Viiden viikon ihmiskoe

Päätin kevättä rinnassa ja kiloja vyötäröllä että nyt on saatava jotain uutta potkua tähän touhuun ettei mene aivan puurtamiseksi. Mielekästä pitää elämän olla, mutta tavoitteisiin olisi silti päästävä. Nyt on soudettu ja huovattu ja junnattu taas kuukausi tolkulla ilman sen suurempaa edistystä.

Joten päätin kokeilla LeanInFiveWeeks haastetta, ja pakko sanoa että kyllä siitä vaan sai paljon lisää potkua tähän touhuun, ja koko elämään. Mitään maatajärisyttävää uutta tietoa ei kenties tarjoiltu, koska paljon olen jo ennestään asioita opiskellut, mutta jotenkin tieto oli niin hyvällä tavalla tarjolla, että haasteesta sai kuitenkin paljon irti, vaikka taustaa on sekä painonhallintaan että hiilareiden vähentelyyn, niin silti koin että sain kyllä sisältöä ihan koko rahan edestä. Vähän pelkäsin että lyökö sit yli se virallisten suositusten "lyttääminen" koska mä periaatteessa kyllä ihan uskon että niille suosituksille on aikansa ja paikkansa. Mutta yllätyin positiivisesti, pääjehulla oli hieno asenne touhuun, eikä lyttäämistä tyrkytetty missään vaiheessa. Kunhan kehoitettiin kokeilemaan asioita ja miettimään mikä sopii juuri itselle. Ja sehän ei ole koskaan paha asia.

Kaiken kaikkiaan tuloksena oli enemmän virtaa, muutama miinuskilo, useampi kadonnut sentti vyötäröltä ja vakaa aikomus jatkaa samalla tyylillä. Sen verran hyvältä taas tuntuu olla omassa kehossaan, ja on tosiaan kokonaisvaltaisesti virkeämpi ja parempi olo. Tosi paljon sai myös uusia työkaluja omaan työhön ja treeniin, ja ideoita jatkoa varten.

Vielä virtaa

Ihanaa kun on kevät! Aurinko oikein huutaa liikkumaan ulkona ja mieli on virkeä ja iloinen. Mutta se himputin jalka kiusaa. No olen kuitenkin päässyt taas kävelylenkeille ja jalka on lähes oireeton, joten ehkä pian uskaltaa vähän hölkkäilläkin. Pyörällä voi sitten tehdä kovempia intervallitreenejä. 

Olen pohtinut viimeaikoina sittenkun-listaa. Meillä kaikilla varmaan on sellainen, lista asioita joita haluaisi tehdä sitten kun jokin asia x sen sallii. Oli se muuttuja sitten raha, paino tai aika niin olen pohtinut että tekisi varmasti todella hyvää valita edes yksi asia siltä listalta, jonka toteuttaisikin nyt heti. Miksi odottaa jotain mystistä sopivaa aikaa, jos voi toteuttaa havaitaan jo nyt? 

Milloin lääkäriin?

Itsehän olen sellainen etten mene lääkäriin ellei ole aivan pakko. Koitan ensin kaikki mahdolliset kotikonstit ja huijaan itseäni että jatkossa muistan venytellä ja rullata säännöllisesti. Siinä muuten toinen aloittelijan virhe, riittämätön kehonhuolto. No joskus voisi ehkä päästä helpommalla jos menisi sinne lekurille suoraan. Ja siitä voisi olla paljonkin apua jos menisi suosiosta erikoislääkärille yksityiselle puolelle. Mutta kun ei.

Mun lonkka ei osoittanut paranemisen merkkejä levossakaan, joten sen sijaan että olisin mennyt lääkäriin (koska ylimielisenä kuvittelen että tiedän hänen ehdottavan kortisonipiiķkiä johon en suostu niin kauan kun pystyn kävelemään) niin rouskuttelen nyt tulkehduskipulääkekuuria. 7 päivää ja jos ei mene tällä ohi, niin sitten lupaan mennä sinne lekurille. Mutten silti huoli sitä piikkiä.

Mutta onneksi on muitakin tapoja liikkua kuin juoksu ja kävely. Uimaan en ole saanut itseäni vielä piiskattua, mutta pyöräilyä olisi tiedossa tänään.

Tsemppi päälle ja menoksi.

Onko teidän helppoa kääntyä lääkärin puoleen vammojenne hoidossa? Vai hoidatteko itse itseänne?

Aloittelijan moka

Tulipa syyllistyttyä oikein perinteiseen aloittelijan mokaan. Liikaa liian nopeasti. Juoksuinto palasi, tein pari reipasta lenkkiä, ja nyt oireilee tuo pahanonnenjalka. Kahdesti lonkan bursiitin kärsineenä onneksi tajusin että taukoa on nyt pidettävä. Mutta voi miten mieli kaipaa tuonne ulos aurinkoon juoksemaan...  vaan ei auta kuin levätä ja tehdä lihaskuntoa. Jospa tämä menisi nyt reippaasti ohi niin voisi taas aloittaa. Mutta rauhallisemmin.

Oivalluksia ja suurempaa kuvaa

Olen koko talven potenut vähän huonoa omaatuntoa kun liikkuminen on jäänyt vähemmälle ja ruokailutkin olleet vähän mitä sattuu. Sen seurauksena paino tietenkin nousi, ja entiselle jojolaihduttajalle se tuntui melkoisella epäonnistumiselta ja sai epäilemään itseäni vähän joka asiassa, sellaisissakin jotka ei painoon edes liity. Mutta nyt kun on pääsiäisen pyhinä ollut aikaa itselle ja muutenkin tässä kevään tullen on taas tullut se halu liikkua, oivalsin jälleen yhden tärkeän asian. Aikaa on loppuelämä parantaa kuntoa ja suorituksia. Ei maailma kaadu siihen että elämän muut osa-alueet tulee välillä painonhallinnan tielle. Pitää hyväksyä se mitä on tapahtunut ja jatkossa koittaa ennakoida ja suunnitella niin ettei se tapahtuisi uudelleen, ainakaan samassa mittakaavassa.

Ollaan Kainuussa sukuloimassa ja viimevuonna pääsiäisenä tein täällä parina päivänä lenkin jossa tein kävelyn lomaan minuutin tai kahden hölkkäpätkiä. Nyt tein saman lenkin hölkäten ja aika parani 10 minuuttia. Joten vaikka kuluneen vuoden loppupuolisko on tietystä näkökulmasta mennyt penkin alle, ja paino on liki sama kuin vuosi sitten, niin kunto on kuitenkin aivan eri. Ja asenne!  Se vasta muuttunut onkin. Aloittelevan liikkujan varovaisuus oli vuosi sitten vahvana mukana, syke nousi 175 ja luulin että noutaja tulee. Nyt kroppa on tottuneempi ja ei haitannut vaikka syke kävi ylämäessä yli 190, pystyin edelleen kannustamaan itseäni puhuen joten annoin mennä vaan.

Kaikenkaikkiaan on hyvä välillä käydä lomalla. Ajatukset voi yllättäin kirkastua kun stressi ja kiire helpottuu.

Kiireitä kiireitä

Blogin pitäminen ei ole viimeaikoina ollut kovin korkealla prioriteettilistalla. Yritystoiminnan aloittelu, työt, muutto, lapset, mies... On pidellyt kiirettä ilman someakin :D

Oma projekti junnasi pitkään paikoillaan, energiaa ei ole oikein riittänyt ajatellakaan että vielä olisi tavoitteisiin matkaa ja jotain pitäisi niiden eteen tehdäkin. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja jo ennen muuttoa aloin suunnitella että otan taas tavaksi lähteä aamulenkille kun miehellä on aamuvuoroviikko, ja herään jokatapauksessa aikaisemmin kuin yleensä. No tänään vasta sain aikaiseksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Vajaan 4 km kävin käppäilemässä, muutama kevyt hölköttelypätkä sekaan. Pitää koittaa malttaa aloitella rauhallisesti, niin voisi pysyä ehjänä.

Venyttelyä olen sentään saanut kohtuudella harrastettua, joten jospa sekin edistäisi kunnossa pysymistä.

Hoksasin tuossa myös sen että muutama vuosi sitten tuli luvattua kummitytölle että olen normaalipainossa hänen rippijuhlissaan. Mokoma pääsee ripille jo tulevana kesänä! Hui miten aika kuluu nopsaan. Joten tässä pitäisi ottaa nyt sellainen keväinen loppurutistus. Matkaa normaalipainon ylärajalle on semmoinen rapsakka 14 kiloa...

Elämä ei ole laihdutuskuuri

Uusi vuosi on alkanut ja ihmisillä on tarmoa ja tahtoa muuttaa elämäntapansa ja suunnata kohti sitä surullisen kuuluisaa kesäkuntoa. Aloitetaan innolla liikkumaan joka päivä, ostetaan salikortti, juodaan aamuisin viherpirtelöitä ja lasketaan kaloreita, tai vähintäänkin proteiineja tai hiilihydraatteja. Tai ostetaan pussikuureja ja pureskellaan ärtyneinä porkkanoita kun kroppa vaatii polttoainetta, jota ei sille anneta. Laihdutetaan. Kunnes se into lopahtaa, viikon, kahden tai kuukauden päästä.

Laihduttaminen on mielessäni muuttunut jo lähes kirosanaksi. En oikeastaan enää keksi yhtäkään positiivista merkitystä sanalle laihdutus. Paino ei ole ihmisen paremmuuden määre.

On toki lääketieteellinen tosiasia, että ylipaino on terveydelle haitallista. Ja mitä enemmän sitä painoa on, sitä haitallisempaa. Mutta laihduttaminen ei mielestäni ole ratkaisu tähän ongelmaan, koska laihduttamalla saadaan vaan aineenvaihdunta sekaisin, mieli ja kroppa väsyneeksi, sekä jo valmiiksi sellainen ennakkoasetelma, että onnistuminen pysyvässä muutoksessa on lähes mahdotonta. Koska eihän kukaan voi menestyksekkäästi laihduttaa ikuisesti. Jos vaikka sitten onnistuukin laihtumaan, pitää laiduttaminen lopettaa. Ja mitäs sitten tapahtuu? Jos ei ole todella taitava ja asiaan perehtynyt, niin paino tulee takaisin. Usein korkojen kera. Vain opettelemalla sellaisia elämäntapoja, joita on mahdollista ja miellyttävää noudattaa lopun ikää, voi saavuttaa pysyvän muutoksen. Vain antamalla keholle sen mitä se oikeasti tarvitsee, voi oppia tasapainoista ja sallivaa syömistä. Unohtakaa siis laihduttaminen ja laihdutuskuurit. Niistä ei ole mitään apua kenellekään.

Itse olen viimeiset viikot hokenut itselleni, "en laihduta". Se auttaa paitsi syömään terveemmin, myös helpottaa stressiä. Kun poistaa sanan laihdutus yhtälöstä, onkin yhtäkkiä metsästämässä terveyttään, eikä jotain mystistä vaakalukemaa. Liikkuminenkin on mielekkäämpää, kun "en laihduta". Minä en enää ikinä aio laihduttaa. Se on hullun hommaa.