Endorfiinipöllyissä edelleen.

Suomessa on siitä kummallinen ilmapiiri ja asennemaailma, että omaa kehitystään ja menestystään ei saisi tuoda julki. Jos joku on aidosti iloinen saavutuksistaan, sanotaan että sillä on noussut päähän, tai vaihtoehtoisesti lytätään että eihän tuo vielä nyt ole mitään. Siitäkin huolimatta, seuraa kohta hehkutusta omista pienistä iloistani.

Reilu vuosi, lähes kaksi vuotta sitten olin aloitteleva lenkkeilijä. Käppäilin koiran kanssa kiloineni, ja tahti tuntui kyllä kovalta, vaikka 4,5 km lenkkiin meni liki tunti. Tahti oli siis loppuviimeksi hyvinkin rauhallinen, mutta tässäpä nyt korostuukin se, mitä moni aktiiviliikkuja ei tajua. Pitää aloittaa sellaiselta tasolta joka on itselle hyvä. Ylipainoisen liikkumattoman on turha olettaa kävelevän kovin kovaan tahtiin, saati että se juoksisi. Liian kovaa aloittaminen kostautuu kiinnostuksen lopahtamisella. Silloin aloin pikkuhiljaa vähän hölkkäillä väliin, jaksoin ehkä yhden lamppujen välin. En siis minuuttiakaan. Ja vauhti oli suunnilleen sama kuin sauvakävelevillä mummoilla. Tai hitaampi. Siinä siis lähtötaso. Silloin aikanaan.

Tulin puolisen tuntia sitten aamulenkiltä. Käytiin ensin koiran kanssa hölkkäämässä 2 km hissuksiin (koira sai tehtyä hädät ja merkkailtua) ja sitten heitin koiran kotiin ja tein juoksutreenin tälle päivälle. 4 kertaa 6 minuutin veto, ja tuo 6 min oli tarkoitus oikeasti juosta. Minulle se ei tarkoita mitään huippunopeuksia, tavoitteena oli sellainen kilometrin matka tuossa 6 minuutissa, eli n. 10 km/h vauhtia, mutta siitä vähän kyllä jäin joka vedolla. Mutta en loppuviimeksi kovin paljoa. Palautukset 3 minsaa vetojen välillä, ja loppuverkkana hissuttelua 10 minuuttia. Joka tosin mulla venyi varttiin, koska lenkki oli mitoitettu ihanteelliseen vauhtiin, ja niistä tosiaan jäätiin. Eli summa summarium, hölkkäsin yhteensä vajaan 9 km, josta juoksin, siis oikeasti juoksin vajaan 4 km. Aikaa meni kokonaisuudessaan tunti ja parikymmentä minuuttia päälle (tosin tässä mukana koiran palautus kotiin) ja kaloreita tuona aikana kului yli 800 kcal.

Aika hemmetin kauas olen tullut tuosta lähtötilanteesta. Välillä ihmetyttää itseäkin. Mutta silti aika mielettömän hienoa. Ja todellakin olen ylpeä itsestäni, ja siitä mihin olen pystynyt. Samalla myös vahvistuu ajatus siitä, että voin todella kehittyä juoksijaksi. Vahvistuu jopa niin paljon, että ilmottauduin syyskuun alussa juostavalle 10 km matkalle. Se on nyt sitten se konkreettinen tavoite, jota kohti alan tehdä töitä. Kun hölkkäily kerran tuntuu jo lähes yhtä luonnolliselta kuin kävely, niin sitten pitää opetella juoksemaan. Oikeasti.