Kun herää aamulla pirteänä. Vaikkei olisi pakko nousta.

On kyllä joka aamu yhtä hämmentävää kun herää aamulla pirteänä. Jo ennen kelloa. Tai tänään ennen seitsemää, vaikkei mitään herätystä edes ollut. Olen ollut lähes koko ikäni hyvä nukkumaan, tapasin sanoa että voisin helposti nukkua kellon ympäri, ja saan unen päästä kiinni missä vaan. Muistan hyvin myös ajan kun aina väsytti, ihan sama miten pitkään oli nukkunut. Joten minulle tämä pirteys ja se että ei vaan sitten viitsi maata sängyssä kun ei kerran väsytä on aika uusia juttuja. Olen näiden muutosvuosieni, ja varsinkin viimeisen vuoden, aikana todennut että aamulla voi herätä pirteänä. Eikä se edes vaadi 10 tai edes kahdeksan tunnin yöunia.

Kun syö puhdasta, oikeaa suomalaista ruokaa, syö sitä oikeissa suhteissa ja oikeita määriä itselleen, ja mikä tärkeintä, syö sitä säännöllisesti, niin se unen laatu paranee, ja aamulla vaan on pirteämpi. Niinkuin muutenkin päivän mittaan. Jaksaa liikkua, jaksaa tehdä töitä ja jaksaa leikkiä lasten kanssa. Toki liikunta vaikuttaa myös, vaikkei muuta ehtisi kuin käydä koiran kanssa kävelyllä kirpakassa syysäässä, niin se jo vaikuttaa minulla elämänlaatuun parantavasti. Saati sitten kun saa hien pintaan ja endorfiinit jylläämään. Kun elää terveellisesti, pysyy myös terveenpänä. Tänä syksynä minulla on ollut kerran nuha. Ja silloinkaan se ei päässyt kuumeiluksi asti, vaan parani aika pian. Vielä vuosi tai pari sitten sairastin vähän väliä.

Yksi juttu vaan hämmentää vieläkin enemmän. Miten on mahdollista että kun tietää hyvät (ja muistaa huonot) puolet, tietää miten se tehdään ja tietää miten sitä ei voi tehdä, niin sitä silti siitä syömisestään välillä tinkii? Kyllä omaa kehoa, omaa mieltä ja ennenkaikkea sitä omaa jaksamista pitäisi kunnioittaa sen verran että pitäisi kiinni hyvästä ravinnosta ja ruokarytmistä. Mutta ei, olin taas liusunut elämään jossa nämä eivät toteudu ihanteellisesti. Liian vähän kasviksia, ruokaa milloin sattuu, mielihaluja, äkäisyyttä...Ei mitään herkutteluylilyöntejä tai mitään hurjaa painonnousua joka hälyyttäisi. Ihan vaan vetämätön olo ja yleinen "ei kiinnosta" asenne riittivät hälytyskelloja soittamaan. Onneksi hoksasin asian vihdoin, otin siitä kiinni ja nykäisin selkärankaa taas suoremmaksi.

Nyt takana 5 vuorokautta terveempää elämää, ja kroppa ja mieli kiittää. Ja jos se painokin sitten taas laskee niin hyvä, mutta ei ravintoa voi ajatella vaan sen pohjalta että lihooko tai laihtuuko sillä. Se vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan.

Elämä ilman kahvia?

Onko sitä? Puoli vuotta sitten olisin sanonut että ei todellakaan. Olen yksi niistä monista joiden päivä ei vaan käynnisty(nyt) ilman kahvia. Lisäksi kahvia piti saada ruoan jälkeen, iltapäivällä ja illallakin joskus. Vätin ettei vaikuttanut yöuniin, ja se oli vaan niin hyvää. Eikä se edes lihota!

No, mystiset mahakivut sitten aiheuttivat sen että jätin kahvin kokonaan pois. Ajattelin että mikään mihin addiktoituu ja joka aiheuttaa vierotusoireita jos sitä ei saakaan, ei voi olla minulle hyväksi. Ja lisäksi vielä mahakivut, joita kahvi ei ainakaan vähentänyt. Yllätyin siitä että lopettaminen olikin kovin helppoa. Tuli pari tilannetta että teki mieli kahvia ihan kahvin takia, ja pari päivää särki päätä. Mutta ei tullut pakottavaa tarvetta palata kahvin pariin, ja silloinkin kun teki sitä mieli ajattelin vaan etten tahdo takaisin koukkuun.

Toki korvasin kahvin teellä, mikä sekin sisältää kofeiinia, että ihan täysin en koukusta ehkä päässyt. Mutta olen pyrkinyt siihen että juon mustaa teetä vain aamuisin, päivällä sitten vihreää tai valkoista, ja illalla jos haluan teetä, juon kamomillaa. Tuntuu sopivan minulle. Illalla väsyttää, mutta hei, niin pitääkin! Silloinhan sitä pitää mennä petiin ja nukkua sikeästi aamuun asti.

Olen ollut huomaavinani että olen rennompi ja iloisempi. Tiedä siitä sitten, mutta mahdollisesti johtuu kahvin jättämisestä. Enkä tosiaan kaipaa sitä että päätä alkaa särkeä heti jos edellisestä annoksesta on kulunut liian pitkä aika. Joten taidanpa jatkossakin pärjäillä ilman kahvia.

Tosin mielessäni kyllä heräsi kysymys siitä, että jos kahvin jättäminen on noin helppoa, niin miksi herkuttelun jättäminen (eli sokerista luopuminen useammissa muodoissaan) ei ole? Nimimerkillä olen nyt koittanut siivota ruokavaliota taas parempaan ja terveellisempään suuntaan, mutta heikoin tuloksin... Onks kukaan ylimääräistä selkärankaa nähnyt? Mun oma on hukassa...

Epäonnistuminen haisee

Mulla on ollut jostain syystä viimeviikot tosi epäonnistunut olo. Pahinta on, etten oikein tiedä miksi, enkä saa rikottua sitä negatiivisten ajatusten kehää, vaikka tiedän että tietyllä tavalla toimimalla vain pahennan asioita. En tiedä onko kyseessä epärealistiset odotukset ja sitten pettyminen kun niihin ei ylläkään, vai jokin hormonaalinen älykääpiökohtaus. On aivan idiootin hommaa sättiä itseään ja moittia itseään kaikesta mitä ei ole tehnyt, varsinkin kun samalla on tehnyt todella paljon. Hoitanut lasten kouluunlähtemiset ja välipalat ja ruoat ja siivoillut kotona, käynyt töissä ja lenkittänyt koiran. Pessyt pyykit ja vaihtanut lakanat ja ollut lapsille läsnä, valvonut läksyt ja kammannut tukat aamuisin poninhännälle.

Mutta silti mielessä pyörii vaan kaikki mitä en ole tehnyt. En ole käynyt salilla. En ole käynyt juoksemassa (nyt kun ehkä taas pystyisin, niin missä motivaatio??). En ole jumpannut kotona. En ole syönyt oikein. En ole tehnyt PT hommiani ollenkaan niin hyvin kuin pitäisi, vaikka ne vapaaehtoishommia onkin. Kotona ei todellakaan näy kaikki se siivoilu, pyykkäys ja tiskaus. Kämppä on ihan yhtä räjähtänyt siivosin tai en. En ole laihtunut grammaakaan, en varmasti. Ja kärsimätön minä tahtoo jo sinne maaliviivalle. Eikä tajua että kiirehtimällä tulee vaan stressi ja stressisyöminen, ja sitten voikin taas syyllistää itseään lisää kun syö väärin. On vaikea olla iloinen ja positiivinen jos mielessä pyörii vaan että on huono äiti, huono äitipuoli, huono (avo)vaimo, huono PT ja huono laihduttaja. Ainoa asia joka sujuu juuri nyt on työt. Olen hemmetin hyvä työntekijä.

Olen taantunut takaisin johonkin epäsäännöllisen syömisen ja hiilarihötön maailmaan. Eikä se tunnu ollenkaan mukavalta, eikä kivalta, eikä omalta. Haluan sieltä pois. Ja kukaa muu kuin minä itse ei voi minua siitä itsesyytöksen suosta nostaa.

Mutta itselleen pitää olla rehellinen. Tälläistä se entisen sohvaperunan ja tunnesyöpön elämä on. Kun olonsa tuntee pahaksi niin yhtäkkiä huomaa tuhonneensa litran jäätelöä ja seuraavana hetkenä pussillisen irtokarkkeja. Mutta ei maailma siihen kaadu. Ei 26 kiloa palaa korkoineen yhden heikon hetken (tai heikon jakson) takia. Elämä jatkuu ja se elämä mikä mulla on ei sisällä sokeria ja sohvalla makaamista. Ei ainakaan usein.

Mutta silti, tarvitsen potkun persuuksille. Ja se potku tuli nyt sopivasti syyskroppahaasteen muodossa. Haastan itseni syömään ohjeen mukaan ja suoriutumaan liikunoista, ja jo on kumma jos ei olo kohene kun ruokailut taas järkeistyy.

Kesä on kesä vaikka ei aurinko paistaisikaan

Avopuoliso oli kovasti tilaillut helteitä tälle viikolle, kun hänellä on loma. Vaan toisi kävi, helteitä ei sen yhden jakson jälkeen ole näkynyt. Minua itseäni vähän naurattaa ihmisten RIP kesä päivitykset facebookissa, mihinkäs se kesä ja kesäloma tästä muka katoaa, vaikka vähän vettä satelisikin. Muutenkin helle on aivan yliarvostettua, 22 astetta alkaa olla ihan maksimi missä voi vielä elää ja olla. Tälläinen sateisempi kesä käy mulle oikein hyvin.

Eilen vietettiin oikein mukava kesäinen lomapäivä reissun päällä, mustikkapiirakkaa ja mansikkakermakakkua kahvilla ja ihanaa kesäistä jauhelihakeittoa päivälliseksi. Välissä vähän koiran kanssa kävelyä ja maisemien ihailua, sekä rauhallista illan istumista. Se on kiva tunne kun joskus voi vaan huokasta ja todeta ettei ole kiire minnekään.

26 kiloa pudotettu, viidestä kymmeneen kiloa edessä

Sain myös kokeilla ampumista, sekin oli aika kivaa hommaa, osuin jopa maalitauluun. Alkuun kyllä vähän hirvitti, mutta sen verran maalta olen että tiedän ettei tuommoisella aseella ja panoksilla kovin isoa jälkeä saisi kenenkään nahkaan, niin uskalsin sitten reippaasti kokeilla. Olen vahvasti sitä mieltä että kaikkea pitää uskaltaa kokeilla. Ehkä nyt kaikkista hurjimmat jutut voi jättää sellaisille joita ne todella kiinnostaa, mutta itseään pitää haastaa ja tehdä asioita joihin ei ole ihan varma pystyvänsä. Silloin tulee niitä parhaita onnistumisenkokemuksia. Entinen minä ajatteli usein, todella usein, etten pysty. En osaa, en voi, olen liian lihava, olen liian vanha, olen liian huonossa kunnossa... Tekosyyt oli loputtomat. Nykyinen minä ajattelee että pirkule minäpä testaan, sittenhän sen näkee miten käy.

Aamulla ennen reissuun lähtöä kävin tekemässä päivän juoksutreenit. Jostain syystä nyt ei oikein meinanut sujua. En tiedä miksi, mutta tahti oli hidas alusta alkaen. Sain tehtyä rullailut, mutta sitten alkoi kantapää vaivaamaan niin että lopulta päädyin kävelemään kilometrin verran mitä kotiin vielä oli matkaa. Kylmäystä jalalle kantapäästä akillesjänteen kautta polveen ja lopulta vielä etureiden lihaksille ja lonkallekin, koko jalan hoito ja rentouttelu tuntui auttavan. Pitää nyt seurailla vähän tarkemmin tuota jalkaa, se on se meikäläisen heikompi jalka, joten tuli ostettua salikortti varmasti aika kreivin aikaan.. Lisääntyneet treenit varmasti pistävät kropan tiukille, kun tuota ylimääräistä painoakin on vielä jäljellä.

Nyt nautiskelen aamupalan loppuun, hörpiskelen kahvini, ja valmistaudun kiireiseen päivään. Jahka koiran saa lenkitettyä niin edessä on PT hommia sekä sitten illalla avustajan duunit, joten päivä voi venähtää. Mutta kun syö hyvin, jaksaa hyvin!

Ruokavalio jossa mikään ei ole kiellettyä?

Eihän sellainen voi olla terveellinen? Terveellistä on kaikki mauton ja mielikuvitukseton, ja kaikki hyvä ja herkullinen on epäterveellistä. Syödäkseen terveellisesti pitää kieltää itseltään sokeri, tai voi, tai molemmat. Herkuttelu ei ole sallittua, ja mitä enemmän puputtaa pelkkää lehtivihreää, se parempi? Kalorimäärä pitää laihduttajan rajoittaa tosi alhaiseksi, ja nekin vähät pitää saada pelkästä rasvattomasta kanasta ja kurkusta. Ja lisäksi pitää liikkua kuin mielipuolinen, ja jos ei aamulla lenkki kulje ilman aamupalaa niin kaikki on menetetty.

Ei. Ei näin.

Olen ollut tällä matkallani kohti tasapainoista minuutta nyt jo yli kaksi vuotta (tai koko elämäni, riippuu miten sen nyt sitten haluaa määritellä), ja voin sanoa että matka ei ole ollut helppo. Enkä ole vieläkään maalissa. En usko että tulen koskaan olemaakaan, haluan aina tietää lisää, tuntea itseni paremmin ja kehittyä jollain saralla elämässäni. Mutta nyt olen sellaisessa mukavassa pisteessä, että olen oppinut olemaan hyvä ystävä itselleni. En rankaise itseäni turhista, en mollaa itseäni, mutten myöskään valehtele tai kannusta haitallisiin tai epäterveellisiin ratkaisuihin. Olen kannustava ja positiivinen kun sitä tarvitaan, ja kuuntelen itseäni.

Joskus ei vaan jaksa, ja silloin hyvä ystävä halaa ja sanoo että huomenna sitten mennään yhdessä. Ja joskus tekee mieli mättää ruokaa naamariin, ja hyvä ystävä kertoo vakavana että tämä ei ole terveellistä, ja että joudumme juoksemaan näitä kaloreita lenkillä vielä ensi viikollakin, ja sitten tulee samalle karkkipussille. Ja sitten seuraavana päivänä todella pakottaa sinne lenkille ja aina kun alkaa väsyttää muistuttaa siitä että sen siitä saa jos ensin juhlii synttäreitä täytekakun ja keksejen merkeissä ja sitte illalla vielä kiskoo puolilevyä suklaata ja 1/3 pussillista maissilastuja juustokastikkeella ja lakritsipussin jämät. Ja vaikka sitä hyvää ystävää tekisi mieli silloin kiskaista oikealla koukulla lättyyn, niin kuitenkin arvostaa sitä että se ystävä sanoo suoraan, ei valehtele, ei kaunistele, muttei myöskään koita saada sinua tuntemaan itseäsi huonommaksi kuin oletkaan. Sellainen ystävä kuin haluat olla muille, sellainen sinun pitäisi olla myös itsellesi.

Maailma ei kaadu siihen yhteen mässypäivään. Laihdutus ei kaadu siihen. Ei ruokavaliosta tullut taikaiskusta epäterveellistä vaikka söikin sokeria ja rasvaa. Oleellisin ero entiseen on se että se jäi siihen yhteen päivään. Toki eilenkin teki sitten mieli kaikenlaista, mutta ei ollut mikään pakko kuunnella niitä mielihaluja. Olin vähän pahalla päällä enkä oikein tiennyt itsekään miksi, näin jälkikäteen voisin ajatella että kroppa huuteli sokerin perään. Ennenvanhaan olisin hakenut sitä parempaa tuulta karkkipussilta, nyt mies passitti lenkille. Ihana mies. Niin fiksu.

Kalorivaje toki on tarpeellinen jos on tarve laihtua. Mutta sen ei tarvitse olla suuri, koska no, nopeat tulokset on tosi kivoja, niin kauan kuin ne kestävät. Mutta todennäköisyys sille että ruokavalio pettää ja motivaatio lopahtaa kasvaa samaa tahtia kuin kalorivajekin. Se riippuu sitten täysin ihmisestä kuinka paljon kestää sitä kituuttelua. Itsestäni voin sanoa etten todellakaan paljoa. Enkä suosittele kenellekään joka pudottaa painoa pysyvästi (kilpaurheilussa painoluokkia varten laihtuttavat on sitten asia ihan erikseen, ja siihen en puutu nyt ollenkaan). Hitaasti mutta varmasti on hyvä motto painonsa kanssa kamppaileville. Maltti on valttia on toinen oikein hyvä. Kärsivällisyys on hyve... Jne.

Ja mitä liikuntaan tulee, ei sillä ole suoraan juurikaan tekemistä laihtumisen kanssa. Ruokavalio laihduttaa. Ruokavalio lihottaa. Voin luvata että liki jokainen (tavallinen ihminen/kuntoliikkuja, kilpaurheilijat on taas oma lukunsa) pystyy lähes huomaamattaan syömään sen verran enemmän vuorokaudessa, mitä kulutti liikkuessaan, eli pelkästään liikuntaa lisäämällä on vaikea laihtua. Mutta epäsuorasti liikunta vaikuttaa sitten sitäkin enemmän. Mutta sen pitää olla kivaa. Jos liikunta ei ole kivaa, on sen hyödytkin paljon pienemmät. Fysiologiset hyödyt toki pysyvät samoina vaikkei liikunnasta nauttisikaan, mutta miksi pitäisi kiusata itseään? Sen sijaan jos se on kivaa, tulee sitä helpommin jatkettua silloinkin kun ei niin huvittaisi. Etsikää siis laji joka tuntuu mukavalta. Oli se sitten samoilua metsässä, kävelyä, pyöräilyä, uintia, kuntosalia, ryhmäliikuntaa, kotijumppaa, juoksua... Kaikille löytyy varmasti jokin omalta tuntuva juttu. Pitää vaan uskaltaa kokeilla, ja jättää "en mä kuitenkaan" alkuiset lauseet kotiroskikseen.

Ja mitä tulee siihen että aamulla pitäisi lähteä lenkille ilman aamupalaa. Voihan sitä kokeilla. Kai se joillekin sopii, eikai sitä muuten niin hehkutettaisi. Itse en siihen pysty, tarvin ruokaa tai vedän koiran solmuun ekassa mutkassa kun se vetää, olen huonolla tuulella ja äreä, ja virta vaan kertakaikkiaan loppuu kesken. En myöskään ole saanut mitään oikeaa, tieteeseen perustuvaa näyttöä siitä että se oikeasti kuluttaisi jotenkin enemmän kuin sama lenkki aamupala mahassa. Olen opiskellut fysiologiaa, liikuntafysiologiaa, ravitsemustieteitä sisältäen liikuntaravitsemusta, eikä missään opinnoissa olla todettu että siitä olisi konkreettista hyötyä. Toki se antaa aineenvaihdunnalle potkua että käy lenkillä aamulla, mutta sen se tekee vaikka olisi syönytkin. Ja kun en usko itsensä rääkkäämiseen ja liikunnan kurjuuteen, vaan nautinnollisuuteen ja liikunnan iloon, niin en vaan suostu lähtemään lenkille tyhjällä vatsalla.

Millainen sitten on terveellinen ruokavalio? Yksilöllinen. Se on jokaiselle erilainen. Yhtä hyvää kaavaa kaikille ei vain ole. Yhdelle sopii vähähiilarinen, toiselle ei. On kasvissyöjää ja lihansyöjää, ruoka-aineallergisia ja erilaisia mieltymyksiä. Yksi kuluttaa vuorokaudessa nippanappa 1300 kcal, toinen 2800 kcal. Molemmille ei mitenkään voi tehdä samaa ruokavaliota. Monipuolinen. Liian yksipuolinen ruokavalio on tylsä ja vaikea noudattaa pysyvästi, eikä siitä saa kaikkea mitä keho tarvitsee toimiakseen ihanteellisesti. Salliva. Ei pidä kieltää itseltään mitään ehdottomasti, koska jos ajattelee vaan että ei saa syödä jotain, se jokin on kokoajan mielessä, ja lopulta ratkeaa sen syömään. Niin ihmismieli vaan toimii, se ei tee kenestäkään epäonnistujaa, vaan silloin ruokavalio on epäonnistunut. Budjettiin sopiva. Sillä mikään ei ole niin helppoa kuin todeta, ettei ole varaa syödä terveellisesti. Ruoka on kallista. Mutta terveellisen ruokavalion voi toteuttaa pienelläkin rahalla. Ja lopulta kysymys on siitä mihin rahansa sijoittaa.

Forget the fitness feel the fatness.

Hiilari ja rasvaöverit. Ja suola. Ja kahvi. Olen mättänyt tänään niin paljon herkkuja, että voin sanoa ettei tee mieli ajatellakaan mitään muuta kuin oikeaa ruokaa. Ja sitäkään ei saisi uppoamaan juuri nyt. Nilkat on turvoksissa ja maha on pinkeä, olo tukkoinen ja päässä humisee. Nyt ei tarvikaan ennen juhannusta sitten herkutella, sain tarpeekseni. Kiitos nam. Tosin veikkaan etten vetänyt herkkuja yhtä paljon kuin olisin vuosi sitten upottanut. Jotain positiivista muutosta on tapahtunut, en tiedä johtuuko siitä ettei tarvi enää syödä kuin viimeistä päivää kun ei ole henkistä tarvetta, vai onko mahalaukku vaan pienentynyt :D Mutta hyvä näin. Nyt on mukava palata taas terveellisen ruokavalion pariin.

Tuli sitä toki pikkuisen jumpattuakin. Annoin siskolle lahjaksi kahvakuulan, joten näytin sitten myös muutamia liikkeitä hänelle joita voi kotosalla tehdä. Lisäksi tuli tehtyä oman tyttären ja äidin kanssa muutamia liikkuvuustestejä ja leikittyä rapukävelyllä ja kyykyillä.

Maailmaakin parannettiin, on nuo siskot vaan aika aarteita. Ja pikkuveljen poikakin kävi mummolassa kylässä vanhempineen, ihan mahtava pikkutyyppi. Vauvat <3

Leipomaankin pääsin pitkästä aikaa. Tuli siskolle luvattua turvepaloja (eli mokkapaloja pikkuisen perinteisestä poikkeavalla reseptillä) joten niitä sitten piti tehdä. En halunnut paitaa sotkea eikä essua ollut, mutta ei se mitään, nerokas tyttäreni keksi että muovipussista tulee hyvä essu. Pohja vaan leikattiin auki, kahvojen ala osaa vähän laajensin että oli helpompi pukea, ja sit vaan muovipaita päälle :D Hyvä oli ja jopa mahtui mun päälle, mitä en olis ihan heti uskonut.

Pitsaperjantai ja salivierotusoireita

Eilen tehtiin murun kanssa pitsaa. Söin koko ison pitsan, nautinnolla ja hyvällä omallatunnolla. Nautiskelin oikein, itsetehty pitsa on kyllä herkkua. Mutta sitten siinä mahan vieressä sohvalla pötköttäessä muistin kyllä miksi en enää toimi noin useammin. Maha oli pinkä ja olo ähkyinen. Kyllä kunnon iso iltapalasalaatti voittaa pitsaperjantain.

En ole ollut viikkoon salilla. Alkaa olla semmoinen olo että ratkean saumoistani. Eilen oli vesijumppaa, mutta eihän se nyt mitenkäänpäin toimi korvikkeena. Mutta pakko sanoa että nyt ymmärrän paremmin mitä ope tarkoitti sillä että joskus on hyvä pitää kevyempi viikko, että herää nälkä treenata. Mulla todella on herännyt nälkä, en malta odottaa että pääsen maanantaiaamuna salille. Ja toki samalla tuo lonkka on toipunut, enää ei ole särkenyt ollenkaan. Uudella innolla heti maanantaista siis salille, kokeilemaan miltä se rauta nyt tuntuu.

Tulevaisuus on ollut viimeaikoina aika paljon mielessä, millon mietin jatko-opintoja miltäkin kannalta. Kovin pitkät opinnot ei välttämättä kiehdo, haluaisin kuitenkin päästä jo ihan työelämässä uraa luomaan ja leivän syrjään kiinni. Mutta katsellaan nyt, kun pitää silmät auki ja vaihtoehdot avoimina niin tiedä mitä vielä tulee vastaan.

Myös painonpudotuksen tavoitteet ja aikataulu on ollut mielessä, ei sillälailla epäterveen fanaattisesti kuin joskus, mutta sillälailla että olen laskeskellut mikä se mun painoni voisi realistisesti olla jos tähtäisin vaikka 25 % rasvaprosenttiin. Matikkaahan se vaan toki on ja tosielämä voi olla toisenlainn, mutta jos saisin rasvatonta massaa kasvamaan muutaman kilon (siis ajan kanssa, en tod. oleta että se nousisi nopeasti, nyt pitää muistaa että mä teen tätä lopun ikää, enkä odota pikaratkaisuja) ja tähtäisin tuohon edellä mainittuun rasvaprosenttiin joka musta ainakin tällä hetkellä tuntuu aika hyvältä koska kuten olen monesti ennenkin maininnut, pidän siitä että nainen on pehmeä, ja olen isopovinen jo luonnostaan, niin sillon mun tavoitepainoni olisi n. 70 kiloa. Joten olen ollut alusta alkaen aika oikealla tiellä. Vaikka tiputtaisi ihanneprosentit 20% niin paino olisi n. 66 kiloa. Joten aika hyvin olen osannut asiaa arvioida ilman tuota kehonkoostumusmittaustakin, vaikka se sitten varmisti tuon tämänhetkisen rasvattoman massan painon. Nyt koitan päästä alle 80 kilon valmistumiseen mennessä, sopivan hidas tahti kun matkaa on alle 2,5 kiloa, ja valmistun toukokuun 29. päivä.

Haasteeksihan tässä muodostuu se, että miten pystyisi laihtumaan samalla kun lihasmassa kasvaa. Käytännössä taitaa mennä niin että se rasvatonmassakin aina pienenee, kun ollaan miinuskaloreilla. Mutta riittävän hidas tahti ja kova treeni ainakin auttaa asiaa, ja jahka paino alkaa olla tavoitepainoa liki niin sittenhän voi lisätä vähän kaloreita ja siirtää fokuksen siihen lihasmassaan.

Liikunnallisia tavoitteitakin olen pohdiskellut, vaikka edelleen olen niiden suhteen vähän hakusessa. Mutta nyt ajattelin ottaa alkuun tavoitteeksi cooperin testistä tuloksen Hyvä, (mikä on mulle jo aika hankala saavuttaa, mutta koitan nyt tsempata) ja toisena tavoitteena saada penkistä nousemaan 50 kiloa. Se tuntuu nyt tosi isolta, mutta käytännössä pitäisi olla ihan mahdollinen kohtuullisessa aikataulussa, kun nyt nousee jo 40 kiloa. Eihän se ole kuin vitosen kiekot lisää... jep jep... No, eipä tavoitteessa ole järkeä jos sen saavuttaminen olisi liian helppoa :D

Millainen on hyvä ruokavalio?

Lueskelin tuossa tätä blogia: miinuskolkyt ja aloin pohtimaan ruokavalioasioita jälleen. Itselleni aihe on useammastakin syystä ajankohtainen. Ensinnäkin laihdutan, tai no, säädän elämäntapoja siten että paino putoaa pikkuhiljaa, joten ruoka on mielessä. Lisäksi treenaan, joten haluan saada kehoni tarvitsemat rakennuspalikat ruoasta, en purkista. Olen äiti, joten lasten ravitsemus on minulle tärkeä asia. Teen ruokavalion myös harjoitusasiakkaalleni, ja vielä kaiken kukkuraksi opiskelen ravitsemustieteitä. Ravitsemus ja ruokavaliot on siis monellakin eri tasolla minulle tärkeä ja kiinnostava asia.

1. Hyvää ruokavaliota on helppoa noudattaa

Olen ollut nuorena perunaa ja leipää puputtava sokerihiiri, meillä kotona ei juuri muuta ollut tarjolla, ja kotoahan ne ruokailutottumukset opitaan. Sokeri ja rasva eri herkkujen muodossa on aina maistunut hyvin. Liikunta sen sijaan ei ole ollut oikein mun juttu. Joten ei ihme että ylipaino on koko aikuisiän seurannut mukana enemmän tai vähemmän. Reilu parikymppisenä sitten hurahdin karppaukseen. Aloitin atkinsin induktiolla, jossa hiilarimäärät on hyvin vähäiset, ja siitä sitten pikkuhiljaa asiasta lukien ja sitä opiskellen löysin itselleni sopivan tavan syödä. Laihduin 72 kiloiseksi nopeasti, ja oloni oli todella hyvä. Olin pirteä ja reipas. Olin täysin vakuuttunut siitä että hiilarit on kaiken pahan alku ja juuri. Ja olen kyllä edelleen kallellaan vähähiilihydraattisen ruokavalion puoleen. Mutta syystä tai toisesta en pystynyt karppina pysymään. Repsuilin takaisin vanhoihin tottumuksiin, ja viimeisenä niittinä sain kaksi tytärtä kahden vuoden sisään. Paino nousi reippaasti. Sen jälkeen koitin useita kertoja aloittaa karppausta uudelleen, mutta enää se ei ollutkaan niin helppoa. Jokainen uusi yritys vei minua kauemmas halutusta lopputuloksesta. Sai minut uskomaan että vika on minussa ja itsekurissani, ja että en vaan pysty laihtumaan. Välillä paino tasaantui ja laski, välillä taas nousi. Joten oli ruokavaliosi sitten millainen tahansa, jos sen noudattaminen tuntuu vaikealta useammin kuin helpolta, on syytä tehdä siihen muutoksia. 

2. Hyvä ruokavalio vie sinut tavoittettasi kohti

Jos haluat laihtua, tulee ruokavalion viedä sinua kohti keveämpää olemusta. Jos haluat lihasmassaa, enemmän rasvaa kehoon tai tuntea olosi pirteämmäksi tai päästä eroon vatsavaivoista, tulee ruokavalion toimia noita päämääriä kohti. Itse haluan keventyä, joten kaloreita on rajoitettava. Ikävä kyllä kukaan ei ole edelleenkään pystynyt kumoamaan sitä tosiasiaa, että laihtuakseen on syötävä vähemmän kuin kuluttaa. On toki hyvin yksilöllistä kuinka paljon kukakin kuluttaa, mikä on ihantellinen kalorivaje ja koska kalorivaje on liian suuri, mutta vaikka kuka ihmedietin kehittäjä tahansa väittäisi että syömällä tiettyjä ruokia voit unohtaa kalorit, on hän vaan yksinkertaisesti huijari joka haluaa hyötyä hyväuskoisten ja ihmeratkaisua etsivien, epätoivoistenkin ihmisten halusta laihtua helposti. Ei niitä kaloreita ole mikään pakko kokoaikaa laskea, eikä niiden todellakaan tarvi hallita elämää. Jotkut voivat vallan mainiosti laihtua vaikkeivät koskaan laskisi yhtäkään kaloria. Mutta jos et laihdu vaikka tahtoisit, niin ensimmäinen syntipukki ei ole se mitä syöt, vaan se miten paljon syöt. 

3. Hyvä ruokavalio antaa sinulle tarvitsemasi

Ihmisen keho on monimutkainen, mielenkiintoinen ja yksilöllinen juttu. Sitä on tutkittu paljon, ja paljon on myös selvillä sen suhteen miten keho eri ravintoaineita energiaksi muuttaa. Se energia jota keho ei käytä polttoaineeksi, varastoidaan lihaksiin, sisäelimiin ja loput sitten ihon alaiseksi rasvaksi. Ja tämä pätee ihan kaikkeen energiaan, keho ei erittele sitä onko ylimääräinen tullut hiilareiden, proteiinien vai rasvan muodossa, vaikka toki nämä kolme hieman eri reittejä energiaksi päätyvätkin. Keho tarvitsee myös muita ravinteita, vitaminiineja, kivennäisaineita. Jos annat kehollesi sen mitä se tarvitsee, ja riittävästi sitä mitä se tarvitsee niin jaksat paremmin ja mielihalut syödä kaikkea muuta epäoleellista vähenevät. Viralliset ravitsemussuositukset on ihan oikeasti hyvä ohjenuora siihen miten ihmisen kannattaa syödä. Yksilön ravitsemusneuvontaan ne eivät sellaisenaan sovellu, eikä niitä siihen ole myöskään tarkoitettu, mutta pääpiirteittäin ne osuvat kyllä kohdalleen. Jokainen voi sitten soveltaa niitä itseensä, muuttaa suhteita omaa päämääräänsä kohti ja mieltymyksiään kuunnellen. Uusimmat suositukset ovat aika kaukana 2000-luvun alun leivänpuputus-rasvakammo suosituksista, joten jos virallisista suosituksista tulee sinulle mieleen leipä ja vähärasvaisuus, voisi olla syytä käydä lukaisemassa uudet suositukset vaikkapa täältä. 

4. Hyvä ruokavalio kestää loppuelämäsi ajan

Hyvä ruokavalio ei ole kuuri. Se ei ole parin viikon, parin kuukauden tai parin vuoden mittainen. Se kestää koko elämän, se muuttuu, se elää ja muokkautuu tarpeidesi ja tavoitteesi mukana. Se on osa elämää, ei erillinen asia. Siihen kuuluu myös herkuttelu ja lipsahduset epäterveellisen puolelle, mutta vain vähissä määrin. Se on salliva, se ei kiellä sinulta mitään, mutta se ohjaa elämääsi siihen suuntaan johon toivot pääseväsi. Se pitää sinut terveempänä ja tyytyväisenä. Oli se sitten vähähiilarinen, vähä rasvainen, kasvis- tai sekaruokavalio, sen pitää tuntua sinusta hyvältä, omalta, miellyttävältä. Jos ruokailu on taistelu, ei ruokavaliota pysty noudattamaan loppuelämää. Se mikä sopii naapurille, kaverille tai toiselle bloggaajalle, ei välttämättä sovi sinulle. Joten...

5. Hyvä ruokavalio on ennenkaikkea yksilöllinen.

Löysäilyviikonloppu

Reissattiin mukuloiden kanssa 300 km miesystävän ja hänen lapsiensa luo, ja tiesinkin jo ennakkoon ettei ruokavaliosta siellä samallalailla pidä kiinni. Kun on vähän ns. toisen ruoissa, eikä ole itse täyttänyt kaappia niin on heti epävarmempi olo syömisistä. Tosin mies kyllä tietää mitä meikä syö, melkeen paremmin kuin minä itte :D Joten nälkää ei tosiaankaan tarvi nähdä. Tuo autolla ajaminen vaan helposti tekee sen että tulee sitten syötyä ns. ruokalistasta ohi, ja piti mun nyt puolikas laskiaspullakin maistaa, kun tänään niitä lapsille leivoin.

Mutta enpä mä jaksa tälläsistä ressata, parin päivän lepsummat ruokailut ei mun elämäntaparemppaani kaada :)

Perjantaina jumppailtiin taas aika urakalla, ja eniten kropassa tuntuu potkunyrkkeily. Ensin tuli kipeeksi takareidet, sit etureidet ja pohkeet ja tuossa eilen sitten hartiat, selkä ja vatsalihaset. Aikas kokonaisvaltainen treeni... En ees muista onko mulla koskaan ollu hartioissa lihakset kipeänä, jumissa ne on kyllä olleet, mutta että tätä hyvää kipua.. Ihanaa! 

Tänään ajattelin ehtiä tekemään viä kotona jonkun cardiojumpan, ja huomenna ennen koulunalkua salille. 

ravinto ja ruoka ja syöminen.

Terveellisen ravitsemuksen tärkeydestä kuulemiselta ei varmaan ole kukaan välttynyt. Kaikki me periaatteessa tiedetään miten pitäisi syödä, vähärasvaisesti, paljon kasviksia ja vihanneksia, jonkun verran hedelmiä ja marjoja, täysjyväviljoja, kalaa, vähärasvaista lihaa. Lautasmallin on nähneet varmaan kaikki ja herkkujen ja valmisruokien vaarallisuuskin on tiedossa. Mutta kuinka moni ihan oikeasti on ottanut selvää miksi meidän pitäisi syödä niinkuin viralliset ravintosuositukset suosittelevat? Monelle vastaus on paino, välttääkseen painon nousua tai laskeakseen jo noussutta painoa. Mutta painonhallinta on loppujenlopuksi aika pieni syy syödä ns, oikein. Toki oikea ravitsemus usein johtaa sopivaan painoon, mutta voi syödä terveellisesti vaikka saisikin energiaa omaan kulutukseensa nähden liikaa tai liian vähän. Ja jos ainoa syy syödä jonkun itselle vähän vaikealtakin tuntuvan tavan mukaisesti on paino, en usko että tulokset ovat välttämättä kovin hyviä. Jos ei tiedosta sitä mitä ravinto oikeasti meille merkitsee, on huomattavasti paljon helpompi sortua pikadietteihin tai noudattamaan jotakin netissä kulovalkean tavoin etenevää muotidiettiä, joilla ei saada pysyviä tuloksia.

Totuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi asia. Viralliset suositukset ovat hyvä lähtökohta, mutta niitä ei voi soveltaa yksilön ruokavalion suunnitteluun. Ihminen kun on yksilö, ja niin energiankulutukseen kuin ravintoaineiden tarpeeseen ja imeytymiseenkin vaikuttaa todella moni asia. On hyvä hankkia itselleen jonkinlainen perustietämys ravitsemuksesta, jotta voi sitten netin informaatioähkyä aiheuttavista tiedoista poimia ja soveltaa itselleen sopivan ruokavalion. Parasta olisi tietenkin saada ammattilaisen tai muuten asiaan hyvin perehtyneen ihmisen juuri sinulle suunnittelema ruokavalio, mutta käytännössä se ei ole likikään aina mahdollista. Itse olen onnekas kun mieheni on asiaan perehtynyt ja suunnitellut minulle ruokavalion jota voin noudattaa nyt kun itse vasta opiskelen alaa.

Keho tarvitsee energiaa ja tiettyjä ravintoaineita voidakseen hyvin, toimiakseen optimaalisesti ja pysyäkseen terveenä niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäyksellä. Kun syö riittävästi, löytää itselleen sopivan ruokarytmin ja koostaa ateriat monipuolisesta, mahdollisimman puhtaasta, vähän käsitellystä ja ravinnerikkaasta ravinnosta, ei ihan kamalasti voi mennä mönkään. Syömisestä tulee melko helppoa, ja mielihalut vähenee.

Kunnes tulee sitten se MUTTA. Se itse syöminen ei sitten kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Milloin rytmi sekoaa töiden, harrastusten, juhlien tai lomien takia, milloin tulee syötyä liian vähän ja napostelun himo iskee, tai sitten vaan on viikko ennen kuukautisia ja hemmetti että tekee mieli vetää kuvun täydeltä herkkuja. Nimimerkillä tää viimenen viikko on ollut aivan tuskaa ruokailujen osalta.

Liikuntaa olen saanut paljon, ja olen nauttinut siitä todella hurjasti mutta ruokailut... Se alkoi risteilystä, sen jälkeen oli vaikea syödä oikein. Sitten oli Runebergin päivä ja koulussa oli jälkkärinä runebergintorttu, jota en pystynyt välttämään. Rahat on vähissä joten ei ole tullut ostettua kotiin riittävästi hedelmiä ja kasviksia, ja himot syödä kaapit tyhjiksi ihan kaikesta on valtavat. Aivan kamala olo. Puntari näyttää plussaa, enkä tiedä johtuuko se liikunnasta, syömisestä vai lähestyvistä kuukautisista, ja vituttaa ja huomaan itsessäni halun vähentää ruokailua. Mutta sitä en vaan VOI tehdä, koska sitten ainakin sorrun vanhoihin tapoihin ja alan syömään taas mitä sattuu. Huoh.

Nyt lienee parasta viskata puntarilla vesilintua, purra hammasta kassalla kun täti kertoo miten kallista terveellinen ravinto onkaan, ja syödä paljon. Kasviksia. Ja liikkua siitä ihanasta liikkumisen ilosta.

Flunssan kourissa

Mulla on nyt ollut kova yskä koko tämän vuoden. Viime viikolla se alkoi mennä keuhkoihin, hengittäminen tuntui ahdistavalta ja yskä tuli jostain hyvin alhaalta. Lääkärissä käynti kuitenkin kertoi ettei mitään voi tehdä, koska kyseessä on virus. Oireita voi lievittää, ja muuten on vaan kärsittävä. Sitten nousi kuume. Poissaoloja koulusta tuli aivan liikaa omaan makuun, mutta onneksi pystyin kuitenkin opiskelemaan avoimen verkko-opintoja, jotka liippaavat erittäin läheltä tuota koulun aihealuetta (koulussa jonkunverran on ravitsemusta tulossakin, olen sitten siinä vaiheessa muita edellä) ja joka kovin minua kiinnostaa.

Kummallista tässä sairastaessa on ollut se, että yleisvointi on ollut kuitenkin kohtuullisen hyvä, ja mitään haluja alkaa mässäillä ei ole ilmennyt. Tajusin asian vasta. Yleensä kipeänä mieli on maassa ja tekee mieli hemmotella surkeaa itseään herkuilla. Vaikka jossain takaraivossa tajuaakin sen ettei se köyhä ravinto ainakaan auta parantumiseen, sitä silti haluaa.  Mutta nyt ei ole ollut tälläistä ollenkaan. Sattumaako? Voi olla. Mutta melkein olisin taipuvainen uskomaan että tämä tasapainoinen ruokavalioni on nyt se jota saan kiittää.

Kaloreita ei tietenkään kipeänä lasketa, kroppa tarvitsee energiaa parantuakseen. Mutta koska ruokavalioni on jo valmiiksi erittäin täyttävä, en ole kokenut tarpeelliseksi syödä yhtään enempää kuin aiemminkaan. Ja mielihaluja ei ole ollut ollenkaan, ei ole ollut edes lähellä lipsua herkuttelun puolelle. Hyvä ja toimiva ruokavalio onkin ensisijaisesti sellainen jota on helppo noudattaa. Mitä hyötyä on tarkkaan lasketuista ravitsemuksellisista vaikutuksista tai kalorirajoituksista, jos ruokavaliota noudattaa sitten vain pari päivää. Eikä minulla ole sen kummempi itsekuri kuin kenelläkään muullakaan, siitä tässä nyt ei ole kysymys. Uskon, että kun ruokavalio on suunniteltu ihmiselle yksilönä, huomioiden paitsi fysiologiset tekijät myös tottumukset ja mieltymykset, on sen noudattaminen kenelle tahansa paljon helpompaa kuin jonkin dietin yleismaalimalliset ohjeet joissa yksilöllisyyttä ei ole otettu huomioon.

Eilen söin välipalaani, maitorahkaa johon olin paloitellut sekaan appelsiinin, ja huomasin suorastaan ynähteleväni nautinnosta, kun se oli vaan niin hyvää. Jos joku olisi sanonut mulle vuosi, tai edes kuukausi sitten että saan kylmiä väreitä nautinnosta syödessäni täysin makeuttamatonta ja maustamatonta rahkaa appelsiinilla, olisin varmaan nauranut :D Mutta niin ne makuhermot vaan mukautuu ja muuttuu. Miksi sortuisin suklaaseen tai kroisanttiin (vanhan elämän superherkku) kun saan isommat kiksit rahkasta? En ole koskaan suklaata syödessäni saanut kylmiä väreitä ja maiskutellut ääneen.

Samalla kun ruokavalion noudattamisen helppous on käynyt ilmiselväksi, on myös tullut varmuus siitä että paino putoaa. Ei niin väliä sillä miten nopeasti tai hitaasti, mieluummin jopa ehkä vähän hitaammin, mutta se putoaa. Stressi ja suuremmatkin mielenailahdukset (epätoivo, epäonnistumisen pelko, turhautuminen, masentuminen) on kokonaan poistuneet. Jos painon putoaminen lakkaa, tarkastetaan vaan ruokavaliota ja taas mennään. Ja jos sekään ei jostain syystä auttaisi, on tapoja herätellä kroppaa. Toistaiseksi niitä vain ei ole tarvittu.

Miksei ravitsemusta opeteta peruskoulussa?

Tottahan kaikki varmaan on joskus kuulleet ravintosuosituksista tai lautasmallista, ehkä jopa siellä peruskoulussa. Mutta kun kansa lihoo ja lihoo, ja ravinnosta ei saada edes tarpeellisia rakennusaineita keholle, niin olisikohan aiheellista opettaa asiaa vähän syvällisemmin?

Olen aina kuvitellut tietäväni melko hyvin sen miten minun kuuluisi syödä jos haluan laihtua. Ikuinen laihduttaja ei voi elää elämäänsä törmäämättä aika suureen määrään tietoa, varsinkin internetaikakaudella. Mutta ehkä juuri se on se ongelma. Tietoa tulee joka tuutista, ja ihmisen pitäisi sitten tietää miten sitä seuloa, mihin uskoa ja mihin ei. Ja kun osa ammattilaisitakaan ei tunnu tietävän asiasta muuta kuin suositukset, niin vähän pelottavalla tolalla on asiat.

Olen nyt opiskellut ravitsemustieteitä vasta pienen hetken, mutta olen jo oppinut sen että en oikeasti aiemmin tiennyt yhtään mitään siitä miten ihmisen keho energiaa käyttää, ja mihin kaikkeen se ravintoaineita tarvitsee. Moni uskomus on lentänyt ikkunasta ulos, ja olen tajunnut että olen purematta niellyt jonkun toisen käsityksiä asiasta pohtimatta sen todenperäisyyttä sen kummemmin. Minä, joka olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen älykkäänä. Oppia ikä kaikki.

Toki on tullut myös tietoa joka vahvistaa omaa näkemystäni asioihin, ja vaikka en pidä hiilareita enää samanlaisena mörkönä kuin aiemmin, ja omaan ruokavaliooni hyviä hiilareita kuuluu, niin olen edelleen sitä mieltä että jos on vaikeuksia pysyä ruodussa, niin se lähes kaikkien hiilareiden karsiminen ruokavaliosta todennäköisesti kyllä auttaa. Pitää vaan muistaa että ihmisen elimistö muuttuu sitä mukaa kun elämme, ja mikä on sopinut kerran ei välttämättä toimikaan jatkossa. Ääripäitä yleensäkin pyrkisin välttämään, jos ruokailu alkaa muistuttaa uskontoa, on kenties menty jo metsään.

Kouluruokaa ja välipalamietteitä

Ensimmäinen oikea koulupäivä, syöksyimme anatomian pyörteisiin. Olo on aika tietoähkyinen, eikä tässä olla kuin raapaistu pintaa. Sain oikean teorian ja asian (nivel ja sen toiminta) lisäksi tietää että lantioni on vinossa, rintarankani on jumissa ja aiheuttaa vuosia on-off (enemmän on) olleet hartia ja niskakivut, ja että se olisi ollut koska tahansa helppoa korjata. Sain kotihoito-ohjeet. Toisaalta kamalan kiva, toisaalta ihmetyttää terveydenhuoltomme taso, kun tätä ei kukaan ole aiemmin mulle sanonut, tai ottanut kipuja edes kovin tosissaan. Kipulääkettä vaan ja ehkä joku kehotus kuntoilla. Joo, kuntoilu toki auttaa, muttei yksistään, eikä varsinkaan ilman ohjeita siitä miten kuntoilla.

Huomasin myös että hevosen ja ihmisen anatomiassa on aika paljon samaa, ja että latinankieliset nimet luille ja lihaksille on samat. Jes, pääsen niiiiin paljon helpommalla kuin muut, kun olen ne jo kerran aikanaan opiskellut. Vaikka toki sitten on eroja, käsissä ja jalkaterissä ja kallossa erityisesti.

Kouluruoka oli kiva yllätys, salaattipöytä varsinkin. Kolmea erilaista tuoresalaattia, eikä mitään riisi- makaronimössöjä. Ruokakin oli tosi hyvää, vaikka en okein tiennyt miten tuommonen kinkkukiusaus olisi pitänyt annostella että se sopisi mun ruokavalioon. Otin aika vähäsen, varmuuden vuoksi, vaikka tiesinkin ettei proteiinit varmasti täyty likikään. Illalla sainkin sitten lisäohjeistusta kouluruokailuihin mieheltä.

Välipala taas toimi hyvin, oli mukana maitorahkaa ja appelsiini jonka kuorin ja viipaloin rahkan sekaan tauolla, ja pistelin tunnilla kitusiin suurella ruokahalulla. Tuolla kun saa eväitään syödä ja kahvia juoda ihan miten paljon tahtoo, eikä se muutenkaan ole siinämielessä mikään teinien koulu, ettei siellä kytätä kenenkään poissaoloja tai menemisiä. Itseltähän se on pois jos on poissa, ei opettajalta. Pitää pohdiskella muitakin välipala vaihtoehtoja, jos rahka alkaa tökkimään. Mietin ensin itse mutta kysyn sitten kyllä neuvoa. Haluan vaan itse ensin yrittää, koska tässähän on nyt tarkoitus opetella syömään oikein ihan itse.

Aika koulupainotteista höpinää, mutta olen vaan niin innoissani nyt näistä opinnoista. Yllätyin kyllä vähän kun taidan ajatusmaailmaltani ruoan ja liikunnan suhteen olla kuitenkin lähempänä pt-opiskelijoita kuin näitä tavallisia ihmisiä joiden läsnäolosta niin eilen iloitsin. Eipä siinä kaikilta voi oppia jotain ja mahdollisimman sosiaalinen koitan olla. Tänään tuli kalkatettua muutaman äidin kanssa, sillä lopputuloksella että taidan olla vähän erilainen äiti... Mutta ei se mittään. Huomenna sitten kalkatusta jonkun toisen ryhmän kanssa, etten leimaudu tantta/äiti ryhmään :D

Syömään!

Pojan (12v) kanssa käytiin ruokakaupassa. Lista oli kännykässä ja eikun sitten vaan lappamaan hedelmää ja kasvista kärryyn. Kolme kassillista ruokaa, 70e ja tältä se näytti kasattuna keittiön baaritasolle:

hetelmä poikineen. Itse jos vain söisin niin noiden syömiseen menisi hyvä tovi, mutta on kolme mukulaa jaolla niin pakko ostaa isommin hedelmiä

Oli pakko oikein siivota jääkaappikin, kun sinne noin ihania ruokia alkoi laittamaan. Olikin jo vähän joulun jäljiltä siivoamisen tarpeessa. Hain tyttäret hoidosta ja aloin tekemään ruokaa. Vähän enemmän pohdintaa aiheuttaa se että pitää tietyt määrät saada omalle lautaselle ja lapsille pikkuisen eri sapuskat, mutta ei ollut ollenkaan mahdoton tehtävä. Tykkään kokkailla, kunhan vaan varaa siihen vähän aikaa, kiireessä se ei ole kivaa. Mulla noi mukulat alkaa olla jo sen kokoisia että nakitan niille askareita, joten ehdin itse sitten kokkailemaan ja huolehtimaan ravintopolitiikasta.

Tässä 4 vuotiaan sanoin "äidin laihdutusannos, mitä herkkua!" ja se muuten oli.

Pikaisesti heitetty lautaselle mitä listassa lukee, sen kummemmin ajattelematta estetiikkaa..