Paini on mulle aika vieraaksi jäänyt laji, vaikka isäpuoli on sitä joskus nuorempana harrastanut ja pikkuveljeäkin koitti lajin pariin pikkupoikana viedä. Mutta ei pikkuveikka koskaan oikein innostunut siitä.
Miehen pojat sitä harrastaa, ja mies itsekin kuntopainii (minkä nyt vammoiltaan ehtii, pari kertaa mennyt treeneissä kylkiluu). Nyt pääsin sitten lauantaina kisoihin mukaan, ja olihan se mielenkiintoinen kokemus. Päällimmäiseksi jäi mieleen se että pojilla (oli siellä muutama tyttökin, mutta selvästi vähemmistössä) oli valtavan hauskaa. Siellä oli aika rento ilmapiiri, ja huomasi että paikalle on kerääntynyt lajista pitäviä aikuisia ja lapsia, joilla on hauskaa yhdessä. Toki ottelut (onkohan se ottelu se painimatsi?) oli sitten enempi vähempi vakavia, ja muutama poika itkikin hävittyään. Otti miehen nuoremmalle pojallekin aika koville kun hävisi joka matsin, mutta aika hyvin kuitenkin sitten karisti pettymyksen harteiltaan.
Itse lajista en ehkä vieläkään kovin paljon ymmärrä, mutta vähäsen enemmän kuitenkin. Kotimatkalla mies kysyi että pitkästyinkö kuoliaaksi, mutta en suinkaan. Olin varautunut ottamalla mukaan ravitsemustieteen tenttikirjan ja kutimet, joten sen ajan kun mies jutteli samanmielisten kanssa ja pojat juoksenteli ympyrää oli itselläkin tekemistä. Ja kun pienen pojan häviöt painoi mieltä, sain ehkä hieman häntä harhautettua juttelemalla neuletyöstä josta sitten muotoutuikin hänelle pussukka, johon sai laittaa pokaalinsa, ja mies pystyi sitten keskittymään vanhempaan poikaan jolla oli vielä matseja jäljellä. Vanhempi poika päätyi voittamaan koko sarjansa :)
Kaikenkaikkiaan siis varsin mielenkiintoinen reissu, joka myös kyllä opetti vähän lisää myös tuosta mun hellustani. Aika ihanan osallistuva isä, kannustava ja vaativakin, mutta sopivassa suhteessa.
Mitä tähän mun painoprokkikseen tulee, niin huomenna ajattelin pitkästä aikaa käydä vaakalla. Katson vähän missä mennään. Liikuntaa tuli viikonloppuna vähän vähemmän, miehen kanssa käytiin kävelyllä ja tänäiltana ajattelin vielä kahvakuulaa heilutella, ja tietenkin tehdä kyykkyhaasteen ekat kyykyt! Mutta välillä on varmaan ihan fiksua ottaa vähän kevyemminkin. Torstain salitreeni oli niin tappaja sillon tekohetkellä, että olin varma etten kävele perjantaina. Mutta jalat ei tulleet yhtään kipeäksi! Mies kuittasi sen sillä että keho alkaa tottua treenaamiseen, että nyt sit vaan jatkaa samaan malliin. Ja niinpä teen, huomenna ennen koulunalkua taas salille :)
Vähän meinaa jänskättää kun teen tänään ravitsemustieteen tentin jahka tyttäret menee nukkumaan. Pitäkää peukkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti