koitin valkkailla vanhoista ja uusista joissa olisin suurinpiirtein samasta suunnasta, mutta toki kun ennenkuvat on otettu liki salaa ja nyt kuvat on poseerattuja niin vaikuttaa sekin. Mutta silti, muutos on aika huima.

Kuvissa siis minä n. 103 kiloisena, ja nyt 85 kiloisena. Huomaatte kyllä kummassa kuvassa olen painavampi..

Täytin 30.9. 33 vuotta. Söin kaksi palaa kakkua. En punnitse tällä viikolla, saa mahdollinen turvotus laskea pois eka :D 

Herkkuhetkiä

Tänään päätin tehdä karppisnickerssiä, koska Snickers on ehdottomasti paras suklaapatukka, ja ajattelin että saman efektin luominen itse, ei välttämättä olisi vaikeaa. Netissä löytyi parikin erilaista ohjetta, mutta päädyin sitten muuntelemaan jonkun verran, sen mukaan mitä kotoa löytyi.

100g 70% suklaata  31,5 g hh
100g 86% suklaata  18,5 g hh
150g maapähkinävoita (sokeroimaton) 16g hh
100 g suolapähkinöitä puolikkaina  10 g hh
100g kuohukermaa  3g hh
50g  voita alle 0,5g hh

makeutusta

Koko satsissa 79,5 g hiilareita, ja suklaaherkkua tuli pyöreän irtopohjavuoan verran. Maapähkinää ja -voita olisi voinut pistää vähän vähemmänkin, nyt maku tuli aika vahvasti läpi. Se vähentäisi myös kokonaishiilihydraattien määrää. Tein aika pieniä palasia, koska näin tuhtia herkkua ei paljoa voi kerralla syödäkään, palasia tuli n. 44 kpl, eikä ne nyt ihan tasaisen kokoisia tässä koerässä olleet, mutta pikkuisen pyöristellen ylöspäin yhteen palaan alle 2 g hiilareita. Että ei huono.

Sulatin suklaasta puolet (niin että tuli puolet kumpaakin) ja levitin folion päälle, jonka olin laittanut irtopohjavuoan pohjalle. Suklaata tulee melko ohuelti. Vuoka jääkaappiin.

Sulatin kattilassa maapähkinävoin ja voin, ja lisäsin seokseen pähkinät. Sekottelin seosta vähänaikaa että se hieman jäähtyisi, ja sitten levitin sen jähmettyneen suklaan päälle. Vuoka takaisin kylmään.

Keitin kermaa kattilassa makeutusaineen kera kokoajan sekoittaen, ihan kinuskista lopputulosta ei tullut ilman sokeria, karppisokeri olisi varmasti ollut parempaa, mutta sitä ei nyt kaapissa ollut. Maku oli kuitenkin hyvä.

Levitin sen taas jähmettyneiden kerrosten päälle, hyvin ohuelti tulee desistä kermaa, ensikerralla voisin koittaa lisätä kerman osuutta ja vähentää pähkinävoin. Vuoka kylmään.

Sulatin loput suklaat, ja levitin päällimäiseksi. Vuoka kylmään.

Kun jähmettynyt kunnolla, leikataan suupaloiksi ja pidetään kylmässä :)

On aika ytyä maultaan, ei varmaan toimi sellaisen suussa joka ei ole karpimpaan tottunut. Jos semmoista yleisöä on, niin suklaan voisi korvata stevialla makeutetulla maitosuklaalla, mutta sitä ei nyt kaapissa ollut..

4. viikko -3,5 kg

No HUHHUH! Tiesin että menkkojen loppumisen takia voi tulla vähän isompi pudotus, mutta 3,5 kiloa???? Kävin puntarilla kolme kertaa kun en meinannut uskoa silmiäni. Myönnetään että kun näläntunne on pienentynyt on annoksetkin pienentyneet, niinkuin niiden laihduttajalla kuuluukin, mutta silti tuo 3,5 kiloa tuntuu aivan hurjalta.Eilisaamuna pudotus oli reilun kilon luokkaa, että keho on sitten viimeyönä käynyt isoilla kierroksilla...

Ensimmäinen tavoite -5 kiloa on kirkkaasti saavutettu, ja palkintoni lunastin jo perjantai aamuna. Oli vähän ennakkoon mutta näköjään ei tarvi murehtia siitä että entäs jos se ei rikukaan nyt... Kävin siis kampaajalla, ja leikkautin ylikasvaneen lyhyen tykkani taas muotoon. Paljon paremman näköinen ja tuntuinen on nyt.

Eikun kohti seuraavaa tavoitetta :)

Tänään otan uudet vertailukuvat. En usko että muutos viidenkilon välein juurikaan näkyy, mutta on sitten kiva kun on itselle kuvat matkan varrelta.

Hyvä viikko menossa :)

Huomennahan se ns. oikea punnituspäivä on, mutta tänäänkin tuli käytyä vaakalla ja se näytti ihan kivoja lukemia. Katsotaan huomenna millainen määrä tirisi pois.

Tämä viikko on ollut tosi hyvä. En tiedä, voi olla että menin nyt vasta ketoosiin, koska nyt näläntunne on selvästi vähentynyt eikä mitään ylimääräisiä makeanhimoja ole. Ei tee edes mieli. Tätä olotilaa olen kaivannut jo pidempään, ja nyt sain vihdoin karpattua sen verran pitkään että sen saavutin. Nyt tiedän että homma sujuu, kunhan en mene sortumaan tyhmyyttäni johonkin mikä sitten taas laukaisee hiilarinhimon.

Hyvä ystäväni tuli kaupunkiin ja kävimme kirpparikierroksella ja syömässä. Mentiin kiinalaiseen ja tilasin possua pähkinöillä. Riisi tarjoiltiin erikseen, joten oli hyvin helppoa jättää se vain syömättä. Kyllä siinä ruoassa varmasti oli kastikkeessa hiilareita, mutta hyvää oli eikä laukaissut mässyhimoja :)

3. viikko -0,7 kg

Tiedän että 700 g on varsin hyvä pudotus, riittävän rauhallinen jne jne. Mutta kyllä se tälläisestä kärsimättömästä tuntuu kovin hitaalta, varsinkin näin alkuvaiheessa, kun on tottunut että paino putoaa nopeammin. Toki kohta on taas se aika kuusta, joten turvotustakin voi olla... Mutta ainakin suunta on taas oikea :) 

Tämä viikko meni syömisten suhteen aika hyvin, ei tullut repsuja, ja olo on ollut hyvä. Liikuntaa pitäisi saada lisää niin voisi tuo painokin pudota vähän reippaammin, ja ainakin kropasta tulisi nätimmän muotoinen. Se olkoon seuraavan viikon tavoitteena, saada taas lenkkeilyt pyörimään kunnolla. 

2. viikko ja repsahdus

Plus miinus nolla viikko. Ottaa päähän aika lujaa, myönnetään. Positiivisuuden nimissä sanon että onneksi ei paino noussut, vaikka tosiaan retkahdin hiilareiden himoissani lauantaina. mutta lupaavasti alkanut pudotus jäi siihen. Seuraavana päivänä kamala päänsärky ja huono olo, ihan kuin paha krapula, ihan pelkästään hiilareista. Koskakohan sitä oppii että ne ei mun elimistölle sovi.

No, uuteen viikkoon uudella innolla, ekan vitosen kun saan pois niin menen kampaajalle, ja tämä ylikasvanut malli olisikin jo kovasti sen tarpeessa...

Rakastakaa itseänne!

Jos jokin kohta minussa on aina ollut sellainen josta en pidä, se on mahani. Mutta onnekseni voin sanoa ettei sekään ole minusta mitenkään vastenmielinen. Se on kolme lasta synnyttäneen naisen maha. Saa se siltä näyttääkin.

On hyvä opetella näkemään itsessään muutakin kuin virheitä. Monen kokoinen ja muotoinen keho voi olla kaunis. 

motivaatiokuvia

Nyt on mennyt tosi hyvin, että sinäsä vielä ei olisi edes tarvetta motivoida itseään lisää, mutta siivoilin tuossa koneelta vanhoja kuvia pois ja törmäsin kuviin jotka on otettu melkein tarkalleen vuosi sitten. Niissäkään en ole kaikkein lihavimmillani, mutta aika karussa kunnossa kuitenkin. Päätin sitten ottaa samanlaiset kuvat nyt, ja verrata että onko sitä muutosta ihan oikeasti vuodessa tapahtunut, kun tuntuu että kokoajan repsahtelen.

Onneksi voin sanoa että onhan sitä, nyt jopa näen sen itse, kun kuvat kertovat.

Aika hurjaa. Onhan tässä matkaa paljon edelleen, lähinnä ihmetyttää että miten voi itse olla niin sokea. Minusta kun tuntuu että olen aina ollut yhtä lihava, lihavimmillani, nyt, ja hoikimmillani. Onneksi tuli vuosis sitten otettua nuo kuvat, vaikka silloin ajattelinkin että voi apua, kamalaa...

Aikaa mennyt siis pajon, mutta ainakin pidemmällä aikavälillä suunta on aivan oikea.

1. viikko ja -1.6 kg

Johan on taas positiivisempi mieli kun ei ole ahtanut niitä sokereita itseensä. Eilen tuli tehopuuska ja siivosin koko asunnon lattiasta kattoon hyllyjä ja tasoja myöden, ja voin sanoa että se ei yleensä ole mun lempihommaa. Energiaa tuntuu siis olevan enemmän kuin pitkään aikaan.

Tänään kaivoin netistä tai chi tutorialin, se on laji josta olen aina tykännyt ja nuorempana harrastanut, mutta suurimman osan unohtanut. Ihan huomaamatta meni tunti treenatessa, ja vaikka se ei ole tempoltaan nopeaa, niin lopetettuani lihakset tärisi ja hiki nousi pintaan. Että kyllä se vaan tehokasta on. Nyt voisi lämmittää vaikka saunan...

vakavia motivaatio-ongelmia

Vaikka itse olen sellainen peruspositiivinen ihminen, joka yleensä aina ajattelee kaikesta parasta ja löytää sen positiivisen valonsäteen kaikista asioista, niin viimeaikoina se positiivisuus on ollut tosi hukassa. Ei auttanut tuo kirjan reseptejen kokeilupäätös, kun ei ole varaa ostaa kuin perusruoka-aineita, niin ei kikkailla muuta. Oma olo kuitenkin suurin syy, oli muutaman viikon ajan mieli niin maassa että muistutti lähinnä tammikuisia fiiliksiä, miesystäväni itsemurhan jälkeisiä fiiliksiä. Sanoisin että mulla oli masennuskausi, mutten halua vähätellä masennusta joka on vakava asia. Olin maassa, olin allapäin. Söin mitä sattuu. Jälleen herätyksen toi se maaginen 90 kiloa. Onneksi olen sentään sen saanut selkärankaani iskostettua, en ikinä enää halua painaa yli sataa kiloa. Joten 90 ylitys repäisi minut jälleen irti hiilareista, ja mielialakin alkoi kohentua. En tiedä olinko taas surrut riittävästi hetken tarpeisiin vai aiheuttaako hiilaripitoinen ruokavalioni alakulon. Muna ja kana, kierre kuitenkin on selvä.

Nyt viikon verran on mennyt taas vähillä hiilareilla, ja olotila alkaa olla aikalailla normaali. Elämä oli myös myllerryksessä, en pääsekään aloittamaan tammikuussa keskeytyneitä opintoja nyt, koska en saa niihin työkkärin tukea, kolmen lapsen äidillä ei ole mahdollisuutta heittäytyä opintotuelle. Joten toistaiseksi olen sitten työtön. Se masensi alkuun, mutta sitten ajattelin käyttää ajan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Laittamalla perheen rutiinit kuntoon, ne on olleet muuton jäljiltä vähän hakusessa. Omat ruokailut kuntoon, ja lisää liikuntaa. Nythän on sitten päivät aikaa liikkua kun lapset kuitenkin ovat koulussa ja eskarissa/hoidossa.

Jospa tämä tästä taas...

ja taas mennään.

Positiivisuuden hengessä en aloita tätä päivitystä ihmettelemällä mikä mua vaivaa kun en saa itteäni irti hiilareista vaan sorrun niihin uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan kerron kuinka ihanaa on tänään ollut kun on syönyt oikein :)

Muutto on siis pistänyt vähän pakkaa sekaisin, rahat on vähissä ja motivaatio miettiä mitä söisi on ollut nollassa. Paino on varmaankin vähän noussut, ja ainakin on ollut turvonnut ja ruma olo. Ja se mut vihdoin herätti taas tajuamaan että syön miten sattuu. Lisäksi tyttärillä alkoi viimeviikolla hoito/eskari ja pojalla alkaa huomenna koulu, joten nyt on korkea aika saada lasten ruokailut kondikseen.

Jotta tulisi vähän järkeä tähän blogin pitämiseen, ja siten motivaatiota myös pysyä ruodussa, ajattelin noudattaa seuraavat 8 viikkoa valmiita ruokalistoja. Kirjassa Karppaajan LCHF kotiruokaa on mukavasti ajateltu asioita valmiiksi, ja tehty valmiit ruokalistat 8 viikoksi. Ajattelin että lähestyn asiaa siten että noudatetaan ohjeita ja sitten kommentoin mitä muksut tykkäsi, mitä itse tykkäsin, ja tekisinkö mahdollisesti jotain eritavalla. Mielenkiintoisena lisänä sitten se mahdollinen painon putoaminen, jota tosin en nyt kamalan tiiviisti voi seurata, kun vaaka on edelleen muuttolaatikossa. Lisäksi pitää seurata katoaako pojan käsistä näppylät, joiden aiheuttajaksi epäilen lisäaineita ja hiilaripitoista ruokavaliota.

Tänään tein vähähiilarista pitsaa joka jopa kelpasi lapsille. Pohjan tein ilman varsinaista ohjetta, joten kirjoittelen sen nyt tähän kun se toimi ihan hyvin. Muistan sen sitten jatkossa.

Pohja:

määrät arvioita, en nimittäin mittaillut mitään

3 dl vettä
2 munaa
1 dl ruisjauhoja
1 dl fibrexiä
juustoraastetta (perus edamia oli kaapissa) niin paljon että taikinasta tulee sopivan paksua

taikina levitellään pellille, ja esipaistoin 175 asteessa n. 10 min.

täytteet oman maun mukaan, mutta ei liian kosteita. Paistetaan vielä kunnes juusto sulaa ja ruskistuu vähän.

laskuissa sekaisin

Jäi tuo päivittäinen päivittäminen kun lapset tuli kotiin. On niitä kyllä ollutkin niin valtava ikävä.

Omat syömiset on pysyneet hyvin kuosissa ja uskon että paino tippuu, olo on hyvä ja jotenkin se oma peilikuva näyttää entistäkin paremmalta. Tuntuu että kasvot on kaventuneet nyt jo, ja iho on parempi. Varmaankin kasvoista on lähtenyt joku hiilareiden aiheuttaman pöhötys.

Lapset ei kommentoineet mitenkään munakas aamupalaa, sen verran olen aina ollut karppi sydämeltäni jos en aina tavoiltani, että mun taloudessa aamumunakas on tutumpi kuin aamupuuro. Sokerihiirinä noi söisi mieluiten jotain kammottavia muroja, joita mummo oli laittanut mukaan, mutta mä en näe että miten sokeriset murot voisi olla hyvä alku päivälle. Saivat pienet kupilliset jälkkäriksi syötyään ensin oikeaa ruokaa.

Nyt kohta alkaakin sitten melkoiset kiireet, pakata pitäisi kovaa vauhtia ja muutto lähenee. Muuttoaikakin pitäisi lyödä lukkoon ja sopia muutoauto, kärry ja kantoapu. Jännää aikaa! Onneksi aloitin karppauksen jo aiemmin, nyt on pirteä olo tehdä muuttoakin, eikä tarvi miettiä syömisiä kun alkaa tulla jo selkärangasta että mitä voi syödä.

8. päivä, tuloksia?

Paino on tippunut 1.2 kiloa. Olen todella tyytyväinen. Olen lipsunut ja olen turvonnut kuukautisten vuoksi, ja silti aika reipas tiputus :) Jatkan siis samaan malliin.

Tänään söin possua, vihreitä papuja ja kirsikkatomaatteja. Paistoin kaikki voissa, ja voin sanoa että oli hyvää. Jotkut valittelevat ettei rasvanen ruoka uppoa, mutta minulla ei ainakaan sitä ongelmaa ole :D Kirsikkatomaatit ei oikeastaan kuulusi kai induktioon, mutta tässä nyt on lepsuiltu muutenkin. En usko että kaksi pientä tomaattia vesittää painonpudotusta.

Iltapalaksi paistoin makean himooni lettuja. Karppilettuja tietenkin. Taikina on oma versioni rahkalettusista, joiden ohje löytyy ainakin karppausinfon reseptiosiosta. Minun taikinaani kuuluu:
250g turkkilaista jogurttia
3 munaa
1 rkl psylliumia
1 rkl vehnäleseitä

nuo kaikki vaan sotketaan keskenään, ja paistetaan pannulla pieninä lettusina runsaassa rasvassa.

Makeanhimo tosin poistui paistellessa, joten en vatkannut kermaa lettujen kanssa, vaan söin muutaman juustosiivun kera. Taikinasta tulee ihan hyvä satsi lettuja, joten yksi ihminen ei niitä kaikkia saa alas yhdeltäistumalta. Saan siis huomennakin lettusia.

7. päivä -krapula

Hiilari- tai henkinenkrapula, väsyttää ja kiukuttaa ja ahdistaa ja TEKEE KOKOAJAN mieli hiilareita. No, siitä huolimatta kohtuu hyvä päivä syömisiltään, ei induktiokamaa, mutta alakarppi kuitenkin. Kotona pysyin hyvin vähäisillä hiilareilla vaikka hain krapulamättöä kaverille, ja se vielä jätti ne makkaraperunat mun keittiön pöydälle lähtiessään. Syötin ne koiralle. Rossossa käytiin myös, ja siellä vaihdoin perunan kasviksiin. Kastikkeissa toki varmaan oli hiilareita, mutta ihan ok.

Huomenna sitten eka punnitus. Kuukautisetkin tuli sopivasti punnitukseen päälle joten saa nähdä onko mitään tapahtunut. Olo on turvonnut ja iso...

Muoks: tabletilla kun päivittää niin tulee näköjään paljon kirjoitusvirheitä. Kosketusnäyttö. Niin ja koska piti pysyä positiivisena, niin niin. Ööö... iho on paremmassa kunnossa! Keksinpäs edes jotain :) yleensä muutama pv ennen kuukautisia tulee finnejä, nyt ei :)

6. päivä

Eilen oli siis 6 päivä induktiolla ja menihän se nyt vähän plörinäksi. Oli veljentytön synttärit, ja ilokseni totesin että siellä oli ensin tarjolla ruoka, ja se oli ihanasti salaattia, grillimakkaraa ja lihapullia. Joten söin ihan kohtuu hyvällä omallatunnolla. Mutta en sitten kuitenkaan osannut istua juhlissa kakkulautanen tyhjänä, vaan otin palan täytekakkua, palan toscakakkua, pullan ja muutaman irtokarkinkin vielä. Hyi minua. Mutta koska tämä on positiivinen blogi painosta, niin totean että aiemmin olisin syönyt tuplasti tuon, ja ainakin tuli eilen liikuttua tarpeeksi, koska käytiin tanssimassa kolmisen tuntia. Tuntuu muuten kylkilihaksissa...

5. päivä

Kiva päivä takana. Ainakaan vielä päänsärky ei ole palannut joten ehkä pääsin lakuista ilman "rangaistusta".

Tänään söin hyvin ja niin herkullista ruokaa että on ihme että näin voi laihtua. Kermassa kypsennettyä broileria, herkkusientä ja paprikaa ja raikasta salaattia. Ai nam nam!

4.päivä - keskiaikapäivät

Tänään arvelin että voisi olla pikkuisen haasteellista pysyä alakarppina, koska suuntasimme ystävien kanssa keskiaikaa pällistelemään Turkuun. Ja voi mitä houkutuksia siellä olikaan!

Niinkuin nämä fudget. Kaikkia makuja joita mieleen voisi juolahtaa. Ja tuoksu oli aivan huumaava. Mutta en ostanut yhtäkään, ei loppuviimeksi ollut edes hankalaa olla ilman. Toinen suuri houkutus oli karamelisoidut omenat, ja makeat paahdetut mantelit. Ja ihanan tuoksuiset letut. Mutta en sortunut niihinkään vaikka kaverit herkuttelivat.

Ruokaa oli loppuviimeksi todella helppoa löytää, possua suoraan vartaasta päreelle, lanttua ja kaalia. Jätin vain niiden alle asetetun ruisleivän syömättä. Ystävän annoksista maistoin myös kanaa ja lohta. Oli kyllä herkullista.

Mutta ihan nappiin ei sitten kuitenkaan reissu mennyt. Menin nimittäin maistamaan maailman ihaninta lakritsaa, ja sorruin sitten pussillisen (180g) sitä ostamaan. Mutta koen silti selviytyneeni voittajan näistä markkinoista. Lakut on syöty, ja alakarppi jatkuu, ja toivon ettei tuo 180g lakumäärä tuo hedaria takaisin.

3.päivä - hiilarihedari

No tulihan se sieltä. Se odotettu hedari. Kurja fiilis, mutta toisaalta kaivattu, koska nyt ainakin tiedän että teen asiat oikein ja kroppa reagoi. Vaakalle kun en ole antanut itselleni lupaa mennä ennen ensi maanantaita...

Olo on hedaria lukuunottamatta ollut tosi hyvä, ja ruokakin on maistunut. Tänään tein kaalikeittoa, kun ei oikein nuo pihvit sun muut maistuneet tänään. Tuli muuten hyvää varhaiskaalista ja broilerista. Rasvaa keittoon sain sillä että kuullotin kaalin voissa. Mutta silti mietin saanko tarpeeksi rasvaa... Mutta jos pysyn kylläisenä niin ehkä sitten.

Pitäisi ostaa kookosöljyä ja alkaa tehdä taas niin että juon aamulla vihreän teen johon sekoitan lusikallisen kookosöljyä. Se oli aikanaan hyvä tapa aloittaa aamu, miksei sitten nytkin.

2.päivä

Ei tullut päänsärkyä vielä tänäänkään. Jokohan uskaltaisi toivoa että olen viisastunut viimekerroista, ja reipas veden ja vissyn juonti, b-vitamiinilisä sekä ulkoilu on auttaneet eikä niin pahaa päänsärkyä tulekaan? Ehkä odotan vielä paripäivää ennenkuin alan taputella itseäni olkapäälle :)

Tänään on ollut yhtä hyvä päivä kuin eilenkin. Aamulla heräsin pirteänä 6 h yöunien jälkeen, mikä on ihme sinänsä, normaalisti meikä voisi nukkua vaikka vuorokauden putkeen.

Ruokailut meni hyvin, joskin tuli tarve napostella joten söin muutaman pähkinän ja vähän maapähkinävoita (11 hh/100g, joten hiilarimäärään se ei juuri vaikuttanut) pitänee koittaa lisätä rasvan määrää entisestäänkin, kun tuli tuommoinen tarve.

Parisuhde loppui, mikä on toki saanut mielen maahan, vaikka se minun päätökseni olikin. Emme siis asuneet yhdessä, joten sinänsä tämä on helpompaa kuin jos suhde olisi ollut pidemmällä. Elämässäni on tapahtunut tänä vuonna niin isoja juttuja, etten ollut vielä valmis parisuhteeseen. Nyt keskityn itseeni, omiin syömisiini ja terveyteeni.

Pirteänä kohti huomista :)

1. päivä

On tää taas helppoa. Aina tulee sama fiilis kun alkaa alakarppaamaan, siis se että miksi ihmeessä koskaan lopetin. Olo on hyvä (vaikka odotankin kyllä aika pahoja hiilarivierotusoireita päänsärynmuodossa huomiselle) ja makeaa ei tee mieli. Kävin Lidlissä hakemassa alakarppaajan perusruoka-aineita; lihaa, kalaa, kananmunia, pekonia, nolla hiilarista juustoa, 30% kermaa, kurkkua, salaattia ja vissyä, eikä karkkihylly tai leipähylly huudelleet mulle ollenkaan.

Aamupalaksi tein meetwursti-juustomunakkaan, josta jäi puolet syömättä, se saa olla sitten iltapala. Ei mahtunut kokonaan meikäläiseen se 4 munan munakas. Samalla laitoin ison palan possua uuniin, oman kotitilan possua, ja se valmistui sopivasti siiheksi kun alkoi tulla taas nälkä tuossa neljän aikoihin. Nautin muhkean kyljyksen salaatin ja kurkun kera, ja join ison tuopillisen vissyä kyytipojaksi. Oli muuten hyvää.

Kyllä puhdas ruoka vaan on hyvää, ei tarvi upottaa sitä kastikkeisiin ja sokeriliemiin kun on aitoja raaka-aineita ja sopivasti mausteita.

Minulla on nyt siitä hyvä aika aloittaa tiukemmin tämä karppaus, että lapset ovat mummolassa, sillä käyvät sieltä käsin uimakoulua. Joten tämän ensimmäisen viikon ajan saan keskittyä vain omiin sapuskoihini. Sitten kun pahimmat vieroitusoireet ja ketoosiin menon aiheuttamat oireet on tasaantuneet, voin kokkailla huoletta lapsillekin.

Elämäntilanne on nyt todella stressaava, ja aiemmin se olisi tuhonnut koko laihdutuksen. Mutta koska olen kokenut tänävuonna jo todella paljon, käsitellyt paljon isompiakin asioita ja opetellut tuntemaan itseäni, ei nyt niin pääse käymään. Päinvastoin, ruokailun suunnittelu ja rytmi auttaa siihen ettei elämäntilanne enää niin pahalta tunnukaan, ja karppauksen mukana nouseva vireystila tulee varmasti auttamaan entisestään. 

Tajusin tänään yhden asian laihduttamisesta. Olen aina ajatellut, että laihtuminen ei tee ketään onnelliseksi. Että on turha odotella että olen sitten onnellinen kun laihdun 5-10-15 tms kiloa. Että se onnellisuus pitää osata löytää itsestään missä painossa tahansa. Ja olen toki edelleenkin sitä mieltä, että aidointa se onnellisuus on jos paino ei sitä hetkauta. MUTTA. Niin. Jos paino, ylipaino ja sitä kautta ylipaino on mielessä kokoajan, ja on yhtä ahdistavaa kuin minulle tämä hammas, niin tottahan sitä on paljon onnellisempi sitten kun sen ylipainon saa pois. Minäkin tulen olemaan paljon onnellisempi kunhan tämä hammas korjataan. Puhumattakaan siitä miten hyvältä itsestä tuntuu se että pystyy siihen, että itse on saavuttanut sen että paino putoaa. Vaikka oikeilla eväillä se oikeastaan onkin melko helppoa, mikäli on muuten terve aikuinen. 

Hiilariaddiktin vieroitus

Jep jep, eipä ole onnistunut sellainen puolittainen karppaus. Alku meni hyvin, hoikistuin kun hiilaripöhö laski, mutta viikko miesystävän luona ja sinne meni terveellinen syöminen. Lisätään siihen stressi siitä ettei parisuhde ole ihan parhaalla tolalla, niin johan on vaikeaa syödä oikein. Liikkunut sentään olen vähän, mutta kunnon lenkit on nekin jääneet. NYT on aika tehdä jotain.

Joten pakkasin äsken kaapeista hiilarit pois. Makaronit, spagetit, sokerit, jauhot, riisiit... Kaikki pois. Iso kestokassillinen ravintoa joka ei oikeastaan edes ansaitse tulla kutsutuksi ravinnoksi. Pois vaan! Ajattelin kysyä ystävältä haluaako ottaa kassin, jos ei häntä kiinnosta, niin vien alakerran naapurille tai heitän pois. Mutta minun kaappiini ne eivät enää takaisin tule.

Koko perhe saa nyt alkaa karpimmalle linjalle. Vanhin poikani on pikkuisen turhan pulskassa kunnossa, selvästi reagoi hiilareihin mahallaan, samaten keskimmäinen lapseni, tytär on aina mummolan peruna/puuro/muro/jäätelö-dietin jälkeen turvonnut pömppömaha, vaikka muuten on hoikka. Nuorimmaiseen ei vielä näyttäisi hiilarit juuri vaikuttavan, mutta uskon ettei hänellekään pahaa tee puhtaampi, vähemmän käsitelty ruoka ja sokerin poistaminen ruokavaliosta. Lasten painonhallinta on helppoa teoriassa, mutta käytännössä se pitää aika hienovaraisti suorittaa, koska en MISSÄÄN NIMESSÄ halua, että he alkaisivat ajatella että ihminen on jotenkin huonompi jos on pulska, tai että he olisivat lihavia. Haluan vain että olemme kaikki terveempiä, pirteämpiä ja saamme oikeat ravinteet kasvuun, oli se sitten henkistä, fyysistä tai miinusmerkkistä.

Joten tästä se nyt sitten alkaa. Viimeisistä jauhoista leivoin sämpylöitä joilla annoin itselleni luvan herkutella vielä tänään, mutta huomenna alkaa tiukka linja. Otan käyttöön vanhan kunnon hiilarivieroituksen, katkaisuhoidon, joka paremmin tunnetaan Atkinsin induktiona. Se on ainakin aikaisemmin katkaissut tehokkaasti hiilariaddiktion, ja saanut ruoan taas maistuman ruoalta, ja tiputtanut kilojakin hyvää tahtia. Lapsille en tietenkään ota yhtä tiukkaa linjaa, vaan sallin enemmän värikkäitä kasviksia ja hedelmiä, ja satunnaisesti myös hiilaripitoisen lisukkeen tai jälkkärin, mutta niinä päivinä se ostetaan kaupasta, ei säilötä kaappiin.

Pitää tänään lueskella vielä vähän lisää aiheesta, kun ei ihan tuoreessa muistissa ole. Onneksi kyseisen herran opus löytyy kirjahyllystä, ja netti on ohjeita pullollaan.

Paino pieninpänä huolena

Monille ylipaino, ja paino yleensäkin, on kai suuri murhe, ja nimenomaan ulkonäöllisistä syistä. En ole koskaan oikein osannut samaistua siihen tunteeseen, sillä olen kuitenkin aina pitänyt itsestäni. Mutta sain oppitunnin siitä tunteesta viikko sitten, kun katkaisin etuhampaani puraisemalla luumuun.

Tuo hammas on mennyt lukuisia kertoja poikki, mutta viimeksi olin niin nuori että ei ulkonäköpaineisiin vielä yksi hammas vaikuttanut. Se oli vaan coolia kun sai juotua mehua pillillä niin että suu on kiinni. Mutta nyt. Voi sitä ahdistusta ja tuskaa kun hymyssä on iso lommo. En ollut tajunnutkaan miten isossa arvossa pidän hampaitani ja hymyäni. Se välähtää helposti ja sillä tasoitetaan tietä, aseistariisuva hymy on valttikorttini. Vaan ei enää! Tietenkin tilasin heti ajan hammaslääkäriin. Päivystysaika, pelkään hysteerisesti hammaslääkäriä, mutta turhamaisuus voitti pelon. No, mitä tekee lääkäri. Laittaa hampaaseen väliaikaisen paikan, joka ei yhtään korjaa hampaan ulkomuotoa, ja antaa ajan heinäkuun puoleenväliin. HEINÄKUUN!!! voihan kääpä.

Nyt pystyn samaistumaan niihin joille paino ja läski on ylitsepääsemätön painava taakka, joka häiritsee jokaista päivää, ihmistenilmoilla liikkumista, juhlimisesta ja deittailusta puhumattakaan. Mulle saman aiheutti hammas.

Viikossa tunne on ehkä vähän laantunut. Enää se puuttuva liki puolikas hammas ei häiritse ihan niin paljon. Mutta voi kyllä mä odotan sitä heinäkuuta.

Niin ja sorruin vähän lohtusyömiseenkin, ennenkuin tajusin mitä olen tekemässä. Sitten annoin itselleni kuvainnollisen läpsyn sormille, ja takaisin ruotuun. Tästä johtuen kuitenkin tälläviikolla ei mainittavaa pudotusta, muttei plussaakaan, ja se on hyvä se!

Sinut itsensä kanssa?

Miksi meidän pitäisi kaikkien sopia siihen yhteen ainoaan vartalonmalliin? Tätä en  vaan käsitä. Miksi ihmiset, sekä miehet että naiset, kuvittelevat että vain yhdenlainen keho on kaunis? Sitten kun kyseenalaistaa tämän kysymällä että no millaista naista/miestä pidät itse kauniina, kerrotaan että monenlainen voi olla kaunis, sopusuhtaisuus on tärkeää muttei paino tai lihasten muoto nyt ole se tärkein asia. Mutta itseltä odotetaan ja vaaditaan kuitenkin sitä täydellistä. Relatkaa ihmiset! Miksi meidän pitäisi miellyttää "kaikkia" eikö pitäisi riittää että miellyttää itseään, ja kenties sitä omaa rakastaan? Ja jos sitä rakasta ei ole, niin ettekö tahtoisi rinnallenne sellaisen ihmisen joka arvostaa teitä sellaisina kuin olette, ei vielä vähän hoikempana tai kiinteämpänä tai lihaksikkaampana?

Ei, en puollustele nyt ylipainoa. Liika on liikaa, terveysriskit ja etenkin se oma jaksaminen ovat tärkeämpiä, ja kyllä ylipainosta, ainakin merkittävästä, kannattaa hankkiutua eroon. Ihan jo sen takia että kun syö oikein on vointi niin paljon parempi, paino putoaa sitten sivutuotteena. Mutta tämä hoikkuuden ihannoiminen ottaa kupoliin. Varsinkin kun ei riitä että on hoikka, vaan sitten pitää olla tietyn muotoinen persaus ja tietynkokoiset tissit ja pitkät sääret ja luoja tietää mitä kaikkea. Mitäs jos vaan rakastettaisiin niitä lyhyitä koipiamme ja leveitä ahtereitamme, leveä takapuoli saa vyötärön näyttämään aivan mitättömän pieneltä ja lyhyillä jaloilla pääsee liikkumaan siinä missä pidemmilläkin. Isot rinnat on hankalat ja turha haaveillakaan näteistä olkaimettomista mekoista, mutta hitto vieköön näyttääpähän maha pienemmältä. Ja pienet rinnat ei kenties ole yhtä esillä kuin suuremmat mutta pukeutuminen seksikkäisiin selän paljastaviin toppeihin onkin sitten paljon helpompaa.

Kauneus, itsevarmuus ja omassa nahassaan viihtyminen on asenne ja päätöskysymyksiä. Kaikki me voimme itse tehdä työtä sen eteen, että hyväksymme ne kohdat itsessämme joista emme niin hirveästi pidä, ja rakastamme kaikkea muuta.

Terveisin Anni joka rakastaa fiftarimekkoja ja sitä tunnetta että on sellaisessa kaunis ja seksikäs.

87.8 kg -2.2 kg

Pari kiloa on paino tippunut ekalla viikolla, mikä on sinänsä valtavan hyvä tulos, koska ihan karppina en ole onnistunut olemaan. Uusiosuurperheen arjen pyörittäminen vaatii aika paljon aikaa ja ajatusta, joten omat syömiset on meneet sitten siinä sivussa. Muta selvästi suunta on oikea :)

Tarkoituksena on saada koko perhe voimaan hyvin, ja minun lisäkseni kolme jäsentä saisi laihtuakin. Ruoka-ajat on jo saatu kohdilleen, mutta ruoan hiilaripitoisuuksia pitää vielä laskea, ja saada lapset syömään enemmän kasviksia.

90 kg

Aika paljon massaa 162 senttiselle naiselle. Itse en jotenkin tajua sitä että paino nousee. Olen aina kokenut olevani hyvännäköinen painosta riippumatta, ja kun kaapissa on vaatteita joka kokoon niin on helppoa ottaa vaan ne kokoa isommat housut ja mennä niillä oikeastaan ilman että itse edes tajuaa sitä että nyt on maha paisunut.

Olen omenalihava, eli paino tulee mahaan. Jalat ja kädet voi olla hyvinkin hoikat, mutta mahaa on silti. Kolme raskautta ja kolme keisarileikkausta ei ainakaan auttanut asiaa... Mahastani en aina olekaan pitänyt, mutta nykyään sekään ei minua noin ulkonäöllisesti häiritse, olen sinut itseni kanssa.

Olen myös kohtuullisessa fyysisessä kunnossa, vaikka vähän toki kunto oli päässyt rapistumaan. Kävelylenkkejä olen aina tehnyt koirien kanssa, ja viimeisen 3 kk aikana olen ottanut mukaan hölkkää. Aloitin aikalailla nollasta, ja nyt menee jo 5 km hölkkäillen. Toki sen jälkeen olo on aivan kuollut...

Joten mistä motivaatio painon pudottamiseen, ja pitämiseen alhaalla?? Juu, tokihan varmaan näytän vielä paremmalta hoikkana. Mutta se ei yksin minulle riitä. Ja toki riskit esimerkiksi diabetekseen ja muihin sairauksiin kasvaa ylipainoisena. Se on vakava asia, mutta useinhan me ihmiset emme terveenä ollessamme murehdi mahdollista sairastumista, eikä siten ennaltaehkäisy oikein toimi.

 Liikunta on se joka minua motivoi. Tähtäimessä on 10 km hölkkä, ja lopullisena tavoitteena puolimaratoni kesällä 2015. Ja vaikka punkerokin voi juosta, niin on se hitosti helpompaa kevyempänä :) Toinen iso motivoiva tekijä on ratsastus. Miesystäväni tytär on heppahullu, ja omat tyttäreni myös ovat hurahtaneet hevosiin. Joten poni perheessä ei olisi mahdottomuus tulevaisuudessa, osaisinhan sen hoitaa ja ruokkia, hieroa ja jopa vuolla kaviot itse. Joten olisi valtavan kätevää jos voisi sitten itsekin ratsastaa. Olen lyhyt, joten poni sopisi minullekin ihan hyvin, kunhan vaan painon saa alas. Pitänee miettiä lisää tavoitteita että olisi motivaatiota.