Olen sitkeästi jatkanut lenkkeilyä vaikka tuossa oli pitkä jakso että juoksu tuntui tervanjuonnilta ja tossu ei tosiaankaan noussut keveästi. Nyt on pahimman ohi päästy, ja taas treenit rullaa. Omaa kroppaa pitää kuunnella, itselle on vain ollut haasteena se, että kun ei ole nuoresta asti liikkunut niin ei osaa sitä kroppansa kieltä. Mikä kipu on normaalia ja menee ohi, mikä taas sellaista joka vaatii toimenpiteitä? Koska väsymys johtuu jostain pienemmästä ja sen läpi pitää vaan painaa, koska se on merkki todellisesta ylirasittumisesta?
Yksi suurin kriteeri itselle on se, olenko oikeasti tehnyt jotain niin raskasta että keho olisi voinut siitä ylirasittua. Yleensä vastaus on ei, en enää koulun jälkeen. Toki tuossa kesäkuun alussa tuli selkeä piikki lenkkimääriin kun muuton sai valmiiksi ja lenkkipolut lähtee kotiovelta, mutta ei sekään niin suuri juttu ole. Olen kuitenkin ottanut vähän varmanpäälle, ja pitänyt vapaapäiviä juoksusta jos tuntuu pahalta. Mutta vapaapäivä juoksusta ei toki ole vapaapäivä liikunnasta, vaan sitten on koiran kanssa lenkit tehty kävellen.
Suurempi vaikutus tuntuikin olevan tuolla runfestin siirtymisellä. Se oli mulle sellainen selkeä tavoite, johon tähtäsin. Ei kilpailu (en edelleenkään tunnusta että minulla olisi kisaviettiä) mutta tapahtuma jossa kuitenkin tietty matka ja muitakin ihmisiä. Toistaiseksi kun nää mun juoksuni on olleet aika yksinäistä puuhaa. Kun se sitten siirtyi, lopahti mielenkiinto. Kivasta harrastuksesta tuli velvollisuus. Ja sehän ei ole hyvä juttu. Mulle juokseminen on ollut kokoajan sitä kivaa omaa aikaa, itseni voittamista. Ja nyt se jotenkin mystisesti muuttui sitten pakoksi. Pakko mennä lenkille ja pakko juosta. Ja siihen loppui ilo.
Pääsin toki tunteista yli, itseäni vartenhan mä tätä koko elämäntapamuutostani olen tehnyt. Ensisijaisesti itseäni, välillisesti lapsiani. Joten lenkit alkoi taas maistumaan. Ja nyt kun löysin uuden tavoitteen tai kaksikin, niin sain taas lisää potkua. Joten tänään aamulenkin jälkeen istuin oikein alas ja tein itselleni juoksutreeniohjelman, kun tähän asti olen juossut vähän fiilispohjalta.
Nyt on tämä täti intoa täynnä eikä malta odottaa lenkkejä. Kyllä suunnitelmallisuus vaan on kiva juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti