Oh,well. Taas saa täti nöyrästi tunnustaa että kun kerran on ollut merkittävän, lähes sairaalloisen ylipanoinen (BMI lähes 40) niin aina pitäisi olla tarkkana. Oma pää on se suurin vastus, ja ilmeisesti kun pääsin lokakuussa alkuperäiseen tavoitteeseeni, oma pää jotenkin kuvitteli että olen valmis. Ja pisti koko homman löperiksi. Siitä (ja ah niin ihanista jouluherkuista) johtuen, painan taas yli 80 kiloa. Tarkalleen sanottuna 81.9 kiloa. Voihan tanakelettu.
EN MISSÄÄN NIMESSÄ suosittele hyppäämään puntarille suoraan joulun herkuttelun jälkeen. Osa tästäkin painostani nimittäin varmasti on epätavanomaisemman herkuttelun tuomaa nestekertymää, ja jos on yhtään vaakan vanki ja isommat lukemat ahistaa ja masentaa niin käykää vasta tammikuun puolella. Tunnen itseäni jo sen verran että menin vaakalle, koska arvelinkin jotain tämän suuntaista. Ajattelin että saisin kunnon shokkihoitoa joka täräyttäisi minut takaisin kaidalle polulle. Mutta ihan näin suurta shokkia en kyllä osannut odottaa. Liki 10 kiloa kahdessa kuukaudessa. Hirveen hieno suoritus. Mut väärään suuntaan...
No, täräytys kyllä tuli, aamupalaksi söin munakasta salaatilla ja tonnikalasalaatti odottaa jo jääkaapissa töihin lähtöä. Pitää näköjään ottaa jatkuvasti vauhtia suuremmista lukemista että pääsee taas ponnistamaan pienempiä kohti... Positiivista tässä lienee nyt lähinnä vain se, että vuoden takaiseen verrattuna olen vielä voitolla. Ja että asenteeni on kuitenkin siinämielessä terve etten nyt totea koko paremmille elämäntavoille että morjens. Kyllä täältä taas noustaan...
Ole tässä nyt sitten ammattilainen, kun omakaan paino ei susotu pysymään kurissa :D Mutta semmoista se nyt vaan on, välillä menee hyvin ja välillä huonosti, siitä huolimatta jatketaan etteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti