Epätodellinen fiilis.

Tänään oli koulun kevätjuhla, ja valmistuimme. On tosi kummallinen fiilis, kun ajattelee että nyt se oli siinä. Nyt en enää aamulla herää ajaakseni 60 km kouluun. En näe niitä ihmisiä. En ihanaa opettajaa. Tänään on itketty meikit levälleen ja naurettu ja itketty taas vähän lisää. Onhan se uskomaton tunne, valmistua. Tammikuusta asti painettu duunia, ja siitä on nyt näyttää todistus, jossa komeilee 34 opintopistettä. Se vastaa muuten 918 käytettyä työtuntia, joista reilu 120 tuntia fysiologiaa ja anatomiaa hierojaopiskelijoiden kanssa. Ei ollenkaan huonosti, mutta ei ollenkaan ihme sekään että tuntuu että on ollut aivan järkky kiire koko alkuvuoden.

Mitä jäi käteen? Siis muuta kuin todistus? Ihania muistoja, uusia ystäviä, rakkaus liikuntaan, jano oppia lisää, haastaa itseään lisää, tehdä enemmän. Valtava määrä tietoa jota soveltaa käytäntöön ja rutkasti lisää itseluottamusta. Pienempi rasvaprosentti, parempi kunto, tasapainoisempi vartalo. Ja haikea, epäuskoinen fiilis siitä että homma on ohi. Ehkä sen tajuaa vasta vähän myöhemmin?

Mulle tämä valmistuminen on tosi iso asia. Olen valmistunut aiemmin vain ylioppilaaksi, enkä juuri sitä itse arvostanut. Ja siitä on 14 vuotta aikaa. Sen jälkeen olen ollut pätkätöissä, tehnyt paskaduunia niin kirjaimellisesti kuin kuvainnoillisesti, kokeillut yrittäjyyttä, saanut lapsia, eronnut, tehnyt lisää pätkätöitä, ollut työttömänä, opiskellut kaupan alaa joka ei tuntunut loppua kohden enää omalta (mutta saatanpa silti jossain välissä suorittaa ne loppuun) ja kokoajan ajatellut että mikä se mun juttu voisi olla. Luulin pitkään että se olisi hevoset ja hevosala, ja ehkä se olisi toisenlaisissa olosuhteissa ollutkin. Mutta ei tässä elämässä. Ja nyt mä sen sitten olen löytänyt, 33-vuotiaana, puolivahingossa. Se on valtavan iso juttu. Huge.

Olen pelännyt sitä miten liikunnan nyt käy. Kun koulun rutiinit ei enää vie liikkumaan. Mutta juttelin rakkaani kanssa ja hän lupasi tehdä mulle 6 kk ohjelman, niin pelot hälveni. Osaisin toki tehdä nyt ohjelman itsekin. Mutta koen että noudatan paremmin ohjelmaa jonka  Juha on tehnyt. Joten liikunta jatkuu. Ja haluan haastaa itseni, haluan olla vieläkin vahvempi, nopeampi ja tehdä juttuja joihin en ole aiemmin pystynyt. Olen löytänyt itsestäni puolia, joita en uskonut että minussa onkaan.

Nyt makaan lattialla patjalla muuttolaatikoiden keskellä. Huomenna viimeiset pakkaamiset, ja lauantaina itse muuttorutistus. Ja sitten mä alotan elämän äitinä, äitipuolena, avovaimona, personal trainerina ja  tulevana lähihoitajaopiskelijana Raisiossa. Kukapa olisi uskonut. En ainakaan minä itse. Ja haaveilen liikuntalääketieteen opinnoista avoimen yliopiston kautta. Katsotaan, mahdollista sekin..

peace  and love people!

Aika juoksee kuin hirvi

Huh huh mitä haipakkaa aika kuluu! Nyt on jo tiistai, mikä merkitsee että ylihuomenna loppuu koulu ja valmistun personal traineriksi. En ole oikein vieläkään sopeutunut siihen ajatukseen, vaikka aika konkreettisestikin sitä on joutunut miettimään kun olen tehnyt koulua varten liiketoimintasuunnitelmaa.

Itse en aio yritystä perustaa, sain siitä tarpeekseni hevosalalla kiitos vain, mutta kevytyrittäjällekin tekee ihan hyvää tuo liiketoimintasuunnitelma tehdä, on sitten parempi käsitys siitä miten haluaa hinnotella työnsä ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa tuloina. Omassa liiketoimintsuunnitelmassani olen ottanut sen lähestymistavan että teen työtä vain osapäiväisesti, ja varsinaiset tulot saan muualta. Samaa ajatusta käyttäen olen hinnotellut palveluni mahdollisimman alas, jotta ne olisivat sellaistenkin käytössä jotka eivät perinteisiä PT palveluita välttämättä osta. Edelleen tarvitsisi miettiä markkinointia ja brändäystä, en haluaisi kuitenkaan antaa kuvaa että olen huono, ja halpa hinta ikävä kyllä usein yhdistetään heikkoon laatuun.

Pakkaamista riittää, niinkuin varmaan voitte kuvitella. Nyt alkaa onneksi näyttää siltä että olen voiton puolella, mutta jotenkin ällistyttävä on tämä määrä tavaraa mitä tälläiseen 70 neliöiseen kolmioon mahtuu. Paljon olen karsinut pois, pakkokin. Tilaa seuraavassa asunnossa on vain 15 neliötä enemmän, ja sinne tulee myös Juhan kaksion sisältö... Sitten seuraavaksi voi stressata siitä mahtuuko kaikki pakuun vai joudutaanko kuinka monta kertaa ajamaan. Ei ihan kevyt lenkki tollainen 600 km ajella pakulla. Lähes kaikki huonekalut olen myynyt pois, Juhalta kuitenkin tulee kaikki tarpeellinen, turha täältä asti roudata. Vain likkojen kerrossänky ja pyykinpesukone ja telkut tasoineen on lähdössä mukaan noista isommista.

Ikäväkseni tää muutto on ollut mulle sitten riittävä tekosyy löysäillä syömisissä, ja jään itse itselleni asettamasta tavoitteesta painaa alle 80 kiloa kun valmistun. Mutta en jää siitä paljoa. Mutta harmittaa se silti. Mutta turha sitä nyt on enää murehtia, kahdessa päiivässä kun ei ihmeitä tehdä.

Pakko hehkuttaa!

Tammikuussa tutustuin kahvakuulaan ja tykkäsin!  Ostin itselle 6kg:n kahvakuulan joka sittemmin annoin siskolle kun alkoi tuntua liian kepoiselta. Crossfit treeneissä tein kahvakuulaosion 10 kilon kuulalla ja sekin oli vähän köykäinen.

Äsken päätin jumppailla ja hetken lämmiteltyäni ajattelin testata tuota Juhan 16 kilon kuulaa.  Ja se oli aika hyvä!  Siis raskas kuin synti mutta sain tehtyä!  Nyt on jalat ja kädet ihan tärinöissä ja olo ihan Super! 

Rentoutumista muuttostressin välissä

Alkaa stressi painaa. Koko kolmio pitää olla pakattuna ja enää viikko aikaa. En oo ees käynyt varastossa vielä..  mutta päätin silti lähteä Raisioon viikonlopuksi. Nyt on pakollinen loma pakkaamisesta ja mieli lepää.

Kauhee  ikävä oli tuota miestä ja lapset tarvitsi ammaa lauantaiksi, joten siksikin nyt täällä.  Ihan tyhjällä autolla en malttanut ajaa, joten päätin viedä minikasvihuoneen ja taimet jo asunnon kuistille. Ne on muutenkin niin hankalia pakattavia.

Nyt on lasti purettu tyttöjen kanssa ja leikkipaikalla vietetty pitkä tovi. On kyllä niin makeeta kun voi osallistua lasten leikkeihin, ei enää kroppa hidasta tahtia. Ja odottelunkin voi ottaa liikunnan kannalta. Tehdä vaikka pakaroita nousemalla kiven päälle :D

Kehonkoostumusanalyysi 2

Edellisestä siis aikaa vain 2 kk. Se on liian vähän. Pisti nimittäin harmittamaan että muutos jonka tunnen luissani, ei näy paperilla. Tai no, viskeraalirasva oli vähentynyt ja lantio-vyötärösuhde parantunut, ja jalkojen lihasepätasapaino tasaantunut. Mutta painoa lähtenyt vain 2 kiloa, ja tasan puolet läskiä ja puolet lihasta. Eli rasvaprosentti ei ole pienentynyt (taino, 0,1 yksikköä).. Noita tuloksia käydään vielä tarkemmin läpi ensi viikolla kun tää mittauksia tekevä kaveri tulee niitä meidän kanssa pohtimaan.

Mutta muutosta on kyllä sitäkin enemmän tapahtunut mun päässä. Koska tää sai mut vaan sisuuntumaan, että pidän pirkule huolen että muutos näkyy seuraavan kerran kun mittaukseen menen. Pitää jossain välissä pohtia olisko vaikka 6 kk sopiva väli.

Eilen saatiin hieronnat, oli ihanaa. Meidän kanssa yhtä aikaa alottaneet hierojat hieroi meidät. Kyllä mä nautin. Tänään oli tuon mittauksen lisäksi hieman pohdintaa kuntosaliohjelmien jaksotuksista.

Kun mitat kääntyy nousuun.

Olen moneen kertaan sanonut että vaaka on painonhallinnassa lähinnä vihollinen. Olen edelleen samaa mieltä, ja olen nauttinut elämästä ilman puntaria. Tiistaina meillä on koulun puolesta InBody kehonkoostumusanalyysi, joten silloin se painokin sitten taas saadaan. Viimeksi olin InBodyssä helmikuussa, joten todella mielenkiintoista nähdä mitä tässä meikän kehossa on kevään aikana tapahtunut. Silloin painoa oli 83,7 ja rasvaprosentti 39,7 ja painoindeksi 31,9. Eniten jännitän kuitenkin sitä mitä on tapahtunut rasvattomalle massalle, joka silloin oli 50,5 kiloa. Toivon ettei se ainakaan vähentynyt olisi.

Mittoja otin taas tänään, tosin aamupalan jo syötyäni että ei ihan vertailukelpoisia välttämättä, mutta huvittavaa niissä oli tälläkertaa se, että vaikka vyötärö on inan kaventunut, ja lantio kolmisen senttiä, niin reisi ja pohje on kasvaneet :D Sitä se treeni teettäää... Olen kyllä ollut huomaavinani että lihasta olisi jalkoihin tullut lisää, ja mittanauha kyllä on samaa mieltä. Sekin sitten selviää inbodyssä, viimeksihän alavartalo oli suhteessa ylävartaloon heikompi, katsotaan miten nyt käy..

Mutta parasta tässä on se, että vaikka mulle on tullut senttejä lisää, ei se tarkoita että olisin lihonut! Ihan mahtava fiilis kun on tehnyt treeniä ja nyt alkaa tulokset ihan konkreettisesti näkyä. Vaikka en välttämättä toivoisi isompia lihaksia jalkoihin, niin hei, vahva haluan olla, ja ne lihakset kuitenkin muokkaa paljon tuota jalan muotoa.

Nolojen tilanteiden nainen vai laumanjohtaja?

Vai kenties kuitenkin kumpaakin?

Eilen ajeltiin tyttärien kanssa Raisiosta taas kotiin. Tosin vähän alkaa jo mieli ajatella sen toisinpäin, Raisio on se koti. Mutta kuitenkin, kunnos muutto kuun lopussa tapahtuu niin täällä oleskellaan, hoidetaan koulut ja asiat. Tyttäret meni isälleen ja poika lähti reissuun jo keskiviikkona, joten huomasin että olenkin ihan yksin kotona. Vain koira ja kissa seurana. Tälläistä ei olekaan sattunut yli 7 kuukauteen. Aika kumma olo. No, pyyhälsin ystävän luo juoruamaan, sitten sen jälkeen iltalenkille. Kello oli kyllä enemmän kuin mitä yleensä, mutta mitäs sen väliä kun kukaan ei herättäisi aamulla.

No, en sitten siinä lähtöhötäkässä vaihtanut alusvaatteita, vaan kiskoin vaan lenkkikamat niskaan ja ovesta ulos. Se oli virhe. Kävellessä homma oli vielä ok, joten pääsin jo jonkun matkaa kotoa, mutta voin sanoa että ekan 5 m hölkän jälkeen tajusin miksi ne pitsihörhelöt ei ole tarkoitettu urheiluun. Siinä sitten mietin että jatkanko kärsien vai mitä hittoa teen, kotiinkaan en enää siinä vaiheessa halunnut palata, ajattelin että en varmasti jatka kotoa enää uudelle lenkille. No, eipä siinä sitten. Menin vähän syvemmälle metikköön ja kiemurtelin ulos alkkareistani ja tungin ne taskuun. Kyllä siinä mielessä kävi että nyt jos joku sattuu ohi kulkeen niin jessus notta hävettääs :D mutta luulen ettei kukaan todistanut tätä strippailuani :D Mietin kyllä kahdesti että kerronko tätä täälläkään, mut hei tekevälle sattuu, ja muistakaa, oikeenlaiset alkkarit on tärkee juttu!

No, tästä selvittyäni lenkki sujui tosi hyvin, jalka tuntui kevyeltä ja päätin testailla miten jaksan kilsan juosta, ja tottahan se meni huomattavasti reippaammin kuin normi hölkkävauhtini on, ja sykekin laski tosi nopeasti alas vaikka maasto oli mäkistä. Eli oli kaiken kaikkiaan hyvä treeni. No, olin jo lenkkipolun loppusuoralla, pikkuisen matkaa olisi enää ollut viimeiseen etappiin, kun mutkasta kääntyessä näin että siellä on pari koiraa irrallaan. Ajattelin että käännynpä oman koiran kanssa takaisin ennenkuin ne huomaa, mutta ajatus ei muuttunut riittävän nopeasti teoiksi, koirat bongas meidät ja lähti ihan täyttä kiitoa kohti. Niiden omistaja jäi huutamaan perkelesaatanaa sinne pitkän suoran toiseen päähän, toki huomasin että lähti juoksemaan myös.

No... ei siinä auttanut kuin siirtää oma koira selän taa, irrottaa hihna vyötäröltä että voi hihnan päällä vetää koiriä käkättimeen jos ne yrittää päälle tulla.  Ärjäisin siinä sitten aika uskottavan kuuloisen "EI"n ja pari rumaa sanaa päälle ja koirat hidastikin vauhtia, mutta tulivat kuitenkin. Heiluttelin hihnaa tehden selväksi että turpaan tulee jos ei osata käyttäytyä. Koirat haukkui ja kiersi meitä siinä hetken, itse pidin oman koiran selkäni takana. Oikeastaan en tiedä miten sen tein, koska meillä on erittäin pahasti kesken muiden koirien kohtaaminen lenkillä. Mutta siellä se istui ja ihan hiljaa. Ajatteli vissiin et joo, annanpa mamman hoitaa tän :D No, lopulta tilanne selvisi ihan hyvin, koirien omistaja saapui paikalle ja sai koirat heti käskyn alle, kovin pyyteli anteeksi. Sanoi että nuorempi koira villitsee yleensä niin viisaan vanhuksenkin, isompi koirista oli vasta 10 kk ikäinen. Vasta siinä vaiheessa tajusin että se on dobermanni, eli kovin roturasisti en ole. Omistajansa sanoikin että moni ois säikähtänyt pahasti kun niitä pidetään niin pahoina vaikka sekin koira on kiltti kuin mikä. Juteltiin siinä sitten hyvä tovi, koirista ja narttujen ja urosten eroista. Voin sanoa että en oisi ikinä uskonut miten hienosti tuo mun koira käyttäytyy tommoisessa tilanteessa, se oli kiinnostunut toisista muttei kiskonut tai vouhottaunut. Ehkä joku herne siellä sen nupissa alkaa pikkuhiljaa kasvamaan.

No, jahka siitä sitten selvittiin liikkeelle en voinut kuin hehkua sitä miten hienosti mun koira toimii. Se kulkee hihnassa lenkillä samaa vauhtia mun kanssa (no okei, uroksena se haluaisi merkkailla, mut on kyl oppinut et kun juostaan niin ei ole aikaa) ja se handlasi noin stressaavan tilanteen noin hyvin. Ihan superia!

Joten loppuviimeksi, ihan mahtilenkki! Kotona sitten muistin että mulla ole sykemittarikin käytössä, Aikaa meni lenkillä 1h20 min, josta tosiaan iso osa oli koirien kanssa säätämistä. Kaloreita paloi yli 600, joten senkin kannalta tosi pop!

No pain no gain

Nyt sattuu. Jos olenkin luullut että olen treenien jälkeen ollut kipeä, niin nyt tiedän olleeni vain vähän arkana. Koska nyt sattuu. Maanantain pudotusarja pystypunnerruksilla alla ja sitten eilen crossfit tunnille.

En juurikaan tiennyt mistä on edes kysymys kun koulusta lajiin mentiin tutustumaan. No voimaosiossa oli sitten vauhtipunnerrusta, ja sykettä nostattavassa pallon heittoa, kahvakuulalla etuheilautusta ja burbee.  Hiki valui ja syke huiteli jossain 180 paremmalla puolella. Olin aivan varma ensimmäisten 21 toiston loppupuolella etten selviä tulevista sarjoista. Mutta niin vaan selvisin, ja vielä määräajassa. Takapuolesta jäi märkä läntti salin lattiaan, ja olin aivan kuollut. 

Rakastuin lajiin. Ihan mahtava fiilis!  Olen niin kipeä että pelkään huomista kun tulen olemaan vieläkin kipeempi..  mutta pakko päästä muuton jälkeen peruskurssille!  Nyt taisin löytää sen oman juttuni.

Crossfit tunnin jälkeen käytiin porukalla syömässä salaattibaarissa ja sitten oli vielä joogatunti.  Käsivarret ja etureidet oli jo aivan hapoilla joten se dynaaminen jooga teki tiukkaa. Mutta ihan kivaa sekin oli. 

Koulun jälkeen kävin koiran kanssa vajaan tunnin lenkillä, luulen että jalat olisi paljon kipeämmät kaikista niistä kyykyistä (pallon kanssa piti mennä ensin kyykkyyn ja sieltä heittää ylös ponnistaessa) jos en olisi käynyt lenkillä.

Tänään sitten käytiin lasten kanssa ulkoilemassa muutaman kilometrin verran, muuten otan kyllä levon kannalta!

pudotussarja ja hyvänmielen liikuntaa

Eilen oli tosiaan koulussa taas kuntosalia, ja tehtiin vähän raskaampi treeni. Pareittain taas kierrettiin, se on ihan hyvä systeemi, saa toinen olla toiselle PTnä ja palautuskin tulee siinä samalla kun kaveri tekee puolestaan liikkeet. Oli kyllä raskas mutta tosi mukava treeni. Ideana oli että tehdään kolmea eri lihasryhmää, ja kaikissa kolmessa on kaksi liikettä. Ensimmäinen jota tehdään 4*8 ja semmoisilla painoilla että oikeasti jo väsyy siinä vaiheessa. Toista liikettä sitten pudotussarjana, ensin 10 toistoa niin isoilla painoilla että juuri ja juuri jaksaa tehdä, sitten pikkuisen painoa pois ja niin monta toistoa kuin vaan pystyy tekemään. Ja tämä toistetaan kolme kertaa. Kuullostaa simppeliltä, mutta kyllä vaan ihan erilailla oli tekemisen makua kuin omissa treeneissä, ei tule vain itsestään puristettua kaikkea irti yksin. Meillä oli kohteena pakarat/jalat, olkapäät/kädet ja hartiat/yläselkä. Eli loppupeleissä aika kokovartalotreeni, mutta tarkoitus olikin lähinnä että tajutaan mistä pudotussarjassa on kyse, miten sitä kannattaa käyttää ja missä hyödyntää.

Illalla kävin vielä koiran kanssa tunnin lenkillä, juoksin pari pientä pätkää, mutta palauttavana kävelynä pidin suurimman osan lenkkiä.

Tänään sitten taistelinkin auton kanssa, katsastuksesta ei mennyt läpi mutta saa sillä nyt sitten sen kuukauden vielä ajella. Huoh. Onneksi on tuo mies joka osaa katsoa sitä, muuten tulisi tosi kalliiksi.

Ja illalla käytiin lasten kanssa ulkoilemassa reilu tunti. Käveltiin kallioilla ja hypittiin puron yli. Kaksi vanhempaa kasteli sukkansa. Pienin oli fiksuna likkana laittanut kumpparit jalkaan. Koirakin nautti kun sai rauhassa haistella ja nuuskuttaa enkä ollut kokoajan hoputtamassa eteenpäin.

Juosten kohti kesää

Päivät kuluu ihan hullua vauhtia! Nytkin mun oikeastaan pitäs olla jo autossa matkalla kohti koulua, mutta sen verran kiristän ruokatauosta että kirjoitan muutaman rivin. Kesä tulee kohisten kohti, koulu loppuu jo ihan kohta! Jotenkin tuhottoman nopiaa on aika kulunut, vaikka toisaalta tuntuu kyllä kuin tammikuusta olisi jo ihmisikä, niin erilaisena sitä nykyään itsensä näkee. Vaikka matka on pahasti kesken, niin kuitenkin kaukana ollaan siitä mukavuudenhaluisesta sohvaperunasta jonka käsitys liikunnanilosta oli että se on jotain huuhaata jolla koitetaan saada laiskat liikkeelle.

Kotona on paljon pakkaushommia, tavaraa pitää käydä läpi ja leijonan osa menee myyntiin ja kierrätykseen (ja roskiin) en ala raahaamaan koko omaisuutta toiselle puolelle suomea. Viedään vaan se mitä tarvitaan. Pakko kuitenkin nipistää aikaa liikunnalle, mulla on kasvavana murheena ja huolena se että kun koulu loppuu, saanko ylläpidettyä tätä liikunnan määrää. Ehkä kesällä vielä jos en ole töissä, mutta entäs sitten elokuussa kun koulu alkaa... On pakko koittaa sovittaa jo nyt liikuntakertoja arkeen koulun ulkopuolellekin että tapa sitten siirtyisi tulevaisuuteenkin. Vaikka toisaalta olen niin koukussa liikkumiseen etten usko että se noin vain loppuisi, niin toisaalta tiedän että vanhat tavat ja tottumukset istuu tiukassa, ja pelkään että jos löysäilen liikaa niin lössähdän taas vanhoihin tapoihin takaisin.

Juoksuun olen ihan koukussa, nyt kun kunto on noussut sen verran että ei ihan heti ole aivan piipussa kun pari juoksuaskelta ottaa, niin kyllä tuota vaan haluaisi lisää ja lisää. Tämän aamun lenkki oli n. 5 km ja aikaa meni 45 minsaa, josta yhteensä 35 minsaa juoksin. Kyllä tuntuu tosi hyvältä, kun ajattelee että vielä viime kesänäkin olin jo 200m hitaan hölkän jälkeen aivan kuollut. Nyt nää lenkit on kokoajan olleet sellaisia ns. hyvänmielen lenkkejä joista jää kaipaamaan lisää ja lisää.

Mutta nyt on pakko hypätä autoon ja kouluun että ehdin koulun salaattia syödä ennenkuin tunnit alkaa. Tänään ohjelmassa ravitsemusta ja kuntosalia!

painonhallintaa teknologian keinoin

Sillon aikanaan kun olin vielä ikuinen laihduttaja, eli alkaen noin vuodesta 1995, oli laihduttaminenkin jokaisen oma asia. Olit sitten vähän paksu tai vähän enemmänkin, niin olit asian kanssa melko yksin. Toisaalta se oli siunaus, koska netti ja media ei samalla tavalla alleviivannut ylipainon haittoja ja ihanteellisen laihan vartalon etuja. Laihduttaminen ei vielä ollut viihdettä, se ei ollut vitsi eikä se ollut tositv kulttuuria jolle nauretaan kun paksukaiset hikoilee ja tuskailee asioiden kanssa jotka on oikeasti todella vakavia.  Toisaalta ei ollut myöskään apua samalla tavalla tarjolla, ei diettiohjeita eikä liikuntapalveluitakaan.

Ei ollut nettiä mistä hakea tietoa, ei kännyköitä eikä nettivalmennuksia. Personal trainereita oli korkeintaan jossain isoissa kaupungeissa. Teini-ikäisen painoon puuttui koulun terveydenhoitaja, ja siitä oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Naisten- ja nuortenlehdistä sitten selattiin jumppaohjeita ja kokeiltiin diettejä lehtien ohjeiden mukaan. Diettejä en kokeillut ennenkuin muutin kotoa vuonna 2000, mutta syömättömyyttä kylläkin. Ja niitä jumppia. Lenkkeilin koiran kanssa (tosin en juuri hikeen asti, pitkiäkin matkoja, peruslenkki oli 8 km ja siitä ylöspäin) ja tein huoneeni rauhassa milloin mitäkin lehden jumppaa. Minulla onkin aika laaja tietopankki kotijumppaliikkeitä, ihan jo nuoruusajoilta. Ryhmäliikuntaa ei ollut joka nurkalla tarjolla, ja kuntosalejakin oli kunnassa tasan yksi, ja sekin kaukana. Saati että sitä sitten olisi tavallinen pulliainen edes osannut käyttää ja tiennyt miten siellä kuuluu olla. Ja paino vaan nousi. Laski välillä, ja taas nousi. 18-vuotiaana olin hoikimmillani, mutta silloinkin koin olevani lihava. Laihdutuskierre on karu. Sitä on yksin vaikea pysäyttää. Tosin tietoähky jota nykyään koemme voi kyllä vain nopeuttaa ja syventää kierrettä.

Nyt kun ajattelee painonhallintaa, niin tietoa on tarjolla valtavasti. On sitten yksilön homma suodattaa ja koittaa löytää se itselleen sopivin ja toimivin tapa syödä ja liikkua. On ruokavalioita vaikka miten ja paljon, ja niillä on kaikille hienot tarttuvat nimet, ja ne on vuoron perään muodissa. Ja useimmiten jonkun yhden tavan kannattaja tuomitsee kaikki muut ja uskoo omaansa fanaattisesti. Personal trainereita kasvaa joka oksalla ja netti pursuaa onlinevalmennuksia ja ilmaisia ja maksullisia ohjelmia, joista tosin on yksilöllisyys usein kaukana. Rahastetaan satoja euroja per asiakas, ja annetaan sama ruokavalio ja samat treenit kaikille. Annetaan ymmärtää että näillä ohjeilla muuttuu läskistä salikissaksi tuosta noin vain. Yksilön omaa vastuuta ei korosteta, eikä oteta kantaa siihen että yhtä lääkettä kaikkiin vaivoihin ei ole olemassa. Toki on sitten niitäkin joissa käydään asiakkaan tiedot ja tavoitteet läpi ja sen mukaan tehdään ohjelma ja ruokavalio. Netti on täynnä tietoa ja sen löytää kuka vaan. Lähdekritiikkiä pitäisi opettaa jo ala-asteella. Kaikkea ei pitäisi uskoa mitä lukee, eikä niellä purematta. Oikeat asiantuntijat, tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvat faktat, jää uskomusten ja mutu-tiedon varjoon. Viralliset ravitsemussuositukset lytätään kaupallisina ja teollisuuden ja maatalouden kätyreinä, ja unohdetaan kokonaan se että sen oman totuuden takana on todennäköisesti yksi henkilö tai ryhmä joka oman "kulttinsa" leviämisestä hyötyy.

Toki tässä kaikessa on myös paljon hyvää. Jos osaa etsiä tietoa ja muistaa sen lähdekritiikin, niin voi oppia paljon. Kännykkään on tarjolla sovelluksia joista on oikeasti apua, enää ruokia ei tarvi kirjoittaa ruutuvihkoon ja itse etsiä taulukoista kaloritietoja. Sovellus laskee kalorit ja makrot itse. Liikuntasuoritukset voi merkata kännyyn, tai vaan näpätä ohjelman päälle ja lähteä lenkille ja sovellus laskee kilometrit ja vauhdin ja jopa kulutetut kalorit. On ohjelmia joka lähtöön, jopa vedenjuonnin ja unenlaadun seuraamiseen.

Mutta kuitenkin kaiken tämän keskellä on hyvin helppoa unohtaa se mikä lopulta on tärkeää. Syö siten että voit hyvin. Liiku liikkumisen ilosta. Nauti elämästä, Unohda stressi ja jätä joskus kalorit laskematta. Vain sinä voit tietää mikä on juuri sinulle se oikea tapa. Älä tuomitse muiden tapoja.Kuuntele, katsele, opi. Sovella. Pyydä apua jos sitä tarvitset.

Äitienpäivän kunniaksi temppuradalla

Tyttärien hoitopaikassa oli tehty ulos temppurata. Vanhempi tyttö varsinkin odotti minua kovasti hakemaan, varmisti varmaan kolmesti että ehdinhän varmasti ennenkuin rata puretaan. Olin valmistautunut lähtemään koulusta ennen aikoani, että ehdin tyttärien temppuradalle, mutta meillä olikin sitten vähän lyhyempi päivä ja ehdin tosi hyvin.

Rata oli hauska, oli pallon potkimista erikokoisiin maaleihin, toisillemme heittelyä, kiipeilyä ja hyppimistä, sukkahousuista tehdystä lenkistä läpipujottelua ja rata joka piti suorittaa lapsi reppuselässä. Koska mulla noita muruja on kaksi, sain siis mennä sen viimeisen osuuden kahdesti :D Kävi kyllä mielessä siinä kun tuon eskarilaisen otin selkään, että ei olisi vielä pari vuotta sitten onnistunut. Miten kurja fiilis olisikaan tullut, jos ei olisi jaksanut lastensa kanssa remuta. Kyllä taas sai sellaista positiivista vahvistusta siihen että miten mukavaa on kun keho toimii. Ei se miltä se näyttää, vaikka toki se on plussaa että se alkaa näyttää paljon paremmalta kuin joskus aiemmin, vaan se mihin se keho pystyy!

Voi itku!

Mulla on ollut tosi antoisa suhde mun harjoitusasiakkaaseen. Olen päässyt tekemään niin kuntosaliohjelmaa ja -ohjausta kuin kotijumppaa, pallojumppaa, kuminauhajumppaa ja pilatesrullajumppaa. Ja tein vielä kaupanpäälliseksi sellaisen pienen lihastenaktivointijumpan jota voi tehdä autossa istuessaan, kun asiakas lähtee nyt reissuun kolmeksi viikoksi matkailuautolla. Oon tehnyt intervallihajoituksen ja liikuntaohjelman kuudeksi viikoksi sekä antanut ruokavalio-ohjeita. Ja olen nauttinut valtavasti.

Tänään meillä oli sitten se viimeinen tapaaminen, jotenkin kovin haikeaa, vaikka samalla olen tyytyväinen että koulu pikkuhiljaa alkaa lähetä loppuaan. Tulee valtavan tyytyväinen olo kun saa näitä projekteja valmiiksi, vaikka toisaalta olisikin voinut vielä jatkaa. Sain asiakkaalta pienen lahjan, se oli niin ihana että melkein tuli tippa linssiin. Oivaltava ja hauska, ja samalla niin mieltä lämmittävä.

Voi että, tuli melkein itku.

Itku meinasi tulla myös tänään koulussa, kun tehtiin sykeohjattuatreeniä pareittain. Ensin lämmittelyksi reilun 3 km lenkki pururadalla sauvakävellen, ja sitten vaatimattomasti mäkivetoina 4 kertaa sotkanrinne ylös.

Wohoo!

Kotiuduin eilen illalla ja kaivelin täyden postilaatikon tyhjäksi. Mainosten ja laskujen seassa oli odottamani suuri valkoinen kirjekuori Turusta. Voin sanoa että hilppasen jännitti kun sitä revin auki. Pitkään ei tarvinnut kirjettä tavata että pääsi siihen kohtaan jossa sanottiin, Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi, Wohoo! Jes! Jes! Eilen järjestyi kyllä monta asiaa, saatiin asunnon vuokrasoppari tehtyä (siistii! Ihan mahtavien lenkkeilymaastojen läheltä) ja sain jalan oven väliin siihen firmaan jossa kävin työhaastattelussa, en vakivirkaa koska etsivät jo koulutuksen käynyttä henkilöä, mutta keikkaa ja kesäduunia. Ja sitten vielä tuo kouluun pääseminen. Nyt juuri elämä hymyilee.

Enää viimonen rutistus nykyistä koulua, ja sitten onkin edessä muutto ja uudet kuviot. Muutun kolmen lapsen yksinhuoltajasta osaksi perhettä johon kuuluu arkena 4 lasta ja pyhänä 6. Ja saan rinnalle miehen joka on paitsi kannustava, myös vastuunsa kantava. Tuleva koti on tosi siisti, aika uudessa talossa sijaitseva rivarin pätkä, ei ihan niin iso kun olisi voinut toivoa, mutta toistaiseksi näillä tuloilla ei voi kaikkea saada. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut että elämä voisi olla tässä pisteessä.

Nyt aamukahvia naamariin ja aamupalaa, sit koulua kohti. Tänään onkin sitten sykeohjattua harjottelua ja pari on suunnitellut mulle mäkivetoja... Voin sanoa että sen jälkeen pitäs tehdä asiakkaan kanssa kuminauhajumppa niin voi olla että asiakas tekee ja mä vaan ohjeistan...

Muuttopuuhia

Reissun päällä.  Se tarkoittaa että treenit on juoksua ja että blogin päivittämiseen ei ole oikein aikaa, ja se on hankalaakin puhelimella.  Laitanpa nyt kuitenkin lyhyesti kuulumisia.

Työhaastattelu meni hyvin, niin hyvin että kutsui takaisin tapaamaan isompaa jehua huomenna. Pitäkää siis edelleen peukkuja.  Koulusta sen sijaan ei ole vielä kuulunut.. Mutta ihan näinä päivinä...

Olin juoksusta pakkolomalla ja parantelin penikoita ja se toimi.  Nyt olen täällä lenkkeillyt ja juoksu tuntuu taas tosi mukavalta.  Tänään tein yhdistetyn juoksu-kävely-asioidenhoitelu-lenkin.  Kyllä uuteen paikkaan tutustuminen kannattaa ehdottomasti tehdä juoksukengät jalassa. Tän päivän lenkki oli vajaan 10 km ja kaloreita paloi sykemittarin mukaan huikeat 915.  Siinä on jo vähän tekemisen meininkiä.

Vappuna en juuri syönyt ohi dieetin mutta kaksosten synttäriherkkuja kyl maistoin. Kuukautiset alkoi mutta tällä kertaa et tullut tarvetta syödä maailmaa tyhjäksi hiilareista.