Uusi vuosi on alkanut ja ihmisillä on tarmoa ja tahtoa muuttaa elämäntapansa ja suunnata kohti sitä surullisen kuuluisaa kesäkuntoa. Aloitetaan innolla liikkumaan joka päivä, ostetaan salikortti, juodaan aamuisin viherpirtelöitä ja lasketaan kaloreita, tai vähintäänkin proteiineja tai hiilihydraatteja. Tai ostetaan pussikuureja ja pureskellaan ärtyneinä porkkanoita kun kroppa vaatii polttoainetta, jota ei sille anneta. Laihdutetaan. Kunnes se into lopahtaa, viikon, kahden tai kuukauden päästä.
Laihduttaminen on mielessäni muuttunut jo lähes kirosanaksi. En oikeastaan enää keksi yhtäkään positiivista merkitystä sanalle laihdutus. Paino ei ole ihmisen paremmuuden määre.
On toki lääketieteellinen tosiasia, että ylipaino on terveydelle haitallista. Ja mitä enemmän sitä painoa on, sitä haitallisempaa. Mutta laihduttaminen ei mielestäni ole ratkaisu tähän ongelmaan, koska laihduttamalla saadaan vaan aineenvaihdunta sekaisin, mieli ja kroppa väsyneeksi, sekä jo valmiiksi sellainen ennakkoasetelma, että onnistuminen pysyvässä muutoksessa on lähes mahdotonta. Koska eihän kukaan voi menestyksekkäästi laihduttaa ikuisesti. Jos vaikka sitten onnistuukin laihtumaan, pitää laiduttaminen lopettaa. Ja mitäs sitten tapahtuu? Jos ei ole todella taitava ja asiaan perehtynyt, niin paino tulee takaisin. Usein korkojen kera. Vain opettelemalla sellaisia elämäntapoja, joita on mahdollista ja miellyttävää noudattaa lopun ikää, voi saavuttaa pysyvän muutoksen. Vain antamalla keholle sen mitä se oikeasti tarvitsee, voi oppia tasapainoista ja sallivaa syömistä. Unohtakaa siis laihduttaminen ja laihdutuskuurit. Niistä ei ole mitään apua kenellekään.
Itse olen viimeiset viikot hokenut itselleni, "en laihduta". Se auttaa paitsi syömään terveemmin, myös helpottaa stressiä. Kun poistaa sanan laihdutus yhtälöstä, onkin yhtäkkiä metsästämässä terveyttään, eikä jotain mystistä vaakalukemaa. Liikkuminenkin on mielekkäämpää, kun "en laihduta". Minä en enää ikinä aio laihduttaa. Se on hullun hommaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti