Mulla on nyt ollut kova yskä koko tämän vuoden. Viime viikolla se alkoi mennä keuhkoihin, hengittäminen tuntui ahdistavalta ja yskä tuli jostain hyvin alhaalta. Lääkärissä käynti kuitenkin kertoi ettei mitään voi tehdä, koska kyseessä on virus. Oireita voi lievittää, ja muuten on vaan kärsittävä. Sitten nousi kuume. Poissaoloja koulusta tuli aivan liikaa omaan makuun, mutta onneksi pystyin kuitenkin opiskelemaan avoimen verkko-opintoja, jotka liippaavat erittäin läheltä tuota koulun aihealuetta (koulussa jonkunverran on ravitsemusta tulossakin, olen sitten siinä vaiheessa muita edellä) ja joka kovin minua kiinnostaa.
Kummallista tässä sairastaessa on ollut se, että yleisvointi on ollut kuitenkin kohtuullisen hyvä, ja mitään haluja alkaa mässäillä ei ole ilmennyt. Tajusin asian vasta. Yleensä kipeänä mieli on maassa ja tekee mieli hemmotella surkeaa itseään herkuilla. Vaikka jossain takaraivossa tajuaakin sen ettei se köyhä ravinto ainakaan auta parantumiseen, sitä silti haluaa. Mutta nyt ei ole ollut tälläistä ollenkaan. Sattumaako? Voi olla. Mutta melkein olisin taipuvainen uskomaan että tämä tasapainoinen ruokavalioni on nyt se jota saan kiittää.
Kaloreita ei tietenkään kipeänä lasketa, kroppa tarvitsee energiaa parantuakseen. Mutta koska ruokavalioni on jo valmiiksi erittäin täyttävä, en ole kokenut tarpeelliseksi syödä yhtään enempää kuin aiemminkaan. Ja mielihaluja ei ole ollut ollenkaan, ei ole ollut edes lähellä lipsua herkuttelun puolelle. Hyvä ja toimiva ruokavalio onkin ensisijaisesti sellainen jota on helppo noudattaa. Mitä hyötyä on tarkkaan lasketuista ravitsemuksellisista vaikutuksista tai kalorirajoituksista, jos ruokavaliota noudattaa sitten vain pari päivää. Eikä minulla ole sen kummempi itsekuri kuin kenelläkään muullakaan, siitä tässä nyt ei ole kysymys. Uskon, että kun ruokavalio on suunniteltu ihmiselle yksilönä, huomioiden paitsi fysiologiset tekijät myös tottumukset ja mieltymykset, on sen noudattaminen kenelle tahansa paljon helpompaa kuin jonkin dietin yleismaalimalliset ohjeet joissa yksilöllisyyttä ei ole otettu huomioon.
Eilen söin välipalaani, maitorahkaa johon olin paloitellut sekaan appelsiinin, ja huomasin suorastaan ynähteleväni nautinnosta, kun se oli vaan niin hyvää. Jos joku olisi sanonut mulle vuosi, tai edes kuukausi sitten että saan kylmiä väreitä nautinnosta syödessäni täysin makeuttamatonta ja maustamatonta rahkaa appelsiinilla, olisin varmaan nauranut :D Mutta niin ne makuhermot vaan mukautuu ja muuttuu. Miksi sortuisin suklaaseen tai kroisanttiin (vanhan elämän superherkku) kun saan isommat kiksit rahkasta? En ole koskaan suklaata syödessäni saanut kylmiä väreitä ja maiskutellut ääneen.
Samalla kun ruokavalion noudattamisen helppous on käynyt ilmiselväksi, on myös tullut varmuus siitä että paino putoaa. Ei niin väliä sillä miten nopeasti tai hitaasti, mieluummin jopa ehkä vähän hitaammin, mutta se putoaa. Stressi ja suuremmatkin mielenailahdukset (epätoivo, epäonnistumisen pelko, turhautuminen, masentuminen) on kokonaan poistuneet. Jos painon putoaminen lakkaa, tarkastetaan vaan ruokavaliota ja taas mennään. Ja jos sekään ei jostain syystä auttaisi, on tapoja herätellä kroppaa. Toistaiseksi niitä vain ei ole tarvittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti