Olen jo nuorena ihaillut voimistelijoita ja tanssijoita, ja heidän mieletöntä kehonhallintaansa, sekä voimaa. On todella vakuuttavaa katsoa tanssijoiden tekevän liikkeitä vaivattoman ja kepeän oloisesti, kun itse kuitenkin tietää miten paljon voimaa ja hallintaa liikkeet vaativat. Loistava "ääri"esimerkki tästä on vaikkapa tämä video.
Olen kuitenkin ollut niin lannistuneen varma siitä etten koskaan pystyisi mihinkään lähellekään samaan kuin edes oman kylän voimistelyryhmän tytöt, että en ole edes yrittänyt. Sama virsi koko lapsuuden ja nuoruuden ajan, en minä osaa, en pysty, en voi. Paskan marjat. Kaikilla meillä on mahdollisuus oppia ja kehittyä, vaikka joillain sitten onkin myös poikkeuksellista lahjakkuutta. Myös aikuisena, vaikka lapselle moni juttu onkin helpompaa. No, ihan tuon linkin videon tasolle en tähtää, mutta kyllä minä tavoittelen sellaista kehoa joka pystyy esimerkiksi käsilläseisontaan. Niinkin helpon ja yksinkertaisen kuuloinen juttu kuin hartiaseisonta, oli vielä alkuvuodesta mahdoton tehdä. Koulussa kokeilin, ei toivoakaan. Mutta tänään sen tein, seinää vasten toki koska tätiä hirvittää heittää jalkoja taivaalle ilman että seinä on siellä takana turvana ettei voi mennä ympäri. Ja se onnistui aika helpostikin. Kaunista se ei ollut, ja maha valui korviin, mutta selkä oli irti maasta ja jalat kohti kattoa :D Siitä innostuneena päädyin kokeilemaan myös päälläseisontaa, sekin melkein jo onnistuu seinää vasten. On vaan vaikea pysähtyä ylös, jalat tuppaa heilahtamaan samalla vauhdilla alas... mutta ompahan jotain kivaa mitä treenata!
Kehonpainotreeni muutenkin on minua kovin kiinnostavaa, samoin kuin kaikki toiminnallinen treeni. Nyt kun luottamus omaan kroppaan alkaa olla parempi, on innostus vain kasvanut. Jumppanurkassani on nyt jumppamatto pysyvästi vasten seinää, voi sitten käyttää sitä pitkin päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti