pudotussarja ja hyvänmielen liikuntaa

Eilen oli tosiaan koulussa taas kuntosalia, ja tehtiin vähän raskaampi treeni. Pareittain taas kierrettiin, se on ihan hyvä systeemi, saa toinen olla toiselle PTnä ja palautuskin tulee siinä samalla kun kaveri tekee puolestaan liikkeet. Oli kyllä raskas mutta tosi mukava treeni. Ideana oli että tehdään kolmea eri lihasryhmää, ja kaikissa kolmessa on kaksi liikettä. Ensimmäinen jota tehdään 4*8 ja semmoisilla painoilla että oikeasti jo väsyy siinä vaiheessa. Toista liikettä sitten pudotussarjana, ensin 10 toistoa niin isoilla painoilla että juuri ja juuri jaksaa tehdä, sitten pikkuisen painoa pois ja niin monta toistoa kuin vaan pystyy tekemään. Ja tämä toistetaan kolme kertaa. Kuullostaa simppeliltä, mutta kyllä vaan ihan erilailla oli tekemisen makua kuin omissa treeneissä, ei tule vain itsestään puristettua kaikkea irti yksin. Meillä oli kohteena pakarat/jalat, olkapäät/kädet ja hartiat/yläselkä. Eli loppupeleissä aika kokovartalotreeni, mutta tarkoitus olikin lähinnä että tajutaan mistä pudotussarjassa on kyse, miten sitä kannattaa käyttää ja missä hyödyntää.

Illalla kävin vielä koiran kanssa tunnin lenkillä, juoksin pari pientä pätkää, mutta palauttavana kävelynä pidin suurimman osan lenkkiä.

Tänään sitten taistelinkin auton kanssa, katsastuksesta ei mennyt läpi mutta saa sillä nyt sitten sen kuukauden vielä ajella. Huoh. Onneksi on tuo mies joka osaa katsoa sitä, muuten tulisi tosi kalliiksi.

Ja illalla käytiin lasten kanssa ulkoilemassa reilu tunti. Käveltiin kallioilla ja hypittiin puron yli. Kaksi vanhempaa kasteli sukkansa. Pienin oli fiksuna likkana laittanut kumpparit jalkaan. Koirakin nautti kun sai rauhassa haistella ja nuuskuttaa enkä ollut kokoajan hoputtamassa eteenpäin.

Juosten kohti kesää

Päivät kuluu ihan hullua vauhtia! Nytkin mun oikeastaan pitäs olla jo autossa matkalla kohti koulua, mutta sen verran kiristän ruokatauosta että kirjoitan muutaman rivin. Kesä tulee kohisten kohti, koulu loppuu jo ihan kohta! Jotenkin tuhottoman nopiaa on aika kulunut, vaikka toisaalta tuntuu kyllä kuin tammikuusta olisi jo ihmisikä, niin erilaisena sitä nykyään itsensä näkee. Vaikka matka on pahasti kesken, niin kuitenkin kaukana ollaan siitä mukavuudenhaluisesta sohvaperunasta jonka käsitys liikunnanilosta oli että se on jotain huuhaata jolla koitetaan saada laiskat liikkeelle.

Kotona on paljon pakkaushommia, tavaraa pitää käydä läpi ja leijonan osa menee myyntiin ja kierrätykseen (ja roskiin) en ala raahaamaan koko omaisuutta toiselle puolelle suomea. Viedään vaan se mitä tarvitaan. Pakko kuitenkin nipistää aikaa liikunnalle, mulla on kasvavana murheena ja huolena se että kun koulu loppuu, saanko ylläpidettyä tätä liikunnan määrää. Ehkä kesällä vielä jos en ole töissä, mutta entäs sitten elokuussa kun koulu alkaa... On pakko koittaa sovittaa jo nyt liikuntakertoja arkeen koulun ulkopuolellekin että tapa sitten siirtyisi tulevaisuuteenkin. Vaikka toisaalta olen niin koukussa liikkumiseen etten usko että se noin vain loppuisi, niin toisaalta tiedän että vanhat tavat ja tottumukset istuu tiukassa, ja pelkään että jos löysäilen liikaa niin lössähdän taas vanhoihin tapoihin takaisin.

Juoksuun olen ihan koukussa, nyt kun kunto on noussut sen verran että ei ihan heti ole aivan piipussa kun pari juoksuaskelta ottaa, niin kyllä tuota vaan haluaisi lisää ja lisää. Tämän aamun lenkki oli n. 5 km ja aikaa meni 45 minsaa, josta yhteensä 35 minsaa juoksin. Kyllä tuntuu tosi hyvältä, kun ajattelee että vielä viime kesänäkin olin jo 200m hitaan hölkän jälkeen aivan kuollut. Nyt nää lenkit on kokoajan olleet sellaisia ns. hyvänmielen lenkkejä joista jää kaipaamaan lisää ja lisää.

Mutta nyt on pakko hypätä autoon ja kouluun että ehdin koulun salaattia syödä ennenkuin tunnit alkaa. Tänään ohjelmassa ravitsemusta ja kuntosalia!

painonhallintaa teknologian keinoin

Sillon aikanaan kun olin vielä ikuinen laihduttaja, eli alkaen noin vuodesta 1995, oli laihduttaminenkin jokaisen oma asia. Olit sitten vähän paksu tai vähän enemmänkin, niin olit asian kanssa melko yksin. Toisaalta se oli siunaus, koska netti ja media ei samalla tavalla alleviivannut ylipainon haittoja ja ihanteellisen laihan vartalon etuja. Laihduttaminen ei vielä ollut viihdettä, se ei ollut vitsi eikä se ollut tositv kulttuuria jolle nauretaan kun paksukaiset hikoilee ja tuskailee asioiden kanssa jotka on oikeasti todella vakavia.  Toisaalta ei ollut myöskään apua samalla tavalla tarjolla, ei diettiohjeita eikä liikuntapalveluitakaan.

Ei ollut nettiä mistä hakea tietoa, ei kännyköitä eikä nettivalmennuksia. Personal trainereita oli korkeintaan jossain isoissa kaupungeissa. Teini-ikäisen painoon puuttui koulun terveydenhoitaja, ja siitä oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Naisten- ja nuortenlehdistä sitten selattiin jumppaohjeita ja kokeiltiin diettejä lehtien ohjeiden mukaan. Diettejä en kokeillut ennenkuin muutin kotoa vuonna 2000, mutta syömättömyyttä kylläkin. Ja niitä jumppia. Lenkkeilin koiran kanssa (tosin en juuri hikeen asti, pitkiäkin matkoja, peruslenkki oli 8 km ja siitä ylöspäin) ja tein huoneeni rauhassa milloin mitäkin lehden jumppaa. Minulla onkin aika laaja tietopankki kotijumppaliikkeitä, ihan jo nuoruusajoilta. Ryhmäliikuntaa ei ollut joka nurkalla tarjolla, ja kuntosalejakin oli kunnassa tasan yksi, ja sekin kaukana. Saati että sitä sitten olisi tavallinen pulliainen edes osannut käyttää ja tiennyt miten siellä kuuluu olla. Ja paino vaan nousi. Laski välillä, ja taas nousi. 18-vuotiaana olin hoikimmillani, mutta silloinkin koin olevani lihava. Laihdutuskierre on karu. Sitä on yksin vaikea pysäyttää. Tosin tietoähky jota nykyään koemme voi kyllä vain nopeuttaa ja syventää kierrettä.

Nyt kun ajattelee painonhallintaa, niin tietoa on tarjolla valtavasti. On sitten yksilön homma suodattaa ja koittaa löytää se itselleen sopivin ja toimivin tapa syödä ja liikkua. On ruokavalioita vaikka miten ja paljon, ja niillä on kaikille hienot tarttuvat nimet, ja ne on vuoron perään muodissa. Ja useimmiten jonkun yhden tavan kannattaja tuomitsee kaikki muut ja uskoo omaansa fanaattisesti. Personal trainereita kasvaa joka oksalla ja netti pursuaa onlinevalmennuksia ja ilmaisia ja maksullisia ohjelmia, joista tosin on yksilöllisyys usein kaukana. Rahastetaan satoja euroja per asiakas, ja annetaan sama ruokavalio ja samat treenit kaikille. Annetaan ymmärtää että näillä ohjeilla muuttuu läskistä salikissaksi tuosta noin vain. Yksilön omaa vastuuta ei korosteta, eikä oteta kantaa siihen että yhtä lääkettä kaikkiin vaivoihin ei ole olemassa. Toki on sitten niitäkin joissa käydään asiakkaan tiedot ja tavoitteet läpi ja sen mukaan tehdään ohjelma ja ruokavalio. Netti on täynnä tietoa ja sen löytää kuka vaan. Lähdekritiikkiä pitäisi opettaa jo ala-asteella. Kaikkea ei pitäisi uskoa mitä lukee, eikä niellä purematta. Oikeat asiantuntijat, tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvat faktat, jää uskomusten ja mutu-tiedon varjoon. Viralliset ravitsemussuositukset lytätään kaupallisina ja teollisuuden ja maatalouden kätyreinä, ja unohdetaan kokonaan se että sen oman totuuden takana on todennäköisesti yksi henkilö tai ryhmä joka oman "kulttinsa" leviämisestä hyötyy.

Toki tässä kaikessa on myös paljon hyvää. Jos osaa etsiä tietoa ja muistaa sen lähdekritiikin, niin voi oppia paljon. Kännykkään on tarjolla sovelluksia joista on oikeasti apua, enää ruokia ei tarvi kirjoittaa ruutuvihkoon ja itse etsiä taulukoista kaloritietoja. Sovellus laskee kalorit ja makrot itse. Liikuntasuoritukset voi merkata kännyyn, tai vaan näpätä ohjelman päälle ja lähteä lenkille ja sovellus laskee kilometrit ja vauhdin ja jopa kulutetut kalorit. On ohjelmia joka lähtöön, jopa vedenjuonnin ja unenlaadun seuraamiseen.

Mutta kuitenkin kaiken tämän keskellä on hyvin helppoa unohtaa se mikä lopulta on tärkeää. Syö siten että voit hyvin. Liiku liikkumisen ilosta. Nauti elämästä, Unohda stressi ja jätä joskus kalorit laskematta. Vain sinä voit tietää mikä on juuri sinulle se oikea tapa. Älä tuomitse muiden tapoja.Kuuntele, katsele, opi. Sovella. Pyydä apua jos sitä tarvitset.

Äitienpäivän kunniaksi temppuradalla

Tyttärien hoitopaikassa oli tehty ulos temppurata. Vanhempi tyttö varsinkin odotti minua kovasti hakemaan, varmisti varmaan kolmesti että ehdinhän varmasti ennenkuin rata puretaan. Olin valmistautunut lähtemään koulusta ennen aikoani, että ehdin tyttärien temppuradalle, mutta meillä olikin sitten vähän lyhyempi päivä ja ehdin tosi hyvin.

Rata oli hauska, oli pallon potkimista erikokoisiin maaleihin, toisillemme heittelyä, kiipeilyä ja hyppimistä, sukkahousuista tehdystä lenkistä läpipujottelua ja rata joka piti suorittaa lapsi reppuselässä. Koska mulla noita muruja on kaksi, sain siis mennä sen viimeisen osuuden kahdesti :D Kävi kyllä mielessä siinä kun tuon eskarilaisen otin selkään, että ei olisi vielä pari vuotta sitten onnistunut. Miten kurja fiilis olisikaan tullut, jos ei olisi jaksanut lastensa kanssa remuta. Kyllä taas sai sellaista positiivista vahvistusta siihen että miten mukavaa on kun keho toimii. Ei se miltä se näyttää, vaikka toki se on plussaa että se alkaa näyttää paljon paremmalta kuin joskus aiemmin, vaan se mihin se keho pystyy!

Voi itku!

Mulla on ollut tosi antoisa suhde mun harjoitusasiakkaaseen. Olen päässyt tekemään niin kuntosaliohjelmaa ja -ohjausta kuin kotijumppaa, pallojumppaa, kuminauhajumppaa ja pilatesrullajumppaa. Ja tein vielä kaupanpäälliseksi sellaisen pienen lihastenaktivointijumpan jota voi tehdä autossa istuessaan, kun asiakas lähtee nyt reissuun kolmeksi viikoksi matkailuautolla. Oon tehnyt intervallihajoituksen ja liikuntaohjelman kuudeksi viikoksi sekä antanut ruokavalio-ohjeita. Ja olen nauttinut valtavasti.

Tänään meillä oli sitten se viimeinen tapaaminen, jotenkin kovin haikeaa, vaikka samalla olen tyytyväinen että koulu pikkuhiljaa alkaa lähetä loppuaan. Tulee valtavan tyytyväinen olo kun saa näitä projekteja valmiiksi, vaikka toisaalta olisikin voinut vielä jatkaa. Sain asiakkaalta pienen lahjan, se oli niin ihana että melkein tuli tippa linssiin. Oivaltava ja hauska, ja samalla niin mieltä lämmittävä.

Voi että, tuli melkein itku.

Itku meinasi tulla myös tänään koulussa, kun tehtiin sykeohjattuatreeniä pareittain. Ensin lämmittelyksi reilun 3 km lenkki pururadalla sauvakävellen, ja sitten vaatimattomasti mäkivetoina 4 kertaa sotkanrinne ylös.

Wohoo!

Kotiuduin eilen illalla ja kaivelin täyden postilaatikon tyhjäksi. Mainosten ja laskujen seassa oli odottamani suuri valkoinen kirjekuori Turusta. Voin sanoa että hilppasen jännitti kun sitä revin auki. Pitkään ei tarvinnut kirjettä tavata että pääsi siihen kohtaan jossa sanottiin, Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi, Wohoo! Jes! Jes! Eilen järjestyi kyllä monta asiaa, saatiin asunnon vuokrasoppari tehtyä (siistii! Ihan mahtavien lenkkeilymaastojen läheltä) ja sain jalan oven väliin siihen firmaan jossa kävin työhaastattelussa, en vakivirkaa koska etsivät jo koulutuksen käynyttä henkilöä, mutta keikkaa ja kesäduunia. Ja sitten vielä tuo kouluun pääseminen. Nyt juuri elämä hymyilee.

Enää viimonen rutistus nykyistä koulua, ja sitten onkin edessä muutto ja uudet kuviot. Muutun kolmen lapsen yksinhuoltajasta osaksi perhettä johon kuuluu arkena 4 lasta ja pyhänä 6. Ja saan rinnalle miehen joka on paitsi kannustava, myös vastuunsa kantava. Tuleva koti on tosi siisti, aika uudessa talossa sijaitseva rivarin pätkä, ei ihan niin iso kun olisi voinut toivoa, mutta toistaiseksi näillä tuloilla ei voi kaikkea saada. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut että elämä voisi olla tässä pisteessä.

Nyt aamukahvia naamariin ja aamupalaa, sit koulua kohti. Tänään onkin sitten sykeohjattua harjottelua ja pari on suunnitellut mulle mäkivetoja... Voin sanoa että sen jälkeen pitäs tehdä asiakkaan kanssa kuminauhajumppa niin voi olla että asiakas tekee ja mä vaan ohjeistan...

Muuttopuuhia

Reissun päällä.  Se tarkoittaa että treenit on juoksua ja että blogin päivittämiseen ei ole oikein aikaa, ja se on hankalaakin puhelimella.  Laitanpa nyt kuitenkin lyhyesti kuulumisia.

Työhaastattelu meni hyvin, niin hyvin että kutsui takaisin tapaamaan isompaa jehua huomenna. Pitäkää siis edelleen peukkuja.  Koulusta sen sijaan ei ole vielä kuulunut.. Mutta ihan näinä päivinä...

Olin juoksusta pakkolomalla ja parantelin penikoita ja se toimi.  Nyt olen täällä lenkkeillyt ja juoksu tuntuu taas tosi mukavalta.  Tänään tein yhdistetyn juoksu-kävely-asioidenhoitelu-lenkin.  Kyllä uuteen paikkaan tutustuminen kannattaa ehdottomasti tehdä juoksukengät jalassa. Tän päivän lenkki oli vajaan 10 km ja kaloreita paloi sykemittarin mukaan huikeat 915.  Siinä on jo vähän tekemisen meininkiä.

Vappuna en juuri syönyt ohi dieetin mutta kaksosten synttäriherkkuja kyl maistoin. Kuukautiset alkoi mutta tällä kertaa et tullut tarvetta syödä maailmaa tyhjäksi hiilareista.