Monille ylipaino, ja paino yleensäkin, on kai suuri murhe, ja nimenomaan ulkonäöllisistä syistä. En ole koskaan oikein osannut samaistua siihen tunteeseen, sillä olen kuitenkin aina pitänyt itsestäni. Mutta sain oppitunnin siitä tunteesta viikko sitten, kun katkaisin etuhampaani puraisemalla luumuun.
Tuo hammas on mennyt lukuisia kertoja poikki, mutta viimeksi olin niin nuori että ei ulkonäköpaineisiin vielä yksi hammas vaikuttanut. Se oli vaan coolia kun sai juotua mehua pillillä niin että suu on kiinni. Mutta nyt. Voi sitä ahdistusta ja tuskaa kun hymyssä on iso lommo. En ollut tajunnutkaan miten isossa arvossa pidän hampaitani ja hymyäni. Se välähtää helposti ja sillä tasoitetaan tietä, aseistariisuva hymy on valttikorttini. Vaan ei enää! Tietenkin tilasin heti ajan hammaslääkäriin. Päivystysaika, pelkään hysteerisesti hammaslääkäriä, mutta turhamaisuus voitti pelon. No, mitä tekee lääkäri. Laittaa hampaaseen väliaikaisen paikan, joka ei yhtään korjaa hampaan ulkomuotoa, ja antaa ajan heinäkuun puoleenväliin. HEINÄKUUN!!! voihan kääpä.
Nyt pystyn samaistumaan niihin joille paino ja läski on ylitsepääsemätön painava taakka, joka häiritsee jokaista päivää, ihmistenilmoilla liikkumista, juhlimisesta ja deittailusta puhumattakaan. Mulle saman aiheutti hammas.
Viikossa tunne on ehkä vähän laantunut. Enää se puuttuva liki puolikas hammas ei häiritse ihan niin paljon. Mutta voi kyllä mä odotan sitä heinäkuuta.
Niin ja sorruin vähän lohtusyömiseenkin, ennenkuin tajusin mitä olen tekemässä. Sitten annoin itselleni kuvainnollisen läpsyn sormille, ja takaisin ruotuun. Tästä johtuen kuitenkin tälläviikolla ei mainittavaa pudotusta, muttei plussaakaan, ja se on hyvä se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti