Ihanaa kun paistaa aurinko. Se oikein kutsuu ulkoilemaan. Vappuviikonloppuna käveltiin miehen kanssa paljon, ja lasten kanssa peuhattiin pihalla. Koin myös sellaisen "ahaa"-elämyksen, jotka normaalisti on tosi kivoja, tulee sellainen ällistyneen fiksu ja mukava olo kun tajuaa jotain oleellista. Nyt sen sijaan tuli aika tyhmä olo. Tajusin nimittäin asian jonka jo tiedän, mutta joka vaan on jäänyt jonnekin mielen sopukoihin, eikä sitä ole tullut noudatettua. Kirjoitin siitä blogitekstin jo vuosi sitten. Älä hölkkää, juokse.
Älä hölkkää, juokse. Voihan pylly. Tuolla ajatuksellahan mä pidin itseni terveenä ja koivet oireettomina vaikka miten pitkään. Tein intervalleja ja spurtteja ja pikkuhiljaa pidensin juostavaa matkaa. Mutta sitten kunto kasvoi ja halusin kokeilla jaksaisinko hölkätä 5 km. Ja jaksoin. Ja se tunne oli niin koukuttava että lähes huomaamattani siirryin juoksijasta hölkkääjäksi, joka löntysteli menemään 5 km, 6km, 7 km jopa 10 km matkaa onnellisena kehityksestä. Ja sitten alkoi akillesvaivat. Ja bursiitti alkoi taas oireilla lonkassa. Ja sitten tuli juoksutauko ja tappeleminen koipien kanssa. Voihan nyt videlis.
Nyt jalat on olleet melkein oireettomat. Sanon melkein, koska parhaillaankin tuota lonkkaa vähän juilii, viimeviikkoisen mäkitreenin jäljiltä. Mutta voitte olla varmoja että muistan jatkossa tehdä kävelylenkkejä joissa mukana ihan oikeaa juoksua. Ei mitään hölkkää mulle kiitos, kun en kerran osaa pysyä kohtuudessa.
Positiiviset vibat sen sijaan jatkuu ravitsemuspuolella, nyt on tuon haasteen jäljiltä ollut helppoa syödä oikein ja virtaa riittää vaikka muillekin asti. Eilen tuli tehtyä työpäivän sisällä lounastauolla kävelylenkki, ja tänään tiedossa reenit ystävän kanssa. Ihana kevät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti