Työhaastattelua, FODMAPia ja hiivaleipää

Tänään on ollut mukavan reipastahtinen päivä. Työhaastatteluun mennessä olin onneksi vielä ihan aikataulussa, jopa vähän ajoissa, mikä olikin ihan hyvä koska minua ennen oleva hakija olikin sitten tehnyt oharit. Ilmeisesti työ ei sitten häntä kiinnostanut likikään niin paljon kuin minua. Sormet ja varpaatkin ristiin että tärppäisi, olisi kyllä ihan minulle sopiva työ, työajat ja työtunnit. Mutta katsotaan oliko pomolle tarjolla parempia hakijoita, vai saako meikä pestin. Tämän viikon loppuun mennessä lupasi ilmoitella..

Sitten saikin mennä tukka putkella tapaamisesta toiseen, jutella mielenkiintoisista asioista ja saada hienoja ideoita. Päässä pyörii kaikkea mitä pitää tarkastaa ja kirjata ylös ja suunitella, aika paljon on paperihommia tiedossa. Aika vaan käy vähiin kun torstaina lähdetään tyttärien kanssa pohjanmaalla käymään, mutta jospa vaikka ottaisi sinne läppärin mukaan... katsotaan ehdinkö tekemään kaiken ennen lähtöä, sitten voisi mummolassa vaan lomailla.

FODMAP ruokavalioon olen tutustunut viimeaikoina ammattillisessa mielessä, ja mitä enemmän siitä lukee sitä selvemmäksi käy että parikin tuttua voisi kovasti siitä hyötyä. Pitää tutkia asiaa vielä vähän lisää, aiheesta löytyy valtavasti tietoa niin suomeksi kuin englanniksi. Voisi kenties kirjoitella siitä aiheesta ihan oman tekstinsä, mutta tutustun siihen vielä ennen sitä vähän syvällisemmin.

Tapaamisien jälkeen pääsin kotiin puoli kahdeksan aikaan, ja kirjoittelin tärkeimmät muistettavat ylös, ja sitten aloin tekemään leipää. Ollaan nyt aika pitkälti koko tämä aika kun ollaan Raisiossa asuttu tehty leivät itse, minä hoidan vaalean ja Juha ruisleivän leipomisen. Sen lisäksi että itse leivottu tuore leipä on aivan äärettömän herkullista, se on myös halvempaa kuin ostaa kaupasta, ja lisäksi kun itse leipoo tietää varmuudella mitä leipä sisältää. Tulee vaan tuota tuoretta leipää ehkä sitten vähän liikaakin syötyä.. Varsinkin kun juoksutreenit on edelleen tauolla ja salillekaan en sitten enää tänään ennättänyt. Huoh. No, pitää ottaa rentoutumisen kannalta, saapa kroppa palautua rauhassa. Pitää vaan katsella syömisiä vähän tarkemmin kun kulutus on alhaisempaa.

Josko nyt pääsisi kohta ottamaan leivän uunista ja nukkumaan, huomenna alkaa sama lento heti aamusta :D

Kun omaa kokoa on vaikea hahmottaa

Se on jännä juttu ettei pää pysy mukana muutoksessa. Tiedän että kunto kasvaa, tiedän että olen pienempi, tiedän että minulla on enää 5 kiloa matkaa siihen että olen kevyempi kuin alkaessani odottaa ensimmäistä lastani yli 12 vuotta sitten. Ja tiedän että olen paremmassa kunnossa kuin olin silloin. Ja silti, silti hämmennyn vaatekaupassa, kun koko 42 on suuri.

Tänäaamuna katselin vaatehyllyäni ja pohdiskelin mitä laittaa päälle huomiseen työhaastatteluun. Totesin että ainoat sopivat vaatteet ovat urheiluvaatteita, ainoat hyväkuntoiset vaatteet ovat urheiluvaatteita tai pari juhlamekkoa. Kaikki muut vaatteet on joko kulahtaneita ja roskiin valmiita, tai liian suuria. No, kävin hoitamassa osapäiväduunin pois alta, otin tyttäret mukaan ja suuntasin ensin kirpputorille, ja sitten Myllyyn. Etsin siis arkisia, mutta siistimpiä housuja ja paitoja. Pari kutakin. Tai niin ajattelin. Kirpparilla törmäsin tietenkin juuri oikean kokoisiin ja värisiin converseihin, jotka maksoi 15 euroa. No pakkohan ne oli ostaa. Ja sitten oli toisetkin tennarit, jotka sopi ja maksoi pari euroa, joten nekin lähti mukaan. No entäs ne vaatteet? Löysin shortsit (ei ihan työhaastis kamaa) ja mustat legginssit, jotka nekin ehkä turhan rokit työhaastatteluun. Mutta ne oli niin halvat, pari euroa kumpainenkin, ja sopivat. Joten ne lähti mukaan. Myllyssä kierrettiin likkojen kanssa useampikin vaatekauppa. Alehyllystä nappasin kolmet farkut sovitettavaksi kokoa 42, ja ne oli kaikki suuria. Siis koko 42 on suuri. TÄH? No, oisin yhdet ostanut jos olisi ollut koko 40, mutta se tietenkin puuttui. Onneksi löysin pari M koon paitaa (siis mitä, olen kokoa M??) jotka oli oikein passeleita. Siinä vaiheessa likat alkoi olla sen verran levottomia, että totesin että saan luvan pärjätä niillä housuilla joita mulla on. Pesen ne tänään kuumassa ja kuivatan kuivausrummussa niin jospa ne on ok :D

Kotona syötiin ja levättiin hetki, ja sain tyttäret innostumaan valokuvaamisesta. Kamerakännyllä ei laatu päätä huimaa, mutta sain kuitenkin pari muutoskuvaa aikaan.

Huppari on sama. Housut vasemmalla kokoa 46, oikealla kokoa 42. Ja koirakin on vaihtunut, oikean puolen kuvan koira on eläkkeellä ystävälläni. Kuvien välillä joku 25 kiloa suunnilleen.

Vasemmalla olen lihavimmillani, n. 103 kiloa. Oikealla tänään, 77 kiloa. Koitin valkata samantyyppiset vaatteet, vaikka nuo vasemman kuvan vaatteet on heitetty pois jo aikaa sitten. Koira on sama, mutta kaljuversio uudessa kuvassa. 

10 kysymystä, eli kevennystä väliin.

Lueskelen säännöllisesti vain muutamaa blogia, mutta yksi sellainen on tämä blogi, jossa oli kaikille halukkaille 10 kysymyksen haaste. Itsekään en halua haastaa ketään, mutta totean samaten, tarttukoon ken tahtoo haasteeseen.

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Olen aina käsitellyt minua askarruttavia asioita kirjallisesti. Nuorena se oli se perinteinen päiväkirja, sittemmin blogi. Painonhallinta varsinkin on aihe jossa koen että minulle on valtavasti hyötyä siitä että kirjoittelen ajatuksiani ylös. Samalla blogi toimii vähän muistikirjana, tärkeimmät liikuntaan liittyvät jutut tulee kuitenkin yleensä kirjattua tänne jonnekin. 

2. Miten aloitat aamusi?

Nousen ylös, laitan kahvin, pesen naaman, otan kahvia, käytän koiran pissalla, teen aamupalaa. Jos on lenkkiaamu niin sitten teen aamupalan ennen koiran käyttöä.

3. Millaisissa paikoissa mieluiten käyt ja kuinka usein ulkona syömässä?

Käyn itseasiassa valtavan harvoin ulkona syömässä. Viimeksi käytiin miehen kanssa Hiili nimisessä amerikkalaistyylisessä ravintolassa, oli kyllä valtavan hyvää. Seuraavaksi voisi ehkä käydä syömässä jotain tulista. Mutta kertoo varmaan riittävästi meidän ulkona syömisistä kun sanon että eka kerta oli tuo edellinen, ja suhdetta oli silloin takana jo n. 8 kk... Ja seuraavaa kertaa ei ole tiedossa :D

4. Millaiset olisivat unelmiesi treffit?

Voisi tuo rakas viedä minut vaikka kiipeilemään. Tai jotain muuta aktiivista ja vähän pelottavaa ja haastavaa :D Toinen vaihtoehto olisi sitten mennä vaikka ihan kahdestaan luontoon vaeltamaan. Ei muuta kuin me kaksi ja retkieväät, teltta ja luonto. 

5. Mitä ominaisuuksia pidät tärkeänä ystävässä?

Mun ystävällä on pakko olla sellainen tietynlainen kärsivällisyys, ettei ota nokkiinsa jos en soittele joka päivä tai edes joka viikko (tai joka kuu). Olen siis kammottavan huono pitämään yhteyttä. Facessa enemmän tulee juteltua, mutta puhelin ei ole kovassa käytössä. Ystäväni on mulle kyllä rakkaita, ja heitä on aina ihana nähdä kun se vaan onnistuu. Mutta enää ei ole sellaista "käydään kahvittelemassa" aikaa kuin vaikka vielä pari vuotta sitten oli. Sen lisäksi pääseekin pitkälle sillä että on aito ja rehellinen. 

6. Mitä haluaisit opettaa (tuleville) lapsillesi?

Mä toivon että lapseni (ja lapsipuoleni) oppivat että liikunta on osa elämää, ruokaa syödään nälkään, herkut kuuluu juhliin ja että he on hyviä ja ihania ja kykeneviä yksilöitä juuri sellaisina kuin he ovat. 

7. Kappale, jota olet viimeaikoina eniten kuunnellut

Jaa... Joku mun juoksu-playlist kappale varmaan. Kuuntelen pääasiassa radiota ja sitä mitä sieltä sitten sattuu tulemaan. Päässä on soinut tänään Sitkeä sydän (en edes tiedä onko biisin nimi tuo, mutta siinä siis lauletaan että sinulla on sitkeä sydän joka lyö).

8. Kenen kanssa jäisit mieluiten ja vähiten mieluiten jumiin hissiin?

Mieluiten Juhan. Se ei panikoi ja on hyvää seuraa. Vähiten mieluiten siskon, se pelkää muutenkin hissejä, voin vaan kuvitella miten se pelkäisi jos se jumittuisi. (niin tai sit SUB kanavan rasittava Kristoffer. En tiedä mikä siinä miehessä on, mutta mua vaan ärsyttää suunnattomasti sen ääni ja tapa puhua, vaikka voihan se olla vapaalla ja ruudusta poissa ihan mukava tyyppi.)

9. Eniten inhoamasi kotityö

Kissan hiekkalaatikon siivous. Siksi se onkin delegoitu lapsille...

10. Minkä elokuvan nimi kuvastaisi parhaiten elämääsi?

Tämä onkin hankala. Ööö... Hmm.  Eihän tähän nyt voi keksiä mitään oikeasti hyvää. Tyttö sinä olet tähti xD :D :D

Ja 10 kysymystä minulta kaikille kiinnostuneille:

1. jos voisit olla mikä eläin tahansa, mikä olisit?

2. jos saisit valita / joutuisit valitsemaan syötkö koko lopun elämäsi suklaata vai jäätelöä, lihomatta ja sairastumatta, kumpaa söisit?

3. paras lapsuusmuistosi?

4. mottosi elämässä?

5. suurin saavutuksesi?

6. noloin hetkesi jonka kehtaat kertoa?

7. mitä haluaisit että sinusta muistetaan kun olet kuollut?

8. jos olisit laulu, mikä laulu olisit?

9. elämäsi ihanin jälkiruoka?

10. oletko koskaan nauranut niin että tulee pissat housuun? :D

UKKn kävelytesti

Teimme koulussa alkukeväästä UKKn kävelytestin. Silloin sain kuntoindeksiksi 75 mikä tarkoitti keskimääräistä matalampaa kuntoa. 2 km mahdollisimman nopean kävelyn jälkeen sykkeeni huiteli merkintöjeni mukaan 158:ssa.

Nykyään saan jo juosta aika vauhdilla että saan sykkeen nousemaan 158:n.  Tänään tein itselleni saman testin, tosin koiran kanssa ja vähän vaihtelevammassa maastossa. Sain kuntoindeksiksi 99 mikä osuu jo kohtaan fyysinen kunto keskimääräinen. Syke 2 km jälkeen 98. 

Mukavaa kun kunto kohoaa. Nyt tosin vähän kärsin testaamisesta,  akillesjänne tykyttää jääpussin alla.  Mutta se tykyttelee iltaisin muutenkin.

Rakeiset muutoskuvat

Tuttuun tapaan muutoskuvat itsestä, siis nämä kokovartalosellaiset, on toteutettu läppärin kameran avulla. Ovat siis yhtä epäselviä ja epätarkkoja kuin aikaisemmatkin, siitä pahoittelut. Pyrin saamaan lähiaikoina parempilaatuisia kuvia joissa ylläni on samat tai samankaltaiset vaatteet kuin vanhoissa kuvissa, uskon että ne ovat melko valaisevia. Kokeilin nimittäin tänään vanhoja farkkujani, ja niihin mahtuisi varmaan yksi lapsista kanssani...

Mutta tässä näitä luvattuja muutoskuvia. Näissä näkyy hyvin myös tuo alavatsan ongelma-alue... Mutta enää ei sekään minua niin häiritse, alan oikeasti oppia olemaan sinut itseni kanssa. Kuvien välillä siis 17 kilon pudotus, sillä minulla ei ole tälläisiä vertailukuvia siitä kaikkein pahimmasta tilanteesta.

takaa näkee että mulla on nykyään vyötärö! Bebaa tosin pitää alkaa reenaamaan pyöreämmäksi ;)

Ja tässä se mun murheenkryynini. Mutta onhan tuo nyt jo aikas hurjasti pienempi.

sivulta

ja kasvokuva. 

Mittamuutokset ja juoksutreenit tauolle

Olen jo pidempään ajatellut että pitäisi ottaa uudet muutoskuvat itsestä, varsinkin nyt kun paino on pudonnut n. 26 kiloa, olen turvallisesti seiskalla alkavissa luvuissa ja BMI on alle 30. Kuvia en vielä tähän postaukseen saanut, vaatii aikaa ja oikean mielentilan alkaa niitä ottamaan ja alkuviikko on mennyt aika vauhdilla ohi. Mutta mittanauhan ostin tuossa (koska kaikki kolme vanhaa mittaa on  mystisesti kadonneet) ja tänä aamuna sitten katsoin mikä on tilanne. Mitään ihmeempiä toki ei ole edellisiin mittauksiin verrattuna tapahtunut, enkä odottanutkaan, koska minulla tämä tahti on niin maltillinen, ja voimaharjoittelua ei ole tapahtunut joten kroppakaan ei ole ihmeemmin muotoutunut. 

Mutta sitten kun vertaillaankin alkumittoihin, niin tilanne onkin aivan toinen... Aloitusmitoista olen pienentynyt vyötäröltä 38 senttiä, lantiolta 26 senttiä, reidestä 11 senttiä ja pohjekin on kaventunut 4 senttiä. Toki jos olisin treenaillut nyt voimaa niin reisi olisi suurempi, mutta kestävyyskuntoilu on tehnyt sen että jalat on pienentyneet. Aika huimia määriä lopulta. Luulisi että sen itsekin huomaisi, mutta ikävän usein edelleen sitä ajattelee itseään isonatyttönä. Monen mielestä toki varmaan olenkin, kun normaalipainoon on edelleen matkaa ja vaatekokokin 42. Monelle tämä on se aloituskunto :D Mutta monen  mielipiteet ei minua haittaa, itse olen matkaani tyytyväinen, tiedän mistä olen tullut ja mihin menossa, mistä pidän ja mitä haluan. Jos se monen mielipiteestä eroaa, niin ei se haittaa. Mielipiteitä riittää. 

Vyötärönympärys on nyt tasan 80 senttiä. Vielä on rasvaa nahan alla ja varaa kutistaa, tosin mittauskohta minulla ei ole se ongelmakohta, vaan alavatsa on se mihin mulla rasva kertyy. Lantio sen sijaan on nyt vakiinnuttanut 102 senttiä lukemikseen, siitä saisi reippaasti karista vielä... Mutta ajallaan.

Juoksutreenit on tämän viikon tauolla, ja se syö naista. Suunnattomasti. Mutta nyt tuo akillesjänne vaivaa sen verran paljon että pakko lepuuttaa, ettei lopu treenit paljon pidemmäksi aikaa. Sen sijaan että juoksisin, ajattelin käydä tutustumassa uuteen saliini. Ehkä myös jotain sisäpyöräilyä voisi harrastella juoksua korvaavana... 

Kesä on kesä vaikka ei aurinko paistaisikaan

Avopuoliso oli kovasti tilaillut helteitä tälle viikolle, kun hänellä on loma. Vaan toisi kävi, helteitä ei sen yhden jakson jälkeen ole näkynyt. Minua itseäni vähän naurattaa ihmisten RIP kesä päivitykset facebookissa, mihinkäs se kesä ja kesäloma tästä muka katoaa, vaikka vähän vettä satelisikin. Muutenkin helle on aivan yliarvostettua, 22 astetta alkaa olla ihan maksimi missä voi vielä elää ja olla. Tälläinen sateisempi kesä käy mulle oikein hyvin.

Eilen vietettiin oikein mukava kesäinen lomapäivä reissun päällä, mustikkapiirakkaa ja mansikkakermakakkua kahvilla ja ihanaa kesäistä jauhelihakeittoa päivälliseksi. Välissä vähän koiran kanssa kävelyä ja maisemien ihailua, sekä rauhallista illan istumista. Se on kiva tunne kun joskus voi vaan huokasta ja todeta ettei ole kiire minnekään.

26 kiloa pudotettu, viidestä kymmeneen kiloa edessä

Sain myös kokeilla ampumista, sekin oli aika kivaa hommaa, osuin jopa maalitauluun. Alkuun kyllä vähän hirvitti, mutta sen verran maalta olen että tiedän ettei tuommoisella aseella ja panoksilla kovin isoa jälkeä saisi kenenkään nahkaan, niin uskalsin sitten reippaasti kokeilla. Olen vahvasti sitä mieltä että kaikkea pitää uskaltaa kokeilla. Ehkä nyt kaikkista hurjimmat jutut voi jättää sellaisille joita ne todella kiinnostaa, mutta itseään pitää haastaa ja tehdä asioita joihin ei ole ihan varma pystyvänsä. Silloin tulee niitä parhaita onnistumisenkokemuksia. Entinen minä ajatteli usein, todella usein, etten pysty. En osaa, en voi, olen liian lihava, olen liian vanha, olen liian huonossa kunnossa... Tekosyyt oli loputtomat. Nykyinen minä ajattelee että pirkule minäpä testaan, sittenhän sen näkee miten käy.

Aamulla ennen reissuun lähtöä kävin tekemässä päivän juoksutreenit. Jostain syystä nyt ei oikein meinanut sujua. En tiedä miksi, mutta tahti oli hidas alusta alkaen. Sain tehtyä rullailut, mutta sitten alkoi kantapää vaivaamaan niin että lopulta päädyin kävelemään kilometrin verran mitä kotiin vielä oli matkaa. Kylmäystä jalalle kantapäästä akillesjänteen kautta polveen ja lopulta vielä etureiden lihaksille ja lonkallekin, koko jalan hoito ja rentouttelu tuntui auttavan. Pitää nyt seurailla vähän tarkemmin tuota jalkaa, se on se meikäläisen heikompi jalka, joten tuli ostettua salikortti varmasti aika kreivin aikaan.. Lisääntyneet treenit varmasti pistävät kropan tiukille, kun tuota ylimääräistä painoakin on vielä jäljellä.

Nyt nautiskelen aamupalan loppuun, hörpiskelen kahvini, ja valmistaudun kiireiseen päivään. Jahka koiran saa lenkitettyä niin edessä on PT hommia sekä sitten illalla avustajan duunit, joten päivä voi venähtää. Mutta kun syö hyvin, jaksaa hyvin!