Tässä Helsingin sanomien juttu joka puhutteli minua. Olen ajatellut miten paljon helpommin lähestyttävä olisi PT joka osaa samaistua ja ymmärtää kenties paremmin kuin koko ikänsä liikuntaa harrastanut sen millaisia haasteita kohtaa ihminen joka ei ole lapsesta asti tottunut ja halunnut liikkua.
Olen kuullut että uskottavuus kärsii kun ei itse ole täysin tikissä. Ja varmasti tietyissä piireissä kärsiikin. Toisissa kenties kuitenkin kasvaa, kun todella tiedän oman kokemuksen kautta mistä puhun. Tämäkin oikeastaan sivuaa taas sitä samaa asiaa, itsensä ja toisten arvostamista sellaisena kuin he ovat, ilman ulkonäköön perustuvaa arvostelua. Minua kun joku vieras katsoo kadulla, voi hyvin ajatella että tuokin läski saisi mennä joskus lenkille. Ei se päällepäin aina näy että liikkuu joka päivä useamman tunnin ja on pudottanut painoaan yli 20 kiloa, ja että kunto on parempi kuin monella hoikemmalla. Puhumattakaan siitä millaiset tiedot ja taidot siellä pään sisällä voi olla. Vaikkei vatsalihakset näkyisikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti