Kesä on kesä vaikka ei aurinko paistaisikaan

Avopuoliso oli kovasti tilaillut helteitä tälle viikolle, kun hänellä on loma. Vaan toisi kävi, helteitä ei sen yhden jakson jälkeen ole näkynyt. Minua itseäni vähän naurattaa ihmisten RIP kesä päivitykset facebookissa, mihinkäs se kesä ja kesäloma tästä muka katoaa, vaikka vähän vettä satelisikin. Muutenkin helle on aivan yliarvostettua, 22 astetta alkaa olla ihan maksimi missä voi vielä elää ja olla. Tälläinen sateisempi kesä käy mulle oikein hyvin.

Eilen vietettiin oikein mukava kesäinen lomapäivä reissun päällä, mustikkapiirakkaa ja mansikkakermakakkua kahvilla ja ihanaa kesäistä jauhelihakeittoa päivälliseksi. Välissä vähän koiran kanssa kävelyä ja maisemien ihailua, sekä rauhallista illan istumista. Se on kiva tunne kun joskus voi vaan huokasta ja todeta ettei ole kiire minnekään.

26 kiloa pudotettu, viidestä kymmeneen kiloa edessä

Sain myös kokeilla ampumista, sekin oli aika kivaa hommaa, osuin jopa maalitauluun. Alkuun kyllä vähän hirvitti, mutta sen verran maalta olen että tiedän ettei tuommoisella aseella ja panoksilla kovin isoa jälkeä saisi kenenkään nahkaan, niin uskalsin sitten reippaasti kokeilla. Olen vahvasti sitä mieltä että kaikkea pitää uskaltaa kokeilla. Ehkä nyt kaikkista hurjimmat jutut voi jättää sellaisille joita ne todella kiinnostaa, mutta itseään pitää haastaa ja tehdä asioita joihin ei ole ihan varma pystyvänsä. Silloin tulee niitä parhaita onnistumisenkokemuksia. Entinen minä ajatteli usein, todella usein, etten pysty. En osaa, en voi, olen liian lihava, olen liian vanha, olen liian huonossa kunnossa... Tekosyyt oli loputtomat. Nykyinen minä ajattelee että pirkule minäpä testaan, sittenhän sen näkee miten käy.

Aamulla ennen reissuun lähtöä kävin tekemässä päivän juoksutreenit. Jostain syystä nyt ei oikein meinanut sujua. En tiedä miksi, mutta tahti oli hidas alusta alkaen. Sain tehtyä rullailut, mutta sitten alkoi kantapää vaivaamaan niin että lopulta päädyin kävelemään kilometrin verran mitä kotiin vielä oli matkaa. Kylmäystä jalalle kantapäästä akillesjänteen kautta polveen ja lopulta vielä etureiden lihaksille ja lonkallekin, koko jalan hoito ja rentouttelu tuntui auttavan. Pitää nyt seurailla vähän tarkemmin tuota jalkaa, se on se meikäläisen heikompi jalka, joten tuli ostettua salikortti varmasti aika kreivin aikaan.. Lisääntyneet treenit varmasti pistävät kropan tiukille, kun tuota ylimääräistä painoakin on vielä jäljellä.

Nyt nautiskelen aamupalan loppuun, hörpiskelen kahvini, ja valmistaudun kiireiseen päivään. Jahka koiran saa lenkitettyä niin edessä on PT hommia sekä sitten illalla avustajan duunit, joten päivä voi venähtää. Mutta kun syö hyvin, jaksaa hyvin!

Edistymistä ja stressinpurkua

Eilen vietettiin miehen kanssa vapaailtaa. Käytiin kävelyllä ja ajelulla. Ajeltiin Röölään kahville ja nautiskeltiin sateisista maisemista. Koiran kävelytyksen jälkeen löhöttiin sohvalla ja juotiin kaljaa, syötiin ribsejä ja jälkkäriksi karkkia. Super romanttiset kalsarikännit ja terveellisyys aika kaukana :D

Mutta sitä mun pää kyl varmaan tarvikin, koska oli taas jotenkin vaikeaa ja tylsää syödä oikein.  Tänään onkin ollut aivan toinen asenne,  on taas kivaa syödä puhdasta ruokaa.

Kahvilla Röölässä.

Juoksutreenit rullaa mukavasti, tänään tunnin lenkki oli 8 km ja se tuntui sopivan kevyeltä. Tuli hiki ja tuli vähä väsykin mutta olisi ollut kohtuu helppoa lisätä vauhtia. On tosi kiva huomata edistymistä näin nopeasti, vasta pari viikkoa suunnitelmallista treeniä takana ja keskinopeudet on jo kiivenneet reilusti ylöspäin. Voin olla tyytyväinen siihen että olen tehnyt pohjatyön hyvin, koska muuten ei edistyminen olisi näin helppoa. Olen ihan aikataulussa tavoitteisiini nähden.

Ostin tänään myös vihdoin kortin salille, joten pääsen sinnekin lihaksiani kiusaamaan. Olen nyt niin hurahtanut juoksuun, että salitreenitkin tulevat olemaan juoksua tukevia. 

Lasten kanssa retkeilemässä

Tänään käytiin miehen ja parin kotona olevan tenavan kanssa retkeilemässä. Käytiin katsomassa Kuusiston linnanraunioita, ja kauniin luonnon lisäksi lapset tykkäsi valtavan paljon raunioiden tutkimisesta. Tosi mukava paikka lasten kanssa kiertää, koska päsee raunioihin sisään, eikä joudu vain katselemaan kaukaa. Maisemat oli mahtavat ja ilmakin suosi, vesisade alkoi vasta kun päästiin kotiin.

Muuten on ollut kiirettä töiden kanssa, nautin niin siitä kun pääsen tekemään taas PTn hommia, kyllä tämä niin omalta vain tuntuu, että ihmettelen miten en jo aiemmin ole tätä hoksannut. Mutta toisaalta, lihava minä ajatteli vain etten voi. En pysty. Onneksi se itseään sättivä minä on jo melko hyvin hiljennetty, ja voin nauttia siitä mitä teen.

Huomenna omissa treeneissä tunnin kevyt lenkki tiedossa, tänään nautiskellaan miehen kanssa laatuajasta kahdestaan, kaikki kuusi lasta ovat reissussa. Mitä harvinaista luksusta!

Ihanan kamalat mäkitreenit ja kokeellinen coopperi

Edellisen kerran juoksin coopperin huhtikuun 20. päivä. Silloin tulos oli 1750 metriä ja olin sen jälkeen ihan finaalissa. Makasin radalla varmaan kymmenen minuuttia ennenkuin pääsin edes ylös.

Olen tässä pohdiskellut koska olisi aikaa juosta se uudelleen, katsoa mikä tilanne on nyt. Juoksutreenit on mitkä on ja olen koittanut pähkäillä minkä niistä voisi yhdistää coopperiin. No, tein sen sitten tänään, tosin vähän hetken mielijohteesta. Alla oli pyöräily urheilukeskukselle ja 8*30 s mäkivetoja 90 s palautuksilla, ja palautusta viimeisen vedon jälkeen semmoinen viitisen minuuttia mitä kesti kävellä radalle. Harmittavasti en aloittanut ihan riittävän kovalla vauhdilla, tulokseksi sain 1850m, eli vain 100 m enemmän kuin huhtikuussa ja edelleen 150 m vähemmän kuin tavoitteeni, mikä on arvosanan Hyvä alaraja ikäiselleni naiselle. Mutta, juostuani pystyin helposti jatkamaan palauttavalla hölkällä, kävelemään tovin, venyttelemään ja pyöräilemään kotiin. Joten jos olisin kiskonut itseni samalla lailla piippuun niin ehkä se 2000m olisi täyteen tullut...

Mäkitreenit on edelleen minulle ihan tuskaa. Tälläinen tasamaantaallaaja kun olen, niin hyydyn ylämäkeen ihan totaalisesti. Mutta sitä suuremmalla syyllä on valtavan hieno fiilisi kun ukkosen jyristessä ja pisaroiden kastellessa kasvot voi todeta että tein ne kaikki kahdeksan vetoa. Voittaja fiilis suorastaan! Ja lisää iloa tuottaa se, että niiden jälkeen jaksoin vielä juosta reilun 2 km (coopperi plus palauttelu) ja pyöräillä kotiin. Saa muuten aika lujaa veivata polkupyörällä jos meinaa saada sykkeen nousemaan. Aikaa reissuun meni pikkuisen vajaa puolitoista tuntia, ja kaloreita sykemittarin mukaan paloi 885 kcal. Että ei ollenkaan pöllömpi treenipäivä!

fiilistelyä radalla ennen coopperia

Tuli kuuma. Mutta onnistujan on helppo hymyillä, ja oli todella nautinnollista istua kuistilla kiikkustuolissa koira jaloissa treenejen jälkeen.

Läheisten suhtautuminen elämäntapamuutokseen

Todella usein kuulee siitä että lähipiirin pitäisi olla kannustava ja mukana elämäntapamuutoksessa, jotta muutosta tekevä voisi onnistua. Ja toki siinä piilee totuuden siemen. On hyvin vaikeaa muuttaa elämäntapojaan, varsinkin jos niitä muuttaa paljon kerralla, jos muu perhe ei sitä tee. Kiusauksia on paljon enemmän, ja heikolla hetkellä kun tekee mieli luovuttaa koko homma ja kiskoa maha täyteen täytekakkua, on hyvin hankala arvostaa sitä muutosta jonka haluaa sisimmässään tehdä, jos kukaan muukaan ei tunnu sitä arvostavan.

Onkin hyvä jos juttelee puolison, lasten tai vanhempien, sisarusten tai ystävien kanssa siitä mitä aikoo tehdä ja miksi. Oikeasti juttelee, vaikka se tuntuisi miten nololta, pahalta tai ahdistavalta tunnustaa että on tyytymätön siihen tilaan jossa oma elämä on. Samalla voikin sitten esittää sen kysymyksen, jota monet välttelevät. Olisiko teidänkin aiheellista katsoa omia elämäntapojanne? Kuinka monessa perheessä vain toinen vanhemmista on ylipainoinen tai huonossa kunnossa? Kuin monesta pariskunnasta toinen vain syö epäterveellisesti? Se että toinen ei välttämättä liho, ei tarkoita etteikö tämäkin hyötyisi terveellisemmästä elämästä. Kuinka monessa perheessä  myös lapset istuvat liikaa sisällä? Toki ketään ei voi saada näkemään valoa, niin sanotusti, jos heillä ei siihen todella halua ole. Mutta mikäli perhe saadaan mukaan edes yrittämään kokonaisvaltaista muutosta, ollaan jo voiton puolella.

Puoliso, vanhemmat, aikuiset ihmiset ovat se vaikein osuus. Heillä pitää olla oma halu osallistua muutokseen tervemmän elämän puolesta. Jos he eivät arvosta muuttujan tekemiä valintoja, eivät näe miksi puoliso tai lapsi haluaa muutoksen tehdä, on tiedossa ongelmia. Ei vain kiusausten muodossa, vaan muuttuvien arvojen muodossa. Itse koin voimakkaasti projektini keskivaiheilla, etten voisi seurustella ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on niin erilainen kuin minulla. Että se oma terveys, ja oman rakkaan yritykset terveellisempään elämään kiinnostavat vain teorian tasolla, käytäntöön niitä ei sovelleta. Onnekseni törmäsin mieheen joka jakaa arvoni, ja voi kannustaa eteenpäin tasolla jota en olisi voinut kuvitellakaan.

Omat lapset onkin helpompi juttu. Moni varmaan pyörittelee päätään, ei voi olla, ei lasten ylipaino muuten olisi yleistyvä ongelma. Mutta kyllä se vaan on. Aikuinen päättää mitä kotiin ostetaan, aikuinen päättää mitä lapsi syö, ja mihin aikaan. Aikuinen on auktoriteetti jota lapsen on vaan toteltava. On varmasti vaikeaa katsoa peiliin, ja tunnustaa itselleen että oma lapsi on ylipainoinen ja passiivinen (kenties jopa sosiaalisesti kyvyttömämpi ja tarkkaavaisuuskin on kärsinyt) ja se on ihan oma vika. Muita on aina helpompi syyttää, puolisoa, yhteiskuntaa, koulua, milloin mitäkin. Mutta loppuviimeksi lapsen ruokailu ja liikunta on AINA vanhempien vastuulla. Jos lapsi käyttää viikkorahansa karkkiin, eikä vanhempi pysty sitä estämään, ei lapselle anneta viikkorahaa, tai annetaan niin vähän ettei sillä osteta kuin kohtuullisen kokoinen määrä karkkia. Kotiin ei osteta herkkuja ja limsaa. Lapsi ei todellakaan tarvitse saati kaipaa sitä määrää sokeria, mitä moni lapsi nykypäivänä syö. On jotenkin järkyttävää ajatella että monissa perheissä keksit, pullat ja sokeriset jälkiruoat, vanukkaat, murot ja jogurtit on täysin arkipäivää. Limut samaten. Miksi? Miksi ihmeessä? Vanhemman vastuulla on kasvattaa lapsestaan terve nuori ja aikuinen. Ruokavalio lienee siinä asiassa aivan avainasemassa.

Toki herkkuihin tottunut lapsi kapinoi. Mutta silloin on vanhemman vastuulla pysyä lujana. Selittää että tässä perheessä on nyt tälläiset säännöt, kertoa milloin on karkkipäivä ja sillä selvä. Ja mitä suuremman raivarin mukula saa, sitä varmempi vanhempi voi olla että tekee oikein. Addikti raivoaa kun huumetta ei ole saatavilla. Haluatko lapsesi olevan koukussa?

Kaikki kolme mukulaa meidän mukana metsäkävelyllä. Ei, ei kysytty haluatteko lähteä, vaan todettiin että nyt mennään. Ja kivaa tuntui olevan!

Myös muut ihmiset voivat myös tahallaan tai epähuomiossa koittaa sabotoida muutosta. Töissä tarjotaan pullaa, kylässä sanotaan että tottahan yhden voi ottaa jne. Mutta siitä päästäänkin sitten siihen minkä itse uskon olevan kaikkein tärkeintä.

Jos olet itse käynyt asian läpi mielessäsi, olet oikeasti pohtinut elämääsi, ja miksi haluat siihen ne muutokset joita pyrit tekemään, niin muiden mielipiteillä ei enää vaan ole väliä. Jos olet varma että todella haluat tehdä sen mitä olet tekemässä, pystyt siihen kyllä, huolimatta muiden asenteista. Lopulta kun kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi. Kukaan muu ei voi sinun puolestasi muutosta tehdä, etkä sinä kenenkään muun puolesta. Jos perheesi ei arvosta sitä muutosta, se on toki heidän kannaltaan sääli, mutta sinä itse arvostat sitä ja itseäsi, ja se riittää.

Viisivuotias on aina yhtä positiivinen ja iloinen aamuisin. Kun itse on juuri tullut juoksemasta, ei ole mitään parempaa kuin aamukahvit terassilla jutellen nuorimmaisensa kanssa. Oma esimerkki on ensisijaisen tärkeää, kun haluaa lapsensa liikkuvan enemmän. 

Ruokavalio jossa mikään ei ole kiellettyä?

Eihän sellainen voi olla terveellinen? Terveellistä on kaikki mauton ja mielikuvitukseton, ja kaikki hyvä ja herkullinen on epäterveellistä. Syödäkseen terveellisesti pitää kieltää itseltään sokeri, tai voi, tai molemmat. Herkuttelu ei ole sallittua, ja mitä enemmän puputtaa pelkkää lehtivihreää, se parempi? Kalorimäärä pitää laihduttajan rajoittaa tosi alhaiseksi, ja nekin vähät pitää saada pelkästä rasvattomasta kanasta ja kurkusta. Ja lisäksi pitää liikkua kuin mielipuolinen, ja jos ei aamulla lenkki kulje ilman aamupalaa niin kaikki on menetetty.

Ei. Ei näin.

Olen ollut tällä matkallani kohti tasapainoista minuutta nyt jo yli kaksi vuotta (tai koko elämäni, riippuu miten sen nyt sitten haluaa määritellä), ja voin sanoa että matka ei ole ollut helppo. Enkä ole vieläkään maalissa. En usko että tulen koskaan olemaakaan, haluan aina tietää lisää, tuntea itseni paremmin ja kehittyä jollain saralla elämässäni. Mutta nyt olen sellaisessa mukavassa pisteessä, että olen oppinut olemaan hyvä ystävä itselleni. En rankaise itseäni turhista, en mollaa itseäni, mutten myöskään valehtele tai kannusta haitallisiin tai epäterveellisiin ratkaisuihin. Olen kannustava ja positiivinen kun sitä tarvitaan, ja kuuntelen itseäni.

Joskus ei vaan jaksa, ja silloin hyvä ystävä halaa ja sanoo että huomenna sitten mennään yhdessä. Ja joskus tekee mieli mättää ruokaa naamariin, ja hyvä ystävä kertoo vakavana että tämä ei ole terveellistä, ja että joudumme juoksemaan näitä kaloreita lenkillä vielä ensi viikollakin, ja sitten tulee samalle karkkipussille. Ja sitten seuraavana päivänä todella pakottaa sinne lenkille ja aina kun alkaa väsyttää muistuttaa siitä että sen siitä saa jos ensin juhlii synttäreitä täytekakun ja keksejen merkeissä ja sitte illalla vielä kiskoo puolilevyä suklaata ja 1/3 pussillista maissilastuja juustokastikkeella ja lakritsipussin jämät. Ja vaikka sitä hyvää ystävää tekisi mieli silloin kiskaista oikealla koukulla lättyyn, niin kuitenkin arvostaa sitä että se ystävä sanoo suoraan, ei valehtele, ei kaunistele, muttei myöskään koita saada sinua tuntemaan itseäsi huonommaksi kuin oletkaan. Sellainen ystävä kuin haluat olla muille, sellainen sinun pitäisi olla myös itsellesi.

Maailma ei kaadu siihen yhteen mässypäivään. Laihdutus ei kaadu siihen. Ei ruokavaliosta tullut taikaiskusta epäterveellistä vaikka söikin sokeria ja rasvaa. Oleellisin ero entiseen on se että se jäi siihen yhteen päivään. Toki eilenkin teki sitten mieli kaikenlaista, mutta ei ollut mikään pakko kuunnella niitä mielihaluja. Olin vähän pahalla päällä enkä oikein tiennyt itsekään miksi, näin jälkikäteen voisin ajatella että kroppa huuteli sokerin perään. Ennenvanhaan olisin hakenut sitä parempaa tuulta karkkipussilta, nyt mies passitti lenkille. Ihana mies. Niin fiksu.

Kalorivaje toki on tarpeellinen jos on tarve laihtua. Mutta sen ei tarvitse olla suuri, koska no, nopeat tulokset on tosi kivoja, niin kauan kuin ne kestävät. Mutta todennäköisyys sille että ruokavalio pettää ja motivaatio lopahtaa kasvaa samaa tahtia kuin kalorivajekin. Se riippuu sitten täysin ihmisestä kuinka paljon kestää sitä kituuttelua. Itsestäni voin sanoa etten todellakaan paljoa. Enkä suosittele kenellekään joka pudottaa painoa pysyvästi (kilpaurheilussa painoluokkia varten laihtuttavat on sitten asia ihan erikseen, ja siihen en puutu nyt ollenkaan). Hitaasti mutta varmasti on hyvä motto painonsa kanssa kamppaileville. Maltti on valttia on toinen oikein hyvä. Kärsivällisyys on hyve... Jne.

Ja mitä liikuntaan tulee, ei sillä ole suoraan juurikaan tekemistä laihtumisen kanssa. Ruokavalio laihduttaa. Ruokavalio lihottaa. Voin luvata että liki jokainen (tavallinen ihminen/kuntoliikkuja, kilpaurheilijat on taas oma lukunsa) pystyy lähes huomaamattaan syömään sen verran enemmän vuorokaudessa, mitä kulutti liikkuessaan, eli pelkästään liikuntaa lisäämällä on vaikea laihtua. Mutta epäsuorasti liikunta vaikuttaa sitten sitäkin enemmän. Mutta sen pitää olla kivaa. Jos liikunta ei ole kivaa, on sen hyödytkin paljon pienemmät. Fysiologiset hyödyt toki pysyvät samoina vaikkei liikunnasta nauttisikaan, mutta miksi pitäisi kiusata itseään? Sen sijaan jos se on kivaa, tulee sitä helpommin jatkettua silloinkin kun ei niin huvittaisi. Etsikää siis laji joka tuntuu mukavalta. Oli se sitten samoilua metsässä, kävelyä, pyöräilyä, uintia, kuntosalia, ryhmäliikuntaa, kotijumppaa, juoksua... Kaikille löytyy varmasti jokin omalta tuntuva juttu. Pitää vaan uskaltaa kokeilla, ja jättää "en mä kuitenkaan" alkuiset lauseet kotiroskikseen.

Ja mitä tulee siihen että aamulla pitäisi lähteä lenkille ilman aamupalaa. Voihan sitä kokeilla. Kai se joillekin sopii, eikai sitä muuten niin hehkutettaisi. Itse en siihen pysty, tarvin ruokaa tai vedän koiran solmuun ekassa mutkassa kun se vetää, olen huonolla tuulella ja äreä, ja virta vaan kertakaikkiaan loppuu kesken. En myöskään ole saanut mitään oikeaa, tieteeseen perustuvaa näyttöä siitä että se oikeasti kuluttaisi jotenkin enemmän kuin sama lenkki aamupala mahassa. Olen opiskellut fysiologiaa, liikuntafysiologiaa, ravitsemustieteitä sisältäen liikuntaravitsemusta, eikä missään opinnoissa olla todettu että siitä olisi konkreettista hyötyä. Toki se antaa aineenvaihdunnalle potkua että käy lenkillä aamulla, mutta sen se tekee vaikka olisi syönytkin. Ja kun en usko itsensä rääkkäämiseen ja liikunnan kurjuuteen, vaan nautinnollisuuteen ja liikunnan iloon, niin en vaan suostu lähtemään lenkille tyhjällä vatsalla.

Millainen sitten on terveellinen ruokavalio? Yksilöllinen. Se on jokaiselle erilainen. Yhtä hyvää kaavaa kaikille ei vain ole. Yhdelle sopii vähähiilarinen, toiselle ei. On kasvissyöjää ja lihansyöjää, ruoka-aineallergisia ja erilaisia mieltymyksiä. Yksi kuluttaa vuorokaudessa nippanappa 1300 kcal, toinen 2800 kcal. Molemmille ei mitenkään voi tehdä samaa ruokavaliota. Monipuolinen. Liian yksipuolinen ruokavalio on tylsä ja vaikea noudattaa pysyvästi, eikä siitä saa kaikkea mitä keho tarvitsee toimiakseen ihanteellisesti. Salliva. Ei pidä kieltää itseltään mitään ehdottomasti, koska jos ajattelee vaan että ei saa syödä jotain, se jokin on kokoajan mielessä, ja lopulta ratkeaa sen syömään. Niin ihmismieli vaan toimii, se ei tee kenestäkään epäonnistujaa, vaan silloin ruokavalio on epäonnistunut. Budjettiin sopiva. Sillä mikään ei ole niin helppoa kuin todeta, ettei ole varaa syödä terveellisesti. Ruoka on kallista. Mutta terveellisen ruokavalion voi toteuttaa pienelläkin rahalla. Ja lopulta kysymys on siitä mihin rahansa sijoittaa.

Härkää sarvista!

Ja pienin askelin kohti oikeita, oman alan töitä. Personal trainer Annina.