Epätodellinen fiilis.

Tänään oli koulun kevätjuhla, ja valmistuimme. On tosi kummallinen fiilis, kun ajattelee että nyt se oli siinä. Nyt en enää aamulla herää ajaakseni 60 km kouluun. En näe niitä ihmisiä. En ihanaa opettajaa. Tänään on itketty meikit levälleen ja naurettu ja itketty taas vähän lisää. Onhan se uskomaton tunne, valmistua. Tammikuusta asti painettu duunia, ja siitä on nyt näyttää todistus, jossa komeilee 34 opintopistettä. Se vastaa muuten 918 käytettyä työtuntia, joista reilu 120 tuntia fysiologiaa ja anatomiaa hierojaopiskelijoiden kanssa. Ei ollenkaan huonosti, mutta ei ollenkaan ihme sekään että tuntuu että on ollut aivan järkky kiire koko alkuvuoden.

Mitä jäi käteen? Siis muuta kuin todistus? Ihania muistoja, uusia ystäviä, rakkaus liikuntaan, jano oppia lisää, haastaa itseään lisää, tehdä enemmän. Valtava määrä tietoa jota soveltaa käytäntöön ja rutkasti lisää itseluottamusta. Pienempi rasvaprosentti, parempi kunto, tasapainoisempi vartalo. Ja haikea, epäuskoinen fiilis siitä että homma on ohi. Ehkä sen tajuaa vasta vähän myöhemmin?

Mulle tämä valmistuminen on tosi iso asia. Olen valmistunut aiemmin vain ylioppilaaksi, enkä juuri sitä itse arvostanut. Ja siitä on 14 vuotta aikaa. Sen jälkeen olen ollut pätkätöissä, tehnyt paskaduunia niin kirjaimellisesti kuin kuvainnoillisesti, kokeillut yrittäjyyttä, saanut lapsia, eronnut, tehnyt lisää pätkätöitä, ollut työttömänä, opiskellut kaupan alaa joka ei tuntunut loppua kohden enää omalta (mutta saatanpa silti jossain välissä suorittaa ne loppuun) ja kokoajan ajatellut että mikä se mun juttu voisi olla. Luulin pitkään että se olisi hevoset ja hevosala, ja ehkä se olisi toisenlaisissa olosuhteissa ollutkin. Mutta ei tässä elämässä. Ja nyt mä sen sitten olen löytänyt, 33-vuotiaana, puolivahingossa. Se on valtavan iso juttu. Huge.

Olen pelännyt sitä miten liikunnan nyt käy. Kun koulun rutiinit ei enää vie liikkumaan. Mutta juttelin rakkaani kanssa ja hän lupasi tehdä mulle 6 kk ohjelman, niin pelot hälveni. Osaisin toki tehdä nyt ohjelman itsekin. Mutta koen että noudatan paremmin ohjelmaa jonka  Juha on tehnyt. Joten liikunta jatkuu. Ja haluan haastaa itseni, haluan olla vieläkin vahvempi, nopeampi ja tehdä juttuja joihin en ole aiemmin pystynyt. Olen löytänyt itsestäni puolia, joita en uskonut että minussa onkaan.

Nyt makaan lattialla patjalla muuttolaatikoiden keskellä. Huomenna viimeiset pakkaamiset, ja lauantaina itse muuttorutistus. Ja sitten mä alotan elämän äitinä, äitipuolena, avovaimona, personal trainerina ja  tulevana lähihoitajaopiskelijana Raisiossa. Kukapa olisi uskonut. En ainakaan minä itse. Ja haaveilen liikuntalääketieteen opinnoista avoimen yliopiston kautta. Katsotaan, mahdollista sekin..

peace  and love people!

Aika juoksee kuin hirvi

Huh huh mitä haipakkaa aika kuluu! Nyt on jo tiistai, mikä merkitsee että ylihuomenna loppuu koulu ja valmistun personal traineriksi. En ole oikein vieläkään sopeutunut siihen ajatukseen, vaikka aika konkreettisestikin sitä on joutunut miettimään kun olen tehnyt koulua varten liiketoimintasuunnitelmaa.

Itse en aio yritystä perustaa, sain siitä tarpeekseni hevosalalla kiitos vain, mutta kevytyrittäjällekin tekee ihan hyvää tuo liiketoimintasuunnitelma tehdä, on sitten parempi käsitys siitä miten haluaa hinnotella työnsä ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa tuloina. Omassa liiketoimintsuunnitelmassani olen ottanut sen lähestymistavan että teen työtä vain osapäiväisesti, ja varsinaiset tulot saan muualta. Samaa ajatusta käyttäen olen hinnotellut palveluni mahdollisimman alas, jotta ne olisivat sellaistenkin käytössä jotka eivät perinteisiä PT palveluita välttämättä osta. Edelleen tarvitsisi miettiä markkinointia ja brändäystä, en haluaisi kuitenkaan antaa kuvaa että olen huono, ja halpa hinta ikävä kyllä usein yhdistetään heikkoon laatuun.

Pakkaamista riittää, niinkuin varmaan voitte kuvitella. Nyt alkaa onneksi näyttää siltä että olen voiton puolella, mutta jotenkin ällistyttävä on tämä määrä tavaraa mitä tälläiseen 70 neliöiseen kolmioon mahtuu. Paljon olen karsinut pois, pakkokin. Tilaa seuraavassa asunnossa on vain 15 neliötä enemmän, ja sinne tulee myös Juhan kaksion sisältö... Sitten seuraavaksi voi stressata siitä mahtuuko kaikki pakuun vai joudutaanko kuinka monta kertaa ajamaan. Ei ihan kevyt lenkki tollainen 600 km ajella pakulla. Lähes kaikki huonekalut olen myynyt pois, Juhalta kuitenkin tulee kaikki tarpeellinen, turha täältä asti roudata. Vain likkojen kerrossänky ja pyykinpesukone ja telkut tasoineen on lähdössä mukaan noista isommista.

Ikäväkseni tää muutto on ollut mulle sitten riittävä tekosyy löysäillä syömisissä, ja jään itse itselleni asettamasta tavoitteesta painaa alle 80 kiloa kun valmistun. Mutta en jää siitä paljoa. Mutta harmittaa se silti. Mutta turha sitä nyt on enää murehtia, kahdessa päiivässä kun ei ihmeitä tehdä.

Pakko hehkuttaa!

Tammikuussa tutustuin kahvakuulaan ja tykkäsin!  Ostin itselle 6kg:n kahvakuulan joka sittemmin annoin siskolle kun alkoi tuntua liian kepoiselta. Crossfit treeneissä tein kahvakuulaosion 10 kilon kuulalla ja sekin oli vähän köykäinen.

Äsken päätin jumppailla ja hetken lämmiteltyäni ajattelin testata tuota Juhan 16 kilon kuulaa.  Ja se oli aika hyvä!  Siis raskas kuin synti mutta sain tehtyä!  Nyt on jalat ja kädet ihan tärinöissä ja olo ihan Super! 

Rentoutumista muuttostressin välissä

Alkaa stressi painaa. Koko kolmio pitää olla pakattuna ja enää viikko aikaa. En oo ees käynyt varastossa vielä..  mutta päätin silti lähteä Raisioon viikonlopuksi. Nyt on pakollinen loma pakkaamisesta ja mieli lepää.

Kauhee  ikävä oli tuota miestä ja lapset tarvitsi ammaa lauantaiksi, joten siksikin nyt täällä.  Ihan tyhjällä autolla en malttanut ajaa, joten päätin viedä minikasvihuoneen ja taimet jo asunnon kuistille. Ne on muutenkin niin hankalia pakattavia.

Nyt on lasti purettu tyttöjen kanssa ja leikkipaikalla vietetty pitkä tovi. On kyllä niin makeeta kun voi osallistua lasten leikkeihin, ei enää kroppa hidasta tahtia. Ja odottelunkin voi ottaa liikunnan kannalta. Tehdä vaikka pakaroita nousemalla kiven päälle :D

Kehonkoostumusanalyysi 2

Edellisestä siis aikaa vain 2 kk. Se on liian vähän. Pisti nimittäin harmittamaan että muutos jonka tunnen luissani, ei näy paperilla. Tai no, viskeraalirasva oli vähentynyt ja lantio-vyötärösuhde parantunut, ja jalkojen lihasepätasapaino tasaantunut. Mutta painoa lähtenyt vain 2 kiloa, ja tasan puolet läskiä ja puolet lihasta. Eli rasvaprosentti ei ole pienentynyt (taino, 0,1 yksikköä).. Noita tuloksia käydään vielä tarkemmin läpi ensi viikolla kun tää mittauksia tekevä kaveri tulee niitä meidän kanssa pohtimaan.

Mutta muutosta on kyllä sitäkin enemmän tapahtunut mun päässä. Koska tää sai mut vaan sisuuntumaan, että pidän pirkule huolen että muutos näkyy seuraavan kerran kun mittaukseen menen. Pitää jossain välissä pohtia olisko vaikka 6 kk sopiva väli.

Eilen saatiin hieronnat, oli ihanaa. Meidän kanssa yhtä aikaa alottaneet hierojat hieroi meidät. Kyllä mä nautin. Tänään oli tuon mittauksen lisäksi hieman pohdintaa kuntosaliohjelmien jaksotuksista.

Kun mitat kääntyy nousuun.

Olen moneen kertaan sanonut että vaaka on painonhallinnassa lähinnä vihollinen. Olen edelleen samaa mieltä, ja olen nauttinut elämästä ilman puntaria. Tiistaina meillä on koulun puolesta InBody kehonkoostumusanalyysi, joten silloin se painokin sitten taas saadaan. Viimeksi olin InBodyssä helmikuussa, joten todella mielenkiintoista nähdä mitä tässä meikän kehossa on kevään aikana tapahtunut. Silloin painoa oli 83,7 ja rasvaprosentti 39,7 ja painoindeksi 31,9. Eniten jännitän kuitenkin sitä mitä on tapahtunut rasvattomalle massalle, joka silloin oli 50,5 kiloa. Toivon ettei se ainakaan vähentynyt olisi.

Mittoja otin taas tänään, tosin aamupalan jo syötyäni että ei ihan vertailukelpoisia välttämättä, mutta huvittavaa niissä oli tälläkertaa se, että vaikka vyötärö on inan kaventunut, ja lantio kolmisen senttiä, niin reisi ja pohje on kasvaneet :D Sitä se treeni teettäää... Olen kyllä ollut huomaavinani että lihasta olisi jalkoihin tullut lisää, ja mittanauha kyllä on samaa mieltä. Sekin sitten selviää inbodyssä, viimeksihän alavartalo oli suhteessa ylävartaloon heikompi, katsotaan miten nyt käy..

Mutta parasta tässä on se, että vaikka mulle on tullut senttejä lisää, ei se tarkoita että olisin lihonut! Ihan mahtava fiilis kun on tehnyt treeniä ja nyt alkaa tulokset ihan konkreettisesti näkyä. Vaikka en välttämättä toivoisi isompia lihaksia jalkoihin, niin hei, vahva haluan olla, ja ne lihakset kuitenkin muokkaa paljon tuota jalan muotoa.

Nolojen tilanteiden nainen vai laumanjohtaja?

Vai kenties kuitenkin kumpaakin?

Eilen ajeltiin tyttärien kanssa Raisiosta taas kotiin. Tosin vähän alkaa jo mieli ajatella sen toisinpäin, Raisio on se koti. Mutta kuitenkin, kunnos muutto kuun lopussa tapahtuu niin täällä oleskellaan, hoidetaan koulut ja asiat. Tyttäret meni isälleen ja poika lähti reissuun jo keskiviikkona, joten huomasin että olenkin ihan yksin kotona. Vain koira ja kissa seurana. Tälläistä ei olekaan sattunut yli 7 kuukauteen. Aika kumma olo. No, pyyhälsin ystävän luo juoruamaan, sitten sen jälkeen iltalenkille. Kello oli kyllä enemmän kuin mitä yleensä, mutta mitäs sen väliä kun kukaan ei herättäisi aamulla.

No, en sitten siinä lähtöhötäkässä vaihtanut alusvaatteita, vaan kiskoin vaan lenkkikamat niskaan ja ovesta ulos. Se oli virhe. Kävellessä homma oli vielä ok, joten pääsin jo jonkun matkaa kotoa, mutta voin sanoa että ekan 5 m hölkän jälkeen tajusin miksi ne pitsihörhelöt ei ole tarkoitettu urheiluun. Siinä sitten mietin että jatkanko kärsien vai mitä hittoa teen, kotiinkaan en enää siinä vaiheessa halunnut palata, ajattelin että en varmasti jatka kotoa enää uudelle lenkille. No, eipä siinä sitten. Menin vähän syvemmälle metikköön ja kiemurtelin ulos alkkareistani ja tungin ne taskuun. Kyllä siinä mielessä kävi että nyt jos joku sattuu ohi kulkeen niin jessus notta hävettääs :D mutta luulen ettei kukaan todistanut tätä strippailuani :D Mietin kyllä kahdesti että kerronko tätä täälläkään, mut hei tekevälle sattuu, ja muistakaa, oikeenlaiset alkkarit on tärkee juttu!

No, tästä selvittyäni lenkki sujui tosi hyvin, jalka tuntui kevyeltä ja päätin testailla miten jaksan kilsan juosta, ja tottahan se meni huomattavasti reippaammin kuin normi hölkkävauhtini on, ja sykekin laski tosi nopeasti alas vaikka maasto oli mäkistä. Eli oli kaiken kaikkiaan hyvä treeni. No, olin jo lenkkipolun loppusuoralla, pikkuisen matkaa olisi enää ollut viimeiseen etappiin, kun mutkasta kääntyessä näin että siellä on pari koiraa irrallaan. Ajattelin että käännynpä oman koiran kanssa takaisin ennenkuin ne huomaa, mutta ajatus ei muuttunut riittävän nopeasti teoiksi, koirat bongas meidät ja lähti ihan täyttä kiitoa kohti. Niiden omistaja jäi huutamaan perkelesaatanaa sinne pitkän suoran toiseen päähän, toki huomasin että lähti juoksemaan myös.

No... ei siinä auttanut kuin siirtää oma koira selän taa, irrottaa hihna vyötäröltä että voi hihnan päällä vetää koiriä käkättimeen jos ne yrittää päälle tulla.  Ärjäisin siinä sitten aika uskottavan kuuloisen "EI"n ja pari rumaa sanaa päälle ja koirat hidastikin vauhtia, mutta tulivat kuitenkin. Heiluttelin hihnaa tehden selväksi että turpaan tulee jos ei osata käyttäytyä. Koirat haukkui ja kiersi meitä siinä hetken, itse pidin oman koiran selkäni takana. Oikeastaan en tiedä miten sen tein, koska meillä on erittäin pahasti kesken muiden koirien kohtaaminen lenkillä. Mutta siellä se istui ja ihan hiljaa. Ajatteli vissiin et joo, annanpa mamman hoitaa tän :D No, lopulta tilanne selvisi ihan hyvin, koirien omistaja saapui paikalle ja sai koirat heti käskyn alle, kovin pyyteli anteeksi. Sanoi että nuorempi koira villitsee yleensä niin viisaan vanhuksenkin, isompi koirista oli vasta 10 kk ikäinen. Vasta siinä vaiheessa tajusin että se on dobermanni, eli kovin roturasisti en ole. Omistajansa sanoikin että moni ois säikähtänyt pahasti kun niitä pidetään niin pahoina vaikka sekin koira on kiltti kuin mikä. Juteltiin siinä sitten hyvä tovi, koirista ja narttujen ja urosten eroista. Voin sanoa että en oisi ikinä uskonut miten hienosti tuo mun koira käyttäytyy tommoisessa tilanteessa, se oli kiinnostunut toisista muttei kiskonut tai vouhottaunut. Ehkä joku herne siellä sen nupissa alkaa pikkuhiljaa kasvamaan.

No, jahka siitä sitten selvittiin liikkeelle en voinut kuin hehkua sitä miten hienosti mun koira toimii. Se kulkee hihnassa lenkillä samaa vauhtia mun kanssa (no okei, uroksena se haluaisi merkkailla, mut on kyl oppinut et kun juostaan niin ei ole aikaa) ja se handlasi noin stressaavan tilanteen noin hyvin. Ihan superia!

Joten loppuviimeksi, ihan mahtilenkki! Kotona sitten muistin että mulla ole sykemittarikin käytössä, Aikaa meni lenkillä 1h20 min, josta tosiaan iso osa oli koirien kanssa säätämistä. Kaloreita paloi yli 600, joten senkin kannalta tosi pop!