Kun omaa kokoa on vaikea hahmottaa

Se on jännä juttu ettei pää pysy mukana muutoksessa. Tiedän että kunto kasvaa, tiedän että olen pienempi, tiedän että minulla on enää 5 kiloa matkaa siihen että olen kevyempi kuin alkaessani odottaa ensimmäistä lastani yli 12 vuotta sitten. Ja tiedän että olen paremmassa kunnossa kuin olin silloin. Ja silti, silti hämmennyn vaatekaupassa, kun koko 42 on suuri.

Tänäaamuna katselin vaatehyllyäni ja pohdiskelin mitä laittaa päälle huomiseen työhaastatteluun. Totesin että ainoat sopivat vaatteet ovat urheiluvaatteita, ainoat hyväkuntoiset vaatteet ovat urheiluvaatteita tai pari juhlamekkoa. Kaikki muut vaatteet on joko kulahtaneita ja roskiin valmiita, tai liian suuria. No, kävin hoitamassa osapäiväduunin pois alta, otin tyttäret mukaan ja suuntasin ensin kirpputorille, ja sitten Myllyyn. Etsin siis arkisia, mutta siistimpiä housuja ja paitoja. Pari kutakin. Tai niin ajattelin. Kirpparilla törmäsin tietenkin juuri oikean kokoisiin ja värisiin converseihin, jotka maksoi 15 euroa. No pakkohan ne oli ostaa. Ja sitten oli toisetkin tennarit, jotka sopi ja maksoi pari euroa, joten nekin lähti mukaan. No entäs ne vaatteet? Löysin shortsit (ei ihan työhaastis kamaa) ja mustat legginssit, jotka nekin ehkä turhan rokit työhaastatteluun. Mutta ne oli niin halvat, pari euroa kumpainenkin, ja sopivat. Joten ne lähti mukaan. Myllyssä kierrettiin likkojen kanssa useampikin vaatekauppa. Alehyllystä nappasin kolmet farkut sovitettavaksi kokoa 42, ja ne oli kaikki suuria. Siis koko 42 on suuri. TÄH? No, oisin yhdet ostanut jos olisi ollut koko 40, mutta se tietenkin puuttui. Onneksi löysin pari M koon paitaa (siis mitä, olen kokoa M??) jotka oli oikein passeleita. Siinä vaiheessa likat alkoi olla sen verran levottomia, että totesin että saan luvan pärjätä niillä housuilla joita mulla on. Pesen ne tänään kuumassa ja kuivatan kuivausrummussa niin jospa ne on ok :D

Kotona syötiin ja levättiin hetki, ja sain tyttäret innostumaan valokuvaamisesta. Kamerakännyllä ei laatu päätä huimaa, mutta sain kuitenkin pari muutoskuvaa aikaan.

Huppari on sama. Housut vasemmalla kokoa 46, oikealla kokoa 42. Ja koirakin on vaihtunut, oikean puolen kuvan koira on eläkkeellä ystävälläni. Kuvien välillä joku 25 kiloa suunnilleen.

Vasemmalla olen lihavimmillani, n. 103 kiloa. Oikealla tänään, 77 kiloa. Koitin valkata samantyyppiset vaatteet, vaikka nuo vasemman kuvan vaatteet on heitetty pois jo aikaa sitten. Koira on sama, mutta kaljuversio uudessa kuvassa. 

Nolojen tilanteiden nainen vai laumanjohtaja?

Vai kenties kuitenkin kumpaakin?

Eilen ajeltiin tyttärien kanssa Raisiosta taas kotiin. Tosin vähän alkaa jo mieli ajatella sen toisinpäin, Raisio on se koti. Mutta kuitenkin, kunnos muutto kuun lopussa tapahtuu niin täällä oleskellaan, hoidetaan koulut ja asiat. Tyttäret meni isälleen ja poika lähti reissuun jo keskiviikkona, joten huomasin että olenkin ihan yksin kotona. Vain koira ja kissa seurana. Tälläistä ei olekaan sattunut yli 7 kuukauteen. Aika kumma olo. No, pyyhälsin ystävän luo juoruamaan, sitten sen jälkeen iltalenkille. Kello oli kyllä enemmän kuin mitä yleensä, mutta mitäs sen väliä kun kukaan ei herättäisi aamulla.

No, en sitten siinä lähtöhötäkässä vaihtanut alusvaatteita, vaan kiskoin vaan lenkkikamat niskaan ja ovesta ulos. Se oli virhe. Kävellessä homma oli vielä ok, joten pääsin jo jonkun matkaa kotoa, mutta voin sanoa että ekan 5 m hölkän jälkeen tajusin miksi ne pitsihörhelöt ei ole tarkoitettu urheiluun. Siinä sitten mietin että jatkanko kärsien vai mitä hittoa teen, kotiinkaan en enää siinä vaiheessa halunnut palata, ajattelin että en varmasti jatka kotoa enää uudelle lenkille. No, eipä siinä sitten. Menin vähän syvemmälle metikköön ja kiemurtelin ulos alkkareistani ja tungin ne taskuun. Kyllä siinä mielessä kävi että nyt jos joku sattuu ohi kulkeen niin jessus notta hävettääs :D mutta luulen ettei kukaan todistanut tätä strippailuani :D Mietin kyllä kahdesti että kerronko tätä täälläkään, mut hei tekevälle sattuu, ja muistakaa, oikeenlaiset alkkarit on tärkee juttu!

No, tästä selvittyäni lenkki sujui tosi hyvin, jalka tuntui kevyeltä ja päätin testailla miten jaksan kilsan juosta, ja tottahan se meni huomattavasti reippaammin kuin normi hölkkävauhtini on, ja sykekin laski tosi nopeasti alas vaikka maasto oli mäkistä. Eli oli kaiken kaikkiaan hyvä treeni. No, olin jo lenkkipolun loppusuoralla, pikkuisen matkaa olisi enää ollut viimeiseen etappiin, kun mutkasta kääntyessä näin että siellä on pari koiraa irrallaan. Ajattelin että käännynpä oman koiran kanssa takaisin ennenkuin ne huomaa, mutta ajatus ei muuttunut riittävän nopeasti teoiksi, koirat bongas meidät ja lähti ihan täyttä kiitoa kohti. Niiden omistaja jäi huutamaan perkelesaatanaa sinne pitkän suoran toiseen päähän, toki huomasin että lähti juoksemaan myös.

No... ei siinä auttanut kuin siirtää oma koira selän taa, irrottaa hihna vyötäröltä että voi hihnan päällä vetää koiriä käkättimeen jos ne yrittää päälle tulla.  Ärjäisin siinä sitten aika uskottavan kuuloisen "EI"n ja pari rumaa sanaa päälle ja koirat hidastikin vauhtia, mutta tulivat kuitenkin. Heiluttelin hihnaa tehden selväksi että turpaan tulee jos ei osata käyttäytyä. Koirat haukkui ja kiersi meitä siinä hetken, itse pidin oman koiran selkäni takana. Oikeastaan en tiedä miten sen tein, koska meillä on erittäin pahasti kesken muiden koirien kohtaaminen lenkillä. Mutta siellä se istui ja ihan hiljaa. Ajatteli vissiin et joo, annanpa mamman hoitaa tän :D No, lopulta tilanne selvisi ihan hyvin, koirien omistaja saapui paikalle ja sai koirat heti käskyn alle, kovin pyyteli anteeksi. Sanoi että nuorempi koira villitsee yleensä niin viisaan vanhuksenkin, isompi koirista oli vasta 10 kk ikäinen. Vasta siinä vaiheessa tajusin että se on dobermanni, eli kovin roturasisti en ole. Omistajansa sanoikin että moni ois säikähtänyt pahasti kun niitä pidetään niin pahoina vaikka sekin koira on kiltti kuin mikä. Juteltiin siinä sitten hyvä tovi, koirista ja narttujen ja urosten eroista. Voin sanoa että en oisi ikinä uskonut miten hienosti tuo mun koira käyttäytyy tommoisessa tilanteessa, se oli kiinnostunut toisista muttei kiskonut tai vouhottaunut. Ehkä joku herne siellä sen nupissa alkaa pikkuhiljaa kasvamaan.

No, jahka siitä sitten selvittiin liikkeelle en voinut kuin hehkua sitä miten hienosti mun koira toimii. Se kulkee hihnassa lenkillä samaa vauhtia mun kanssa (no okei, uroksena se haluaisi merkkailla, mut on kyl oppinut et kun juostaan niin ei ole aikaa) ja se handlasi noin stressaavan tilanteen noin hyvin. Ihan superia!

Joten loppuviimeksi, ihan mahtilenkki! Kotona sitten muistin että mulla ole sykemittarikin käytössä, Aikaa meni lenkillä 1h20 min, josta tosiaan iso osa oli koirien kanssa säätämistä. Kaloreita paloi yli 600, joten senkin kannalta tosi pop!