1. päivä

On tää taas helppoa. Aina tulee sama fiilis kun alkaa alakarppaamaan, siis se että miksi ihmeessä koskaan lopetin. Olo on hyvä (vaikka odotankin kyllä aika pahoja hiilarivierotusoireita päänsärynmuodossa huomiselle) ja makeaa ei tee mieli. Kävin Lidlissä hakemassa alakarppaajan perusruoka-aineita; lihaa, kalaa, kananmunia, pekonia, nolla hiilarista juustoa, 30% kermaa, kurkkua, salaattia ja vissyä, eikä karkkihylly tai leipähylly huudelleet mulle ollenkaan.

Aamupalaksi tein meetwursti-juustomunakkaan, josta jäi puolet syömättä, se saa olla sitten iltapala. Ei mahtunut kokonaan meikäläiseen se 4 munan munakas. Samalla laitoin ison palan possua uuniin, oman kotitilan possua, ja se valmistui sopivasti siiheksi kun alkoi tulla taas nälkä tuossa neljän aikoihin. Nautin muhkean kyljyksen salaatin ja kurkun kera, ja join ison tuopillisen vissyä kyytipojaksi. Oli muuten hyvää.

Kyllä puhdas ruoka vaan on hyvää, ei tarvi upottaa sitä kastikkeisiin ja sokeriliemiin kun on aitoja raaka-aineita ja sopivasti mausteita.

Minulla on nyt siitä hyvä aika aloittaa tiukemmin tämä karppaus, että lapset ovat mummolassa, sillä käyvät sieltä käsin uimakoulua. Joten tämän ensimmäisen viikon ajan saan keskittyä vain omiin sapuskoihini. Sitten kun pahimmat vieroitusoireet ja ketoosiin menon aiheuttamat oireet on tasaantuneet, voin kokkailla huoletta lapsillekin.

Elämäntilanne on nyt todella stressaava, ja aiemmin se olisi tuhonnut koko laihdutuksen. Mutta koska olen kokenut tänävuonna jo todella paljon, käsitellyt paljon isompiakin asioita ja opetellut tuntemaan itseäni, ei nyt niin pääse käymään. Päinvastoin, ruokailun suunnittelu ja rytmi auttaa siihen ettei elämäntilanne enää niin pahalta tunnukaan, ja karppauksen mukana nouseva vireystila tulee varmasti auttamaan entisestään. 

Tajusin tänään yhden asian laihduttamisesta. Olen aina ajatellut, että laihtuminen ei tee ketään onnelliseksi. Että on turha odotella että olen sitten onnellinen kun laihdun 5-10-15 tms kiloa. Että se onnellisuus pitää osata löytää itsestään missä painossa tahansa. Ja olen toki edelleenkin sitä mieltä, että aidointa se onnellisuus on jos paino ei sitä hetkauta. MUTTA. Niin. Jos paino, ylipaino ja sitä kautta ylipaino on mielessä kokoajan, ja on yhtä ahdistavaa kuin minulle tämä hammas, niin tottahan sitä on paljon onnellisempi sitten kun sen ylipainon saa pois. Minäkin tulen olemaan paljon onnellisempi kunhan tämä hammas korjataan. Puhumattakaan siitä miten hyvältä itsestä tuntuu se että pystyy siihen, että itse on saavuttanut sen että paino putoaa. Vaikka oikeilla eväillä se oikeastaan onkin melko helppoa, mikäli on muuten terve aikuinen.