Älä hölkkää, juokse!

Olipas taas mielenkiintoinen anatomian täyttämä koulupäivä. Opettaja on melkoinen guru alallaan, vaikka varmaan viimeiseksi haluaisi itseään sellaiseksi kutsuttavan. On todella innoittavaa kuunnella sellaista ihmistä joka todella tietää mistä puhuu, ja jolla edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, on suuri intohimo asiaansa. Mieletöntä! Melkein parasta on se kun ope harhaantuu jonkun kysymyksen takia selittämään jotain kokemaansa tai muuten vähän ohi aiheen. Mielettömiä tiedonmurusia! Koitan kynä sauhuten kirjata niitä vähän ylös, että niistä jäisi joku muistijälki päähän.

Yksi sellainen tiedonmurunen ilahdutti meikäläistä suuresti. Meikähän on koittanut lisätä lenkkeihinsä hölkkää jo vaikka ja miten kauan. Kesällä meni jo 5 km hölkkäilyä sellaisella tooooosi hitaalla tahdilla. Syksyn ja talven aikana en nyt ole hölkkäillyt, ja olen aatellut että pitäisi lisätä sitä taas. Mutta enpä lisääkään! Hölkkä on nimittäin nivelille aivan kamalaa rasitusta! Hölkätessä reisiluu pysyy pystysuorana, joten nivelet rasittuu joka askeleella. Lisätään ylipainoa päälle ja jep jep, ei hyvä idea. On paljon parempi juosta. Juostessa nostaa polvea, jolloin kropan iskunvaimennus toimii niinkuin sen kuuluukin. Nivelet voitelee itse itseään ja rasitus on niissä vähäisempää. Ja pulssikin nousee nopeammin.

Olen aina vähän häpeissäni hölkännyt ja taas kävellyt ja hölkännyt ja kävellyt. Jotenkin se on ollut  noloa lihavana lyllertää menemään ja kun ei ole jaksanut pitkää pätkää kerralla... No nyt on oikeen ammattilaisen ohjeistus juosta mieluummin kunnolla hetkenaikaa ja sitten kävellä reippaasti väliin. Jokohan se menis meikäläisenkin päähän ettei siinä ole mitään noloa... Taas sais hokea itselleen sitä Älä häpeile, älä häpeile- mantraa.

Kouluruokaa ja välipalamietteitä

Ensimmäinen oikea koulupäivä, syöksyimme anatomian pyörteisiin. Olo on aika tietoähkyinen, eikä tässä olla kuin raapaistu pintaa. Sain oikean teorian ja asian (nivel ja sen toiminta) lisäksi tietää että lantioni on vinossa, rintarankani on jumissa ja aiheuttaa vuosia on-off (enemmän on) olleet hartia ja niskakivut, ja että se olisi ollut koska tahansa helppoa korjata. Sain kotihoito-ohjeet. Toisaalta kamalan kiva, toisaalta ihmetyttää terveydenhuoltomme taso, kun tätä ei kukaan ole aiemmin mulle sanonut, tai ottanut kipuja edes kovin tosissaan. Kipulääkettä vaan ja ehkä joku kehotus kuntoilla. Joo, kuntoilu toki auttaa, muttei yksistään, eikä varsinkaan ilman ohjeita siitä miten kuntoilla.

Huomasin myös että hevosen ja ihmisen anatomiassa on aika paljon samaa, ja että latinankieliset nimet luille ja lihaksille on samat. Jes, pääsen niiiiin paljon helpommalla kuin muut, kun olen ne jo kerran aikanaan opiskellut. Vaikka toki sitten on eroja, käsissä ja jalkaterissä ja kallossa erityisesti.

Kouluruoka oli kiva yllätys, salaattipöytä varsinkin. Kolmea erilaista tuoresalaattia, eikä mitään riisi- makaronimössöjä. Ruokakin oli tosi hyvää, vaikka en okein tiennyt miten tuommonen kinkkukiusaus olisi pitänyt annostella että se sopisi mun ruokavalioon. Otin aika vähäsen, varmuuden vuoksi, vaikka tiesinkin ettei proteiinit varmasti täyty likikään. Illalla sainkin sitten lisäohjeistusta kouluruokailuihin mieheltä.

Välipala taas toimi hyvin, oli mukana maitorahkaa ja appelsiini jonka kuorin ja viipaloin rahkan sekaan tauolla, ja pistelin tunnilla kitusiin suurella ruokahalulla. Tuolla kun saa eväitään syödä ja kahvia juoda ihan miten paljon tahtoo, eikä se muutenkaan ole siinämielessä mikään teinien koulu, ettei siellä kytätä kenenkään poissaoloja tai menemisiä. Itseltähän se on pois jos on poissa, ei opettajalta. Pitää pohdiskella muitakin välipala vaihtoehtoja, jos rahka alkaa tökkimään. Mietin ensin itse mutta kysyn sitten kyllä neuvoa. Haluan vaan itse ensin yrittää, koska tässähän on nyt tarkoitus opetella syömään oikein ihan itse.

Aika koulupainotteista höpinää, mutta olen vaan niin innoissani nyt näistä opinnoista. Yllätyin kyllä vähän kun taidan ajatusmaailmaltani ruoan ja liikunnan suhteen olla kuitenkin lähempänä pt-opiskelijoita kuin näitä tavallisia ihmisiä joiden läsnäolosta niin eilen iloitsin. Eipä siinä kaikilta voi oppia jotain ja mahdollisimman sosiaalinen koitan olla. Tänään tuli kalkatettua muutaman äidin kanssa, sillä lopputuloksella että taidan olla vähän erilainen äiti... Mutta ei se mittään. Huomenna sitten kalkatusta jonkun toisen ryhmän kanssa, etten leimaudu tantta/äiti ryhmään :D

Ihan fiiliksissä!

Tänään oli eka koulupäivä. Odotin sitä kauhun sekaisella jännityksellä, vähän pelotti et entäs jos ne kaik muut on jotain fitneskissoja ja sporttipoikia ja meikä ainoana paksukaisena siä sitten koittaa niiden vauhdissa pysyä... Mutta ihan tavallista sakkia siellä oli, toki suurin osa parempikuntoisia kuin meikäläinen, mutta myös muutama aika samantasoinen ja pari pahemmassakin kuosissa olevaa. Nämä huikeat päätelmät vedin puhtaasti ulkonäön ja lyhyiden esittelyiden perusteella, joten vielä tässä voi yllättyä :D

Opiskellaan peruskurssit isolla porukalla, jossa on urheiluhierojaopiskelijat, personal traineropiskelijat ja me liikkuvat, eli fysioterapian, hieronnan ja liikunnan linjalla olevat. Teoriaopinnoista iso osa on anatomiaa, se on kaikille tärkeää ja tuossa oppilaitoksessa ovat päättäneet että sieltä ei kukaan valmistu ilman että anatomia on hallussa. Se on niin tärkeä pohja kaikkeen, oli kyseessä sitten hieronta tai liikkuminen tai ravinto. Odotan innolla, opettajat pelotteli että tämä ensimmäinen kaksi viikkoa on rankin, pelkkää pänttäämistä. JEEE! Tiedän vanhoista hevoshierojan opinnoistani, että tykkään valtavasti anatomiasta. Oppii ymmärtämään lihaksia ja kehoa... Mikä olisi mielenkiintoisempaa??

Anatomian lisäksi tulossa on fysiologiaa ja liikuntafysiologiaa, hieronnan perusteet, fysioterapian perusteet, kuntosaliohjaus, fysikaaliset hoidot, ensiapu 1, teippaus (vain nilkan teippaus, mutta lisäksi voi osallistua erilliselle kinesioteippauskurssille), liikunta 1 (jossa testataan mahdollisimman kattavasti eri lajeja), valmennuksen perusteet, tautioppi, ravitsemus, rentoutus, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat ja yritystalous. Nämä on vain kaikille yhteiset opinnot. Sitten voin lisäksi valita kurssikokonaisuuksia joko urheiluhierontapuolelta tai personal trainer puolelta. Ihan mahtavaa. Olen niin fiiliksissä tästä ettei mitään rajaa.

Mitä taas tulee ruokavaliooni, niin oon siitäkin aika fiiliksissä :) on ollut helppoa syödä ohjelman mukaisesti, ja nälkä ei ole ollut. Tänään pitää pähkäillä joku välipala kouluun mukaan, käytössä on jääkaappi. Ja huomenna selviää myös millainen ruoka koululla on tarjolla, mutta voisi kuvitella että aikas hyvä. Painontippumisesta ei vielä ole mitään hajua, kun en ole (yllättäin) vaakalla käynyt, mutta ei haittaa jos en heti laihdu, sit voidaan säätää ruokavaliota. Nyt on siinä niin paljon syömistä et vähemmälläkin kyllä pärjään :D

Nyt jos työkkäri vielä päättää tukea opintoja niin tanssin jonkun voitontanssin ilosta. Videoin sen ja postaan tänne :D

Tarpeellisen laihtumisen ja muotilaihtumisen ero?

Rakastan kiireettömiä aamuja. Rakastan kiireisiäkin aamuja, mutta niistä en ehdi nauttimaan, kun viiletän tukka putkella. Tänään on todennäköisesti viimeinen kiireetön aamu, joka osuu viikolle. Toukokuun loppuun asti olen opiskelija, äiti ja ensisijainen huoltaja, joten aamut voi olla melko hektisiä, kun kaikkien aamupalat, pukemiset ja vanhimman kouluunlähtö pitää huolehtia, ja viedä tyttäret hoitoon ennenkuin ajelee 55 km kouluun. Nyt toki on pyhä, ja joitain arkipyhiä toki voi kevääseen osua, en ole niin tarkkaan kalenteria katsellut. Mutta kotona olleen työttömän päivärutiineissa se että on arkipyhä ei poikkea mitenkään arjesta. Lapset tuossa vieressä katselee piirrettyjä, ja minulla on aikaa siemailla tuota mustaa kultaa ja surffailla netissä.

Kuten kaikkina kiireettöminä aamuina, selailin facebookia. Huomasin miten taas monet on päättäneet uuden vuoden kunniaksi ottaa itseään niskasta kiinni. On pussikuurilaista, kuntoilijaa, perus tipattomia. Suklaatonta, sokeritonta mitä milloinkin. Monet kritisoivat uudenvuoden lupauksia ja tempauksia koska ne eivät yleensä kestä tammikuuta pidempään. Mutta itse koen paljon pahempana ongelmana sen, millaisia ne lupaukset ovat. En soisikaan niiden kestävän kovin pitkään, jos tarkoituksena on näännyttää itsensä.

Eräs tuttavani on laihduttanut 40 kiloa. Valtava urakka ja kovan työn takana. Hattua nostan todellakin. Usean vuoden aikana, joten ilmeisen järkevästi. Hän on kuvista päätellen todella hoikka ja kaunis nuori nainen. Silmiini osui kuvateksti jossa mietti että 9 kiloa vielä, sitten olisi kesäkunnossa ja onnellinen. En sanonut hänelle mitään, vaikka mieli teki. En kuitenkaan tunne häntä niin hyvin että kokisin oikeudekseni puuttua asiaan. Mutta heräsi kyllä kysymys, että laihdutetaanko siinä nyt sitten enää oikeaan tarpeeseen, vai onko kyseessä jokin muu?

Onko se oma onnellisuus kiinni siitä laihtumisesta? Osaako enää lopettaa? Ja jos ajatteli vuosia sitten että 40 kilon päästä on tavoitteessaan ja onnellinen, eikä nyt olekaan onnellinen, niin kuvitteleeko sen sitten johtuvan siitä että painoa pitääkin vielä pudottaa lisää? Ja mihin tämä 9 kilon pudotus sitten perustuu, onko takana painoindeksi (jota olen pohtinut jo aiemmin). Vai jokin vieläkin epämääräisempi ihanne? Nyt on kauneusihanteena niin kovin laiha naisvartalo, jos tähtää samanlaiseksi kuin mitä telkussa ja lehtien sivuilla, on aika heikko onnistumisprosentti. Kun laihduttaa paljon, on ehkä ajan saatossa vaikea pitää mielessä ne syyt miksi. Ja varmasti tulee myös uusia syitä. Mutta pitäisi yrittää pitää mielessä se, ettei vain ulkopuolisista johtuvista syistä (kuten yhteiskunnan paine ja kauneusihanne) pitäisi laihduttaa. Laihtumisen pitäisi tähdätä terveenpään kehoon. Kauneus on sinussa jo. Kauneuden tähden ei kenenkään tarvi painoaan pudottaa.

Puhui tämä tuttavani kuntoilustakin, mikä minusta olisi paljon järkevämpää. Mietin pienessä päässäni että unohtaisi sen vaa'an jo, ja keskittyisi terveyteen. Kannattaako sitä painoa ja vaa'an lukemaa enää tuossa vaiheessa kytätä, liikkuisi ja söisi terveellisesti ja keskittyisi hoitamaan henkistä hyvinvointiaan...  On niin helppoa pistää se oma kurja fiilis jonkun muutettavan asian piikkiin, ja sitten keskittyä muuttamaan sitä. Mutta entäs jos se ei sitten enää onnistukaan, koska tavoite on täysin epärealistinen? Tai jos onnistuukin niin ei edelleenkään näytä omaan silmäänsä hyvältä (harva pitää kauniina lihaksetonta, kuivaa ja kuihtunutta naisvartaloa, mutta vaikka pitäisikin, on ihminen joskus kykenemätön näkemään itseään kauniina, vaikka olisi miten laiha)?

Entäs jos se oma onnellisuus  ei olekaan siitä vaa'an lukemasta kiinni? Entäs jos voisikin olla onnellinen jo paksuna? Ei se tarkoita ettei sitten laihtuisi, ja etteikö voisi iloita tuloksista kun niitä syntyy, mutta olo olisi sallivampi itseään kohtaan  myös silloin kun tuloksia ei heti tulekaan, ja sillä laihiksella olisi helpompi pysyä pitkään. Eikä myöskään näännyttäisi itseään kuivan kesän kukkaseksi vaan sen tähden, että se on kuulemma kaunista. Kun kokisi olevansa kaunis jo nyt.

Syömään!

Pojan (12v) kanssa käytiin ruokakaupassa. Lista oli kännykässä ja eikun sitten vaan lappamaan hedelmää ja kasvista kärryyn. Kolme kassillista ruokaa, 70e ja tältä se näytti kasattuna keittiön baaritasolle:

hetelmä poikineen. Itse jos vain söisin niin noiden syömiseen menisi hyvä tovi, mutta on kolme mukulaa jaolla niin pakko ostaa isommin hedelmiä

Oli pakko oikein siivota jääkaappikin, kun sinne noin ihania ruokia alkoi laittamaan. Olikin jo vähän joulun jäljiltä siivoamisen tarpeessa. Hain tyttäret hoidosta ja aloin tekemään ruokaa. Vähän enemmän pohdintaa aiheuttaa se että pitää tietyt määrät saada omalle lautaselle ja lapsille pikkuisen eri sapuskat, mutta ei ollut ollenkaan mahdoton tehtävä. Tykkään kokkailla, kunhan vaan varaa siihen vähän aikaa, kiireessä se ei ole kivaa. Mulla noi mukulat alkaa olla jo sen kokoisia että nakitan niille askareita, joten ehdin itse sitten kokkailemaan ja huolehtimaan ravintopolitiikasta.

Tässä 4 vuotiaan sanoin "äidin laihdutusannos, mitä herkkua!" ja se muuten oli.

Pikaisesti heitetty lautaselle mitä listassa lukee, sen kummemmin ajattelematta estetiikkaa..

Nopeaa toimintaa!

En ole edes vielä ehtinyt palauttaa ruokapäiväkirjaani, kun jo sain uudet ohjeet syömisiini. Minun tämä epävirallinen personal trainerini on siis miesystäväni, jolla kokemusta näistä asoista on paljon enemmän kuin itselläni, ja olemme jo pitkään jutelleet tästä projektistani. Hän on siis ollut luonani nämä joulun ajan pyhät ja vapaat, ja siten päässyt seuraamaan meikäläisen ruokailua ihan vierestä. Okei, joulu on ehkä vähän huono aika seurailla saadakseen rehellistä kuvaa siitä miten arkena syön (hehe, kinkku ei ole ainoa porsas silloin!) mutta tottahan hänelle on muodostunut meidän perheen arjesta ja rutiineista jo melko selkeä kuva syksyn mittaan muutenkin. Ja kun itse olen tuskastellut hänelle kun en saa aikaiseksi ja paino vaan junnaa koska en saa aikaiseksi, niin hän sitten kovin kohteliaasti ja varoen ehdotti että jos tahdon apua niin sitä olisi kyllä tarjolla. Tottahan minä otan kaiken mahdollisen avun vastaan, tyhmäähän se olisi hänen tietotaitonsa jättää hyödyntämättä.

Harhauduinpas asiasta. Niin se ruokavalio. Se näytti ensilukaisulta melko selkeältä ja helpolta noudattaa, ja siltä että saan syödä aikas paljon. Mikä tietysti on varsin mahtava juttu, koska itse en usko mihinkään kitukuureihin. Haluan syödä, olla terve ja jaksaa, ja kitukuurilla ei vaan tule riittävästi energiaa että nuo kaikki kolme toteutuisivat. Tasapainoinen, ei mikään hurjan paljon hiilareita rajoittava, mutta kuitenkin selvästi matalemmille hiilareille kallistuva, ihan kuten salaa toivoinkin, ja meikäläisen ultimate herkku, avokado ujutettu mukaan. Ihan parhautta se. Salaattia ja kasviksia pitäisi syödä joka aterialla niin paljon että nälkä varmana lähtee, siis kaiken muun listatun lisäksi. Pitänee suunnata ruokakauppaan...

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa erittäin hyvältä, ja nyt kun kokeilen miten se sujuu niin sitten voidaan viilata sitä suuntaan tai toiseen mahdollisuuksien mukaan. Jee!

Muitakin painonhallintaa edistäviä muutoksia on elämässä edessä. Kyllästyin vihdoin tähän byrokratiaviidakkoon ja päätin mennä opiskelemaan. Olen jo valmiiksi persaukinen joten 5 kk teho-opintopätkä ei meidän tuloja juuri enää huonommiksi voi saada. Ja saanpahan opiskella aihetta joka on minulle tärkeä ja josta olen oikeasti todella kiinnostunut. Minut valittiin opiskelijaksi fysioterapian, hieronnan ja liikunnan linjalle. Odotan kauhun sekaisella innolla, koulu alkaa keskiviikkona. Opinnot sisältävät hieronnan perusteiden lisäksi anatomiaa, ravitsemustiedettä, ensiapukurssin jne. Käydään läpi eri lajeja sekä niiden ohjausta, joten liikuntaakin tulen saamaan mukavasti! Täysillä aion heittäytyä mukaan ja imeä jokaisen tiedonmurusen itseeni tulevaisuuden varalta. Toivonmukaan kun toukokuun lopulla saan todistukseni, olen terveempi, hoikempi ja valmis kohtaamaan uusia haasteita.

Ruokapäiväkirjaa

Olen nyt onnistunut melko hyvin pitämään päiväkirjaa syömisistäni muutaman päivän ajan. Välillä se edelleen nolottaa ja välillä meinaa unohtua, mutta so far so Food! Heh, kirjoitan tätä kännyllä ja tämä päätti korjata sanan hyvä sanalla ruoka. Mutta annan olla, sehän sopii hyvin!

Olen juonut vettä taas enemmän ja väkisinkin tulee syötyä siivommin kun kirjaa ylös mitä syö. Vaikka vielä ei edes saisi kaloreita miettiä. Ja tänään huomasin sen olossa, oli energisenä mukava herätä.

Muutama päivä vielä ja annan päiväkirjan eteenpäin ja sit kohta saan ohjeet joita noudattaa. Sit vaan syön niin kuin ohjeet kertoo enkä voi epäonnistua ;)