Rakastakaa itseänne!

Jos jokin kohta minussa on aina ollut sellainen josta en pidä, se on mahani. Mutta onnekseni voin sanoa ettei sekään ole minusta mitenkään vastenmielinen. Se on kolme lasta synnyttäneen naisen maha. Saa se siltä näyttääkin.

On hyvä opetella näkemään itsessään muutakin kuin virheitä. Monen kokoinen ja muotoinen keho voi olla kaunis. 

motivaatiokuvia

Nyt on mennyt tosi hyvin, että sinäsä vielä ei olisi edes tarvetta motivoida itseään lisää, mutta siivoilin tuossa koneelta vanhoja kuvia pois ja törmäsin kuviin jotka on otettu melkein tarkalleen vuosi sitten. Niissäkään en ole kaikkein lihavimmillani, mutta aika karussa kunnossa kuitenkin. Päätin sitten ottaa samanlaiset kuvat nyt, ja verrata että onko sitä muutosta ihan oikeasti vuodessa tapahtunut, kun tuntuu että kokoajan repsahtelen.

Onneksi voin sanoa että onhan sitä, nyt jopa näen sen itse, kun kuvat kertovat.

Aika hurjaa. Onhan tässä matkaa paljon edelleen, lähinnä ihmetyttää että miten voi itse olla niin sokea. Minusta kun tuntuu että olen aina ollut yhtä lihava, lihavimmillani, nyt, ja hoikimmillani. Onneksi tuli vuosis sitten otettua nuo kuvat, vaikka silloin ajattelinkin että voi apua, kamalaa...

Aikaa mennyt siis pajon, mutta ainakin pidemmällä aikavälillä suunta on aivan oikea.

1. viikko ja -1.6 kg

Johan on taas positiivisempi mieli kun ei ole ahtanut niitä sokereita itseensä. Eilen tuli tehopuuska ja siivosin koko asunnon lattiasta kattoon hyllyjä ja tasoja myöden, ja voin sanoa että se ei yleensä ole mun lempihommaa. Energiaa tuntuu siis olevan enemmän kuin pitkään aikaan.

Tänään kaivoin netistä tai chi tutorialin, se on laji josta olen aina tykännyt ja nuorempana harrastanut, mutta suurimman osan unohtanut. Ihan huomaamatta meni tunti treenatessa, ja vaikka se ei ole tempoltaan nopeaa, niin lopetettuani lihakset tärisi ja hiki nousi pintaan. Että kyllä se vaan tehokasta on. Nyt voisi lämmittää vaikka saunan...

vakavia motivaatio-ongelmia

Vaikka itse olen sellainen peruspositiivinen ihminen, joka yleensä aina ajattelee kaikesta parasta ja löytää sen positiivisen valonsäteen kaikista asioista, niin viimeaikoina se positiivisuus on ollut tosi hukassa. Ei auttanut tuo kirjan reseptejen kokeilupäätös, kun ei ole varaa ostaa kuin perusruoka-aineita, niin ei kikkailla muuta. Oma olo kuitenkin suurin syy, oli muutaman viikon ajan mieli niin maassa että muistutti lähinnä tammikuisia fiiliksiä, miesystäväni itsemurhan jälkeisiä fiiliksiä. Sanoisin että mulla oli masennuskausi, mutten halua vähätellä masennusta joka on vakava asia. Olin maassa, olin allapäin. Söin mitä sattuu. Jälleen herätyksen toi se maaginen 90 kiloa. Onneksi olen sentään sen saanut selkärankaani iskostettua, en ikinä enää halua painaa yli sataa kiloa. Joten 90 ylitys repäisi minut jälleen irti hiilareista, ja mielialakin alkoi kohentua. En tiedä olinko taas surrut riittävästi hetken tarpeisiin vai aiheuttaako hiilaripitoinen ruokavalioni alakulon. Muna ja kana, kierre kuitenkin on selvä.

Nyt viikon verran on mennyt taas vähillä hiilareilla, ja olotila alkaa olla aikalailla normaali. Elämä oli myös myllerryksessä, en pääsekään aloittamaan tammikuussa keskeytyneitä opintoja nyt, koska en saa niihin työkkärin tukea, kolmen lapsen äidillä ei ole mahdollisuutta heittäytyä opintotuelle. Joten toistaiseksi olen sitten työtön. Se masensi alkuun, mutta sitten ajattelin käyttää ajan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Laittamalla perheen rutiinit kuntoon, ne on olleet muuton jäljiltä vähän hakusessa. Omat ruokailut kuntoon, ja lisää liikuntaa. Nythän on sitten päivät aikaa liikkua kun lapset kuitenkin ovat koulussa ja eskarissa/hoidossa.

Jospa tämä tästä taas...

ja taas mennään.

Positiivisuuden hengessä en aloita tätä päivitystä ihmettelemällä mikä mua vaivaa kun en saa itteäni irti hiilareista vaan sorrun niihin uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan kerron kuinka ihanaa on tänään ollut kun on syönyt oikein :)

Muutto on siis pistänyt vähän pakkaa sekaisin, rahat on vähissä ja motivaatio miettiä mitä söisi on ollut nollassa. Paino on varmaankin vähän noussut, ja ainakin on ollut turvonnut ja ruma olo. Ja se mut vihdoin herätti taas tajuamaan että syön miten sattuu. Lisäksi tyttärillä alkoi viimeviikolla hoito/eskari ja pojalla alkaa huomenna koulu, joten nyt on korkea aika saada lasten ruokailut kondikseen.

Jotta tulisi vähän järkeä tähän blogin pitämiseen, ja siten motivaatiota myös pysyä ruodussa, ajattelin noudattaa seuraavat 8 viikkoa valmiita ruokalistoja. Kirjassa Karppaajan LCHF kotiruokaa on mukavasti ajateltu asioita valmiiksi, ja tehty valmiit ruokalistat 8 viikoksi. Ajattelin että lähestyn asiaa siten että noudatetaan ohjeita ja sitten kommentoin mitä muksut tykkäsi, mitä itse tykkäsin, ja tekisinkö mahdollisesti jotain eritavalla. Mielenkiintoisena lisänä sitten se mahdollinen painon putoaminen, jota tosin en nyt kamalan tiiviisti voi seurata, kun vaaka on edelleen muuttolaatikossa. Lisäksi pitää seurata katoaako pojan käsistä näppylät, joiden aiheuttajaksi epäilen lisäaineita ja hiilaripitoista ruokavaliota.

Tänään tein vähähiilarista pitsaa joka jopa kelpasi lapsille. Pohjan tein ilman varsinaista ohjetta, joten kirjoittelen sen nyt tähän kun se toimi ihan hyvin. Muistan sen sitten jatkossa.

Pohja:

määrät arvioita, en nimittäin mittaillut mitään

3 dl vettä
2 munaa
1 dl ruisjauhoja
1 dl fibrexiä
juustoraastetta (perus edamia oli kaapissa) niin paljon että taikinasta tulee sopivan paksua

taikina levitellään pellille, ja esipaistoin 175 asteessa n. 10 min.

täytteet oman maun mukaan, mutta ei liian kosteita. Paistetaan vielä kunnes juusto sulaa ja ruskistuu vähän.

laskuissa sekaisin

Jäi tuo päivittäinen päivittäminen kun lapset tuli kotiin. On niitä kyllä ollutkin niin valtava ikävä.

Omat syömiset on pysyneet hyvin kuosissa ja uskon että paino tippuu, olo on hyvä ja jotenkin se oma peilikuva näyttää entistäkin paremmalta. Tuntuu että kasvot on kaventuneet nyt jo, ja iho on parempi. Varmaankin kasvoista on lähtenyt joku hiilareiden aiheuttaman pöhötys.

Lapset ei kommentoineet mitenkään munakas aamupalaa, sen verran olen aina ollut karppi sydämeltäni jos en aina tavoiltani, että mun taloudessa aamumunakas on tutumpi kuin aamupuuro. Sokerihiirinä noi söisi mieluiten jotain kammottavia muroja, joita mummo oli laittanut mukaan, mutta mä en näe että miten sokeriset murot voisi olla hyvä alku päivälle. Saivat pienet kupilliset jälkkäriksi syötyään ensin oikeaa ruokaa.

Nyt kohta alkaakin sitten melkoiset kiireet, pakata pitäisi kovaa vauhtia ja muutto lähenee. Muuttoaikakin pitäisi lyödä lukkoon ja sopia muutoauto, kärry ja kantoapu. Jännää aikaa! Onneksi aloitin karppauksen jo aiemmin, nyt on pirteä olo tehdä muuttoakin, eikä tarvi miettiä syömisiä kun alkaa tulla jo selkärangasta että mitä voi syödä.

8. päivä, tuloksia?

Paino on tippunut 1.2 kiloa. Olen todella tyytyväinen. Olen lipsunut ja olen turvonnut kuukautisten vuoksi, ja silti aika reipas tiputus :) Jatkan siis samaan malliin.

Tänään söin possua, vihreitä papuja ja kirsikkatomaatteja. Paistoin kaikki voissa, ja voin sanoa että oli hyvää. Jotkut valittelevat ettei rasvanen ruoka uppoa, mutta minulla ei ainakaan sitä ongelmaa ole :D Kirsikkatomaatit ei oikeastaan kuulusi kai induktioon, mutta tässä nyt on lepsuiltu muutenkin. En usko että kaksi pientä tomaattia vesittää painonpudotusta.

Iltapalaksi paistoin makean himooni lettuja. Karppilettuja tietenkin. Taikina on oma versioni rahkalettusista, joiden ohje löytyy ainakin karppausinfon reseptiosiosta. Minun taikinaani kuuluu:
250g turkkilaista jogurttia
3 munaa
1 rkl psylliumia
1 rkl vehnäleseitä

nuo kaikki vaan sotketaan keskenään, ja paistetaan pannulla pieninä lettusina runsaassa rasvassa.

Makeanhimo tosin poistui paistellessa, joten en vatkannut kermaa lettujen kanssa, vaan söin muutaman juustosiivun kera. Taikinasta tulee ihan hyvä satsi lettuja, joten yksi ihminen ei niitä kaikkia saa alas yhdeltäistumalta. Saan siis huomennakin lettusia.