uusia ideoita

Haluaisin juosta. Se ei vaan tunnu olevan hyvä idea kun nilkka prakailee vähän väliä. Joten en voi. Ja sekös minua harmittaa. Tuntuu että olen jäänyt vähän sen harmistumisen vangiksi. En voi juosta, niin en tee mitään.

Mikäs h*ton asenne se tuo on??

Lihaskuntoa parantamalla voisi parantua nilkkakin. Tiedän sen. Mutta pohdittuani asiaa, ja kohdeltuani itseäni kuin asiakastani, totesin että ongelma on perustavanlaatuinen. Pelkkä voimatreeni ei nyt riitä.

Joten kaivoin esiin venyttely ohjeeni, ja aloitin 30 päivän teho-ohjelman. Nyt opettelen venyttelemään säännöllisesti ja aktiivisesti. Ja toivon mukaan 30 päivän päästä venyttelystä (ja kehonhuollosta yleensäkin) on tullut tapa, ja kroppa on tasapainoisempi ja suorempi, liikkuvampi ja tehokkaampi. Sitten voisi olla toivoa siitä että nilkkakin alkaisi taas kestämään...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Olen tässä viimeaikoina kovasti suunnitellut aloittavani sitä tätä ja tuota. Ja samalla olen soimannut itseäni kun en ole saanut oikein mitään aikaan. Kunnes sitten havahduin taas tajuamaan, että olen vajonnut takaisin sinne entisen minän ajatusmalliin. Se lihava minä ajatteli aina että "sitten kun" ja "vielä joskus", puhumattakaan siitä negatiivisuuden määrästä! Olen aina pitänyt itseäni positiivisen asenteen omaavana, ja olenkin tietyllä tapaa, semmoinen perusonnellinen tyyppi joka ei yleensä jaksa kauaa velloa ikävissä jutuissa. Mutta. Itseäni kohtaan olin kyllä aika paska kaveri, negatiivinen ja latistava. En osaa, en pysty, en voi, olen liian vanha, liian lihava, liian huonossa kunnossa. Ei se onnistu kuitenkaan, en koskaan opi, tulen aina olemaan läski, köyhä ja huonossa kunnossa. NO HALOO! Miten mikään uusi ja erilainen voisikaan onnistua, jos on hokenut itselleen 20 vuotta että on liian huono edes yrittääkseen?

Miten sieltä kierteestä sitten noustiin ekan kerran? Hitaasti. Oikein väkisin etsimällä etsien niitä hyviä juttuja, jotka onnistuu. Juhlimalla niin penteleesti kun onnistui, ja hehkuttamalla sitä kyllästymiseen asti joka paikassa. Kaivamalla kaivaen niitä postiivisia ja hyviä asioita, ja pikkuhiljaa tajuamalla että hei, ei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen, ollaan kaikki vaan ihmisiä. Ja ihmisyyden parhaita puolia on se, että me voidaan kehittyä. Kun treenaa, oppii. Kun treenaa, kehittyy. Mutta se vaatii sen että aloittaa. Vaikka se tuntuukin lähestulkoon ylitsepääsemättömältä ja mahdottomalta. Ei se ole.

No, nyt on toimittava samoin. Minä en ole huono ihminen vain koska en ole saanut aikaan mennä salille. En ole laiska. En ole palannut sohvaperunaksi. Teen jokapäivä 4-8 tuntia ruumiillista työtä, ja lisäksi leikin lasten kanssa. En ole laihtunut, päinvastoin, mutten ole palannut takaisin niihin tottumuksiin jotka minut pitivät satakiloisena. Olen aktiivinen ja reipas. Usein juoksen kotiin toisesta työstäni, koska käveleminen vain on niin hidasta. Enkä edes hengästy. En anna periksi, enkä luovuta. Se ei vaan ole vaihtoehto. Takapakkia tulee, ja se on ihan odotettavissa. En voi kuvitella että koko elämän kestäneet väärät elämäntavat katoavat pysyvästi. Mutta sitten taas jatketaan eteenpäin.

En ole liian lihava liikkuakseni, kukaan ei ole. En ole liian huonossa kunnossa aloittaakseni uusia lajeja. En ole liian lihava ollakseni ryhmäliikunnanvetäjä, tai personal trainer.

sopivasti jännää!

On tää alkuvuosi ollut aika kiireinen, mutta voi miten ihanasti kutkuttaa kaikki vastaan tulevat mahdollisuudet! Työrintamalla menee hyvin, ja uusia ovia aukeaa raolleen vähän siellä ja täällä. Pitää vaan yrittää osata valita niistä ne oikeat... Mutta näyttäisi vahvasti siltä että pääsen toteuttamaan itseäni myös personal trainerin hommissa, mikä on kyllä ihan omiaan lisäämään motivaatiota omassakin projektissa, että jaksaa sitten vetää niitä tunteja, ja olisi edes vähän katu-uskottavampi PT :D

Lasten kanssa ollaan liikuttu nyt talvella ehkä vähän vähemmän kuin kesällä, onneksi heillä on koululiikunnat ja harrastukset niin ovat kuitenkin liikkuneet, vaikka yhteiset harrasteet onkin jääneet vähiin. Tuo ikuinen vesisade ja pimeys ei ole houkutellut telmuamaan ulos, eikä oma nilkka ole kannustanut juoksentelemaankaan.  Eilen kuitenkin käytiin kahden tyttären kanssa luistelemassa, nyt kun pakkasta on ollut putkeen sen verran pitkään että jäät on saatu jäädytettyä. Itse en ole ollut koskaan mitenkään hyvä luistelija, luistimet on olleet aina jonkun (ja useammankin jonkun) vanhat eikä yleensä kovin hyvin terässäkään. Nyt kuitenkin päätin satsata ja näyttää hyvää (tai ainakin kohtuullista, joskin horjuvaa) esimerkkiä, ja ostin itsellekin kaunoluistimet. Hokkareilla en varmaan olisi pysynyt ees pystyssä, vaikka muksuna luistelin niilläkin. Oli muuten kivaa! Vaikka edellisestä kerrasta jäällä on meikällä liki 20 vuotta, niin pysyin pystyssä (juuri ja juuri) ja osasin jopa kääntyä ja peruuttaakin :D Ja nyt kun on luistimet ostettuna, niin pitää mennä toistekin.

jälleen 70-luvulla

Kävin sitten kuitenkin jo nyt puntarissa, kun tuntui että työhousut istuu taas paremmin, ja paino onkin pudonnut jo pari kiloa, ja paino alkaa taas seiskalla. On kyllä ollut aamuisinkin helpompi päästä sängystä ylös kun on jättänyt taas ylimääräisen sokerin (vaikka en siis ole millään vähähiilihydraattisella, joka on ihan jees ruokavalio tiettyihin tilanteisiin, muttei minulle, ellen tarvi shokkihoitoa sokerivieroitukseen). Ravinto vaikuttaa niin laajasti ihmisen hyvinvointiin että kyllä sitä kannattaisi vähän pohdiskella että mikä on se itselle sopivin tapa syödä. Yksilöitä kun olemme niin mikään yksi tapa ei voi sellaisenaan sopia meille kaikille, mutta perusperiaatteet aineenvaihdunnasta ja siitä miten kroppa energiaa kuluttaa on kaikille kuitenkin yhteiset.

Nyt aamupalamunakkaan laittoon, pitääkin tehdä isompi annos kun viimeksi lapsetkin tahtoi munakasta puuron sijaan.

Uusi vuosi alkaa rytinällä

Töiden lomassa salaattia ja savujuustolihapullia, kyl sil sit jaksaa :) Eli nyt taas sujuu tämä omakin projekti, veikkaan että kun parin viikon päästä käyn taas puntarilla, on lukemat aika hyvällä mallilla.

Olen pohtinut paljon mitä teen tälle omalle blogille nyt kun olen myös yrittäjä. Mutta päätin pitää tämän tälläisenään ja kirjoitella edelleen samaan tyyliin. Ei yrittäjyys muuta minua ihmisenä, eikä minulla ole tarvetta yrittää päteä tämän blogini kautta. Tiedän mistä puhun, sekä koulutuksen että kokemuksen kautta, ja se riittää.

Mutta nyt on kyllä aika laittaa paino taas laskusuuntaan, lupasin pari vuotta sitten kummityttärelleni, että kun hän pääsee ripille, niin meikä on normaalipainossa. No sepä on sitten tänä kesänä... Että saa se paino nyt taas vähän reippaammin pudotakin :D

Mutta on kyllä hienoa huomata miten erilaisen luonteen nykyään omaa. Vaikka paino (aika odotetusti) nousi jouluna, niin ei se saanut mitään suurta masennusta tai luovuttamista aikaan. Se kuuluu elämään, ja se suuri elämäntapamuutos on juuri se, että pluskiloja tulee, mutta sitten niitä myös menee. Ei se tee minusta epäonnistunutta jos jouluna nousee paino. Olen ihan yhtä ihana nyt kuin tavoitepainossanikin. Nyt pitää vaan taas vähän tehdä enempi hommia että saan sen miinusmerkin niiden kilojen eteen, jotka sain jouluna syötyä takaisin.

Mihin sinun polkusi vie?

Kohti parempia elämäntapoja, terveempää ja aktiivisempaa tulevaisuutta?

Ota ensimmäinen askel.