Mulla on murheenkryyninä ollut ekasta synnytyksestä lähtien roikkuva maha. Olen ollut raskaana kolmesti ja joka kerralla maha on ollut valtaisa. Isoja vauvoja, lyhyt nainen ja ilmeisesti sellainen kohtu että se tuohon eteen hy0ää heti kun kroppa tajuaa olevansa raskaana.
Raskausarpia on paljon, mutta ne ei ole minua koskaan häirinneet. Mutta tuo roikkuva maha. Löysä nahka. No luonnollisesti ylipaino ja sittemmin laihtuminen ei ole ainakaan auttanut asiaa.
Nyt maha on siinä laihtumisen vaiheessa kun kiinteämmästä läskistä yhtäkkiä tulee semmoista löysää ja hyllyvää. Se on kiva juttu koska tiedän että se on ensi askel siihen että se maha siitä sulaa mutta se myös pahentaa tuota löysyyttä alavatsassa.
Aiemmin olen ajatellut että vika on mun päässäni, että pitäisi vain oppia elämään sen kanssa että tälläinen mun kroppani nyt vaan on. Vaikka laihdun tulee mulla aina olemaan löysää nahkaa alavatsassa. Mutta eilisen juoksu lenkin jäljiltä päätin että jos tuo ei ratkaisevasti pienene kun laihdun, se leikataan pois. Sen verran kivuliaan hankauman sain sinne, iho on oikeasti auki ja kivut yllättävän pahat vammaan nähden. Kurjinta on että ainoa asento jossa haavat saavat hengittää on selinmakuulla, koska muulloin tuo mahanahka hautoo niitä. Mutta ei mulla ole aikaa pötkötellä pitkin päivää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti